Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

yleisöä epäterävänä

Seminaari vauhditti syöpätutkijoiden yhteistyötä

Itäisen syöpäkeskuksen alueella eli Itä- ja Keski-Suomessa toimiville syöpätutkijoille järjestettiin ensimmäinen yhteistyötapahtuma, Fighting Cancer Together -seminaari Jyväskylässä 22. syyskuuta.

Tapahtumaan osallistui 70 huippuasiantuntijaa Jyväskylän ja Itä-Suomen yliopistoista, Pohjois-Savon ja Keski-Suomen hyvinvointialueilta sekä Itäisestä syöpäkeskuksesta.

Seminaarissa käsiteltiin muun muassa systeemibiologian näkökulmia syöpään ja syövän vaikutuksia muuhun elimistöön, kuten syövän aiheuttamaa lihaskatoa.

Syövän immunologiaan liittyvissä esityksissä tarkasteltiin muun muassa makrofagien ja melanoomasolujen vuorovaikutusta kasvaimen mikroympäristössä sekä syövän immunoterapian viimeisimpiä edistysaskeleita.

Biopankkien hyödyntämistä syöpätutkimuksessa käsiteltiin useassa esityksessä. Esillä oli myös tekoälyn soveltaminen histologisten biopankkinäytteiden analysoinnissa.

Seminaarissa keskusteltiin myös omiikka-menetelmien ja mutimodaalisen data-analyysin soveltamisesta syöpätutkimuksessa. Esimerkit liittyivät muun muassa Lynchin oireyhtymään sekä suolisto- ja munasarjasyöpään.

Seminaarilla haluttiin luoda pohjaa ja ideoita jatkuvalle tutkimusyhteistyölle Itäisen syöpäkeskuksen, Fican Eastin toimialueella.

Lisätietoja:

Kirsi Pylvänäinen, tutkimusasiantuntija, Itäisen syöpäkeskuksen aluekoordinaattori

kirsi.pylvanainen(a)hyvaks.fi, p. 014-269 1988

Avainsanat