Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Lapsia liikkumassa

Runsas liikunta auttaa hillitsemään matala-asteista tulehdusta lapsilla

Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan runsaampi reipas ja rasittava liikunta voi hillitä ylipainon aiheuttamaa matala-asteista tulehdusta. Sen sijaan ruokavalion laadulla ei ollut itsenäistä yhteyttä matala-asteiseen tulehdukseen. Itä-Suomen yliopistossa käynnissä olevaan Lasten liikunta ja ravitsemus -tutkimukseen perustuvat tulokset julkaistiin European Journal of Sport Science-lehdessä. Tutkimukseen osallistui tutkijoita Jyväskylän ja Itä-Suomen yliopistoista, Norjan liikuntatieteellisestä yliopistosta sekä brittiläisestä Cambridgen yliopistosta.

Matala-asteinen tulehdus liittyy moneen sairauteen, mutta liikunta voi hillitä sitä

Pitkään kestävä matala-asteinen tulehdus altistaa muun muassa tyypin 2 diabetekselle ja sydän- ja verisuonitaudeille. Ylipaino ja lihavuus lisäävät matala-asteista tulehdusta, mutta elintapojen roolista matala-asteisen tulehduksen hillitsemisessä lapsuudesta alkaen tiedetään vielä vähän.

– Tutkimuksessamme osoitettiin, että runsaammin reippaasti liikkuvilla ja vähemmän paikoillaan olevilla lapsilla oli terveempi matala-asteinen tulehduksen taso kuin vähemmän liikkuvilla lapsilla. Tulostemme perusteella kuitenkin näyttää siltä, että runsaan reippaan liikunnan ja vähäisen paikoillaanolon myönteiset vaikutukset matala-asteisen tulehdukseen selittyvät osin niiden positiivisilla vaikutuksilla kehon koostumukseen, kertoo dosentti Eero Haapala Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta.

Vähäinen liikunta, epäterveellinen ravitsemus ja ylipaino epäedullisin yhdistelmä

Tutkijat havaitsivat epäterveellisemmän tulehdusprofiilin erityisesti niillä lapsilla, joiden liikuntamäärät olivat vähäisimmät, ruokavalio epäterveellisin ja kehon rasvakudoksen määrä suurin.

– Tulostemme keskeinen sanoma on se, että liikunnan lisääminen ja paikoillaanolon vähentäminen ovat keskeisiä matala-asteisen tulehduksen ehkäisyssä lapsuudesta alkaen. Ne näyttäisivät olevan erityisen tärkeitä ylipainoisille lapsille, toteaa Eero Haapala.

Tutkimuksessa tarkasteltiin 390 iältään 6–8-vuotiaan lapsen liikunta-aktiivisuuden, paikoillaanolon, ruokavalion laadun, kehon rasvapitoisuuden määrän ja matala-asteisen tulehduksen välisiä yhteyksiä. Liikunta-aktiivisuutta ja paikoillaanoloa mitattiin yhdistetyllä syke- ja liikemittarilla ja kehon koostumusta DXA-laitteella. Matala-astesta tulehdusta arvioitiin verinäytteistä mitattujen merkkiaineiden avulla.

Artikkelin tiedot ja linkki open acces -artikkeliin:

Haapala EA, Väistö J, Ihalainen JK, Tomaselli Gonzalez C, Leppänen MH, Veijalainen A; Sallinen T, Eloranta AM, Ekelund U, Schwab U, Brage S, Atalay M, Lakka TA. Associations of physical activity, sedentary time, and diet quality with biomarkers of inflammation in children. European Journal of Sport Science 2021. Linkki artikkeliin: https://www.tandfonline.com/doi/abs/10.1080/17461391.2021.1892830?journalCode=tejs20

Lisätietoja: 

Eero Haapala, FT, dosentti, liikuntalääketiede, liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto. puh. +358408054210, eero.a.haapala@jyu.fi, Twitter: @EeroHaapala, Instagram: @eero_haapala