Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

UEFin liput.

Reijo Karhiselta lahjoitus Itä-Suomen yliopistolle

Itä-Suomen yliopisto on saanut 15 000 euron lahjoituksen Tee tietoinen valinta -varainhankintakampanjaan. Lahjoituksen teki Reijo Karhinen, ja se on kohdennettu kauppatieteiden koulutusalalle.

Itä-Suomen yliopisto on Reijo Karhiselle lähellä sydäntä, ja hän kokee sen aidosti omakseen. Karhinen on yliopiston kunniatohtori ja toimii UEFin työelämäprofessorina. Lahjoituksen kohdentaminen kauppatieteille tuntui luonnolliselta valinnalta.  

– Itä-Suomen yliopisto on kauppatieteissä edelläkävijä Suomessa osuuskuntatutkimuksessa ja -koulutuksessa. Olen otettu, että saan myös itse olla pieni osa sitä, Karhinen kiittelee.

Suomi tarvitsee korkeasti koulutettua, osaavaa työvoimaa. Reijo Karhinen haluaa muistuttaa yksityisen sektorin tärkeydestä yliopistojen tukijoina, ja kannustaa omalla esimerkillään tarttumaan toimeen. 

– Osaaminen on pienen Suomen merkittävimpiä vahvuuksia ja kilpailuetuja. Yksityinen sektori tarvitsee huippuosaajia, ja siksi yksityisen sektorin olisi uskallettava ja ymmärrettävä investoida osaamispääoman kasvattamiseen, sanoo Karhinen. 

Vastinrahakampanjassa jokainen euro kertautuu 2,5 euroon

Valtio pääomittaa yliopistoja vastinrahoituksella, joka jaetaan yliopistojen kesken suhteessa näiden keräämään yksityiseen pääomaan. Itä-Suomen yliopiston valtion vastinrahaan oikeuttava varainhankintakampanja Tee tietoinen valinta on käynnissä ja keräysaika kestää 30.6.2022 saakka. Kampanjan aikana jokainen kerätty euro voi tuottaa vastinrahaa yliopistolle jopa 2,5 euroa.

Itä-Suomen yliopistoa voi tukea yksityishenkilönä tai yrityksenä/yhteisönä. Lisätietoja kampanjasta ja ohjeet lahjoittamiseen. löytyvät verkkosivuiltamme osoitteesta http://uef.fi/lahjoita.

Lisätietoja:

yhteyspäällikkö Anna Simolin, anna.simolin(at)uef.fi, 050 433 8394