Lihavuuskierre poikki jo lapsuudessa

Lapsen lihavuuden hoito on suosituksen mukaan perhekeskeistä ja tähtää pysyviin muutoksiin ruokailutottumuksissa ja liikunnassa, askel kerrallaan. – Kun kyseessä on pieni tai alakouluikäinen lapsi, motivointi ja tuki suunnataan pääasiassa vanhemmille. Lapselle ei puhuta painosta. Vanhemmillekaan ei todeta, että lapsi on lihava, vaan tilannetta havainnollistetaan kasvukäyrien avulla.

Jääskeläinen tähdentää, ettei lihavuuden hoitoon minkään ikäisillä kuulu lihavuudella leimaaminen, syyllistäminen tai riskeillä pelottelu. – Lähtökohtana on aina hyvinvoinnin edistäminen.

– Kanadassakin julkaistiin tänä vuonna uusi aikuisten lihavuuden hoitosuositus, jossa hoitoa lähestytään enemmän pitkäaikaisen terveyshaitan kuin painon kautta. Tämä näkökulma vahvistuu luultavasti myös meillä ja vaikuttaa siihen, miten lihavuuteen puututaan terveydenhuollossa. Sitä ei esimerkiksi kannata ottaa puheeksi, jos vastaanotolle tulon syy ei liity mitenkään lihavuuteen tai jos tarjolla ei ole lihavuuden hoitoa.

Asiallista ei siis ole ehdottaa kurkkukipuun tai korvatulehdukseen apua hakevalle laihduttamista tai tarjota pikavinkkejä vähemmän syömisestä ja enemmän liikkumisesta. Elämäntapamuutosta ei voi sanella ulkopuolelta, vaan se vaatii sisäistä motivaatiota ja aikaa. – Tutkimusten mukaan lihavuuden tuloksekas hoito vaatii yli 25 ohjaustuntia. Keskeistä on siis toistuvuus ja pitkäkestoisuus.
 

Kun kyse on lihavasta lapsesta, usein muukin perhe on elämäntapamuutoksen tarpeessa. – Vaikeasti lihavan lapsen vanhemmista yleensä ainakin toinen on myös vaikeasti lihava. Perimä vaikuttaa painoon, mutta harvoin perintötekijät kuitenkaan suoraan lihottavat, vaan ne vaikuttavat enemmän luontaiseen ruokahaluun, ruoasta saatavaan nautintoon ja liikunnallisuuteen. 

Hoidon aloitusta ei kannata jahkailla, sillä mitä nuorempana lihavuuteen saa hoitoa, sitä paremmat ja pysyvämmät ovat tulokset. Myös Jääskeläisen tutkimusryhmä on verrannut lihavuuden hoitotuloksia erikoissairaanhoidossa alle ja yli 10-vuotiailla. – Alle 10-vuotiailla ikään suhteutettu painoindeksi pieneni ja muutos säilyi kolmen vuoden seurannassa. Myöhemmin aloitetulla hoidolla painon nousua voitiin kyllä hidastaa, mutta pitkällä aikavälillä se kuitenkin jatkoi nousuaan.

Pienemmillä lapsilla hoidon onnistumista tukee Jääskeläisen mukaan se, etteivät lihavuutta suosivat elintavat ole ehtineet juurtua syvälle ja vanhemmat pystyvät vielä hyvin ohjaamaan lapsen toimintaa. – Myöhemmin lapsi ja nuori päättää itsenäisemmin syömisestään ja liikkumisestaan ja vanhempien vaikutus on pienempi.

Lihavuuden hoidossa ei ole yleensä realistista tavoitella normaalipainoa, eikä painonpudotus ole kasvavilla lapsilla yleensä tarpeen. – Jos ikään suhteutettu painoindeksi saadaan kääntymään maltilliseen laskuun, nähdään jo myönteisiä vaikutuksia sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaan. Tämä edellyttää, että paino kiloissa nousee vain vähän lapsen kasvaessa pituutta.

Murrosikäisen lihavuuden hoito vaatii erityistä hienotunteisuutta. – Nuoruus on muutenkin herkkää aikaa, jolloin itseä vertaillaan muihin ja median ihanteisiin. Monilla on myös kipeitä kokemuksia ikätoverien tai ”hyvää tarkoittavien” sukulaisten kommenteista. Nuoren näkemyksiä pitääkin vahvasti kunnioittaa, kun lähdetään keskustelemaan hänen voinnistaan ja miettimään mahdollista hoitopolkua.

Lihavista nuorista lähes joka kolmannella on tunnistettava psyykkinen häiriö, kuten masennus tai keskittymishäiriö, joka voi vaikeuttaa syömisen hallintaa. – Usein joudutaankin miettimään, mikä on oikea hetki aloittaa elämäntapamuutoksiin tähtäävä hoito. Jos nuorella on hankala tilanne tai perheessä kriisi, tärkeintä on tarjota ensin psyykkistä tukea.

Jääskeläisen mukaan lasten ja nuorten lihavuuden hoitoon pitää sisältyä ainakin mahdollisuus psykologin tai psykiatrin palvelujen käyttöön. Moniammatilliseen hoitotiimiin kuuluvat myös fysioterapeutti sekä ravitsemusterapeutti tai ainakin painonhallinnan ohjauskoulutuksen saanut sairaanhoitaja. – Lääkärin tehtävä hoitotiimissä on tukea hoidon käynnistymistä, poissulkea harvinaiset sairaudet sekä kartoittaa liitännäissairaudet ja niihin mahdollisesti tarvittavat hoidot.

Aikuisilla lihavuuden hoidossa voidaan harkita myös lihavuuskirurgiaa tai lääkehoitoa. – Lapsille ja nuorille on tällä hetkellä yksi lihavuuslääke, orlistaatti, joka estää rasvojen imeytymistä. Sitä ei juuri käytetä, koska rasvaisen ruoan kanssa se aiheuttaa mahakipuja ja ripulia. Vähärasvaisen ruoan kanssa se taas ei tuo lisähyötyä, Jääskeläinen toteaa.

Sen sijaan diabeteslääke liraglutidia saatetaan hänen mukaansa tulevaisuudessa käyttää myös lihavuuden hoidossa lapsilla. Aikuisilla se on jo hyväksytty lihavuuslääkkeeksi.

– Vaikeimmin lihaville nuorille, joilla on lihavuuden liitännäissairauksia ja pituuskasvu lopuillaan, myös lihavuuskirurgia voi olla vaihtoehto. Uusi suositus suhtautuu tähän hieman entistä myönteisemmin.

Suomalaisista 2–16-vuotiaista useampi kuin joka neljäs poika ja lähes joka viides tyttö on vähintään ylipainoinen. Painonnousu olisi hyvä pysäyttää, mutta varsinaista hoitoa pystytään kuitenkin tarjoamaan vasta kun paino on jo lihavuuden puolella. – Lihavuus on yhteiskunnallinen ilmiö, joka ei ole pelkästään terveydenhuollon keinoin ehkäistävissä. Uusia toimintamalleja tarvitaan läpi yhteiskunnan ruokakaupoista koululiikenteeseen ja älylaitteiden käyttöön, Jääskeläinen pohtii.