Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Tekstitarroja lasiseinässä.

Professori Kai Kaarnirannalle Medal Universitatis Lodziensis Amico -palkinto

Silmätautiopin professori Kai Kaarniranta Itä-Suomen yliopiston kliinisen lääketieteen yksiköstä on saanut puolalaisen Lodzin yliopiston arvostetun Medal Universitatis Lodziensis Amico -palkinnon. Palkinto myönnettiin Kaarnirannan ansioista silmänpohjan ikärappeuman tutkimuksessa.

Medal Universitatis Lodziensis Amico -palkinto myönnetään vuosittain uransa keskivaiheessa oleville henkilöille merkittävistä saavutuksista.

Kaarniranta on tunnustettu silmätautien asiantuntija, joka on tehnyt uraauurtavaa tutkimusta erityisesti silmänpohjan ikärappeumasta. Hän on tutkimuksellaan paitsi valottanut verkkokalvon solujen vuorovaikutusta, tuottanut myös merkittävää uutta tietoa hapetusstressiin liittyvistä tautimekanismeista eri solutyypeissä. Kaarnirannan tutkimusryhmän tavoitteena on kehittää uusia hoitomuotoja silmänpohjan ikärappeumaan ja parantaa sairastuneiden elämänlaatua. Tutkimusta tehdään monitieteisellä otteella.

– Tärkeänä tavoitteena on rakentaa jatkumo perustutkimuksesta käytännön lääketieteeseen eli hyödyntää tutkimustuloksia uusien tehokkaiden hoitomuotojen kehittämiseksi verkkokalvon sairauksiin, sanoo Kaarniranta.

Kaarnirannan mukaan palkinto on hieno kunnianosoitus tälle työlle.

Kaarniranta on toiminut professorina ja tutkimusryhmän johtajana kliinisen lääketieteen yksikössä vuodesta 2007 ja Kuopion yliopistollisen sairaalan silmätautien ylilääkärinä vuodesta 2008. Hän on suorittanut lääketieteen lisensiaatin ja lääketieteen tohtorin tutkinnot silloisessa Kuopion yliopistossa.  Vuodesta 2020 alkaen hän on toiminut ensimmäisenä suomalaisena Acta Ophthalmologica -lehden päätoimittajana.

Avainsanat