Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Pipetointia laboratoriossa

Rintasyöpäkasvaimissa runsaasti UDP-sokereita

Tutkijat havaitsivat solujen UDP-sokeripitoisuuksien moninkertaistuvan rintasyövässä. UDP-sokerit ovat syövän etenemistä edistävän hyaluronaanin rakennusaineita. Tulevaisuudessa niiden tuotannon hidastaminen voi olla osa rintasyövän hoitoa.

Hyaluronaani on soluväliaineen sokerimolekyyli, joka edistää syövän kasvua. Rintasyövässä ennuste on sitä huonompi, mitä enemmän läsnä on hyaluronaania. Hyaluronaani käyttää rakennusaineinaan solujen tuottamia UDP-sokereita. Biolääketieteen yksikön tuoreen tutkimuksen perusteella hyaluronaanin kertymistä voikin rintasyövässä vauhdittaa erityisesti UDP-sokerien lisääntynyt tuotanto.

Tutkimus oli ensimmäinen, jossa määritettiin rintasyöpien UDP-sokeripitoisuuksia ja verrattiin niitä terveisiin rintarauhaskudoksiin ja potilaiden taudinkuvaan. Näytteistä analysoitiin UDP-sokerien ja hyaluronaanin pitoisuus sekä niiden tuotannolle keskeisten entsyymien ilmentyminen.

Rintasyövässä UDP-sokerien pitoisuudet olivat moninkertaisesti suuremmat kuin terveessä kudoksessa. Esimerkiksi UDP-N-asetyyliglukosamiinin pitoisuus oli noin 12-kertainen. Mitä suurempi oli UDP-sokerien pitoisuus, sitä suurempi oli myös hyaluronaanin määrä. Hyaluronaanin kertyminen syöpäkudokseen vaikuttaisi tulosten valossa johtuvan juuri UDP-sokerien suuresta tarjonnasta, sillä itse hyaluronaania valmistavien entsyymien lähetti-RNA-tason ilmentyminen ei lisääntynyt.

Syövän aineenvaihdunnalle on tyypillistä lisääntynyt glukoosin käyttö, jonka myötä UDP-sokerien lähtötuotteita syntyy normaalia enemmän. UDP-N-asetyyliglukosamiinin määrän kasvua selitti myös sitä valmistavien entsyymien kiihtynyt ilmentyminen.

Tulokset valaisevat, miten syövälle ominainen aineenvaihdunnan muutos edistää UPD-sokerien tuotantoa ja sen myötä hyaluronaanin kertymistä ja syövän etenemistä. Tutkijoiden mukaan UDP-sokerien tuotannon hidastaminen voisikin tulevaisuudessa tukea rintasyövän hoitoa. Tulokset julkaistiin Matrix Biology -lehdessä.