Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

UEF liput lipputangoissa

Pohjois-Karjalan maakuntarahaston kärkiapuraha metsäbiotalouden aerosolihiukkas-päästöjen tutkimukseen

Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Karjalan rahasto jakoi tänä vuonna 895 300 euroa yhteensä 64:lle apurahan saajalle. Suurin yksittäinen apuraha myönnettiin Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maakuntarahastojen tieteidenväliselle yhteistyöhankkeelle, jossa tutkitaan metsäpohjaisten tuotteiden elinkaarisia aerosolihiukkaspäästöjä. Pohjois-Karjalan maakuntarahaston osuus 100 000 euron kokonaisrahoituksesta on puolet.

Yliopistotutkija Antti Kilpeläisen johtamassa hankkeessa selvitetään, miten metsäbiotalous muuttaa ilmakehän kasvihuone- ja aerosolipäästöjä.

– Aerosolihiukkaset sekä viilentävät että lämmittävät ilmakehää. Eri tuotantoprosesseissa vapautuvien hiukkasmäärien elinkaaritarkastelu on tärkeää, jotta voidaan ymmärtää metsäbiotalouden vaikutuksia ilmastoon sekä laajemmin ympäristöön.

Kaksivuotisessa hankkeessa muodostetaan laaja tietokanta aerosolihiukkasten ja niitä muodostavien kaasujen päästökertoimille metsä- ja fossiilipohjaisten tuotteiden valmistus- ja käyttöprosesseissa. Tulokset yhdistetään osaksi metsätuotannon elinkaaritarkastelua. Tällöin on mahdollista arvioida entistä tarkemmin metsäbiomassasta valmistettujen tuotteiden ja energian korvausvaikutuksista. Tutkimus on metsätieteiden osaston sekä ympäristö- ja biotieteiden laitoksen pienhiukkas- ja aerosolilaboratorion yhteishanke.

Kaikkiaan Pohjois-Karjalan rahasto myönsi rahoitusta Itä-Suomen yliopistolle 363 000 euroa yhteensä 19 yksittäiselle tutkijalle ja hankkeelle.

Lisätietoja:

Yliopistotutkija Antti Kilpeläinen, metsätieteiden osasto, puh. 050 382 3263, antti.kilpelainen(at)uef.fi

Apulaisprofessori Olli Sippula, pienhiukkas- ja aerosolitekniikan laboratorio, puh. 040 355 3397, olli.sippula(at)uef.fi

Myönnetyt apurahat Itä-Suomen yliopistossa

Yleisrahasto

M.A. Sandi Abram aistien historiaa käsittelevään väitöskirjatyöhön, 26 000 euroa

FM Eemeli Eronen muovijätteen hydrotermistä nesteytystä käsittelevään väitöskirjatyöhön Katri ja Richard Mansikan apurahana, 26 000 euroa

YTM Timo Haapasalo uhanalaisten lohikalakantojen virkistyskalastuksen kestävyyttä käsittelevään väitöskirjatyöhön Alma ja Jussi Jalkasen apurahana, 26 000 euroa

MMT Antti Kilpeläinen ja työryhmä metsäpohjaisten tuotteiden elinkaarisia aerosolihiukkaspäästöjä käsittelevään tieteiden väliseen Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon yhteistyöhankkeeseen kärkihankkeena, 50 000 euroa

FT Taina Kinnunen ja työryhmä Joensuun 21. kirjallisuustapahtuman järjestämiseen, 10 000 euroa

FM Hanna Paananen ligniinin reaktiivisuutta ja aktivointia sekä reaktioita fenolin kanssa formaldehydi-liuoksessa käsittelevään väitöskirjatyöhön, 13 000 euroa

FM Ari Räisänen amerikkalaisuuden murtumista nyky-yhdysvaltalaisen veteraanikirjallisuuden vastakertomuksissa käsittelevään väitöskirjatyöhön Katri ja Richard Mansikan apurahana, 26 000 euroa

FM Jaana Sorjonen syötävien hyönteisten sivuvirtarehujen kehittelyä käsittelevään väitöskirjatyöhön Alma ja Jussi Jalkasen apurahana, 26 000 euroa

FM Ari Tervashonka Maxwellin fysiikan historian teoriaperinnettä käsittelevään väitöskirjatyöhön, 13 000 euroa
 

A. E. Kalstan rahasto

FM Anna Laakkonen Neuvosto-Karjalan suomenkielistä lehdistöä käsittelevään väitöskirjatyöhön, 26 000 euroa
 

Hilkka ja Erkki Korhosen rahasto

YTM Heidi Tiainen kaivosteollisuuden sosiaalista kestävyyttä edistävää hallintaa tarkastelevaan väitöskirjatyöhön, 26 000 euroa
 

Anna Koskimaan ja Aada Nevalaisen rahasto

TM Tuuli Lukkala ortodoksisen jumalanpalveluksen äänimaisemaa käsittelevään väitöskirjatyöhön, 26 000 euroa
 

Antti ja Siiri Lehvosen rahasto

FM Mari Selkimäki Metsäekosysteemipalveluiden välisten ristiriitojen sisällyttäminen metsäsuunnitteluun maisematasolla väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, 30 000 euroa
 

Valter ja Elin Parviaisen rahasto

KM Susanne Hallberg korkeakoulujen fyysis-digitaalisten oppimisympäristöjen aktiivista oppimista käsittelevään väitöskirjatyöhön, 26 000 euroa

FM Meri Kinnunen terveyskäsityksiä suomalaisessa 2010-luvun kaunokirjallisuudessa ja eräissä mediateksteissä käsittelevään väistökirjatyöhön, 26 000 euroa

FM Juho Tiainen yläkoululaisten matematiikan opiskelumotivaation lisäämistä koskevaan väitöskirjatyöhön, kaksivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, 26 000 euroa
 

Pohjois-Karjalan Säästöpankin rahasto

HTM Jenni Varis asiantuntija-asemassa olevan työntekijän toimintavapautta käsittelevään väitöskirjatyöhön, 13 000 euroa

 

Pohjois-Karjalan Yliopistoseuran Naisten rahasto

FM Tuuli Ahonen audiovisuaalisten tekstien multimodaalisuutta käsittelevään väitöskirjatyöhön, kaksivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, 26 000 euroa
 

S. A. Tervon rahasto

M.Sc. Nikolaos Papamatthaiakis trooppisten lehtipuiden ominaisuuksia ja näiden kestävää hyödyntämistä puutuote- ja kemianteollisuudessa käsittelevään väitöskirjatyöhön, 26 000 euroa