Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

UEFin liput.

Osuustoimintakurssilta ymmärrystä osuustoiminnan arvopohjasta ja tulevaisuudesta

Itä-Suomen yliopiston kauppatieteiden laitos ja suomalaiset osuuskunnat järjestävät suositun Osuustoiminnan idea ja osuuskunta yritysmuotona -kurssin jälleen tänä keväänä. Kurssilla käsitellään osuustoiminnan ideaa, osuuskuntien arvopohjaista liiketoimintaa sekä osuuskuntien erityispiirteitä. Kurssi tarjoaa valmiuksia myös osuuskuntayrittäjyyteen.

– Osuustoiminta koskettaa meitä jokaista suomalaista. Omistamme yhdessä merkittävän osan suomalaista ankkurivarallisuutta ja missionamme on nostaa ihmisten tietoisuutta tästä. Osuustoimintatietämys on osa perussivistystä ja kansalaistaitoa ja siksi kurssi sopii ihan kaikille pääaineesta riippumatta, toteaa kurssin vastuuprofessori Anu Puusa.

– Pöytä on katettu osuustoiminnan uudelle tulemiselle. Viime aikoina vahvasti voimistunut keskustelu yritystoiminnan laajemmasta vastuullisuudesta puhuu nimenomaan osuustoiminnan puolesta. Osuustoiminnan arvopohja muodostuu siitä, mistä ihmiset – erityisesti nuoret – hakevat tänä päivänä merkityksellisyyttä. Kurssimme on oiva paikka pohtia, onko osuuskuntien tarina edelleen kirkas ja aitoudessaan uskottava, sanoo kurssin toinen vetäjä, Professor-of-Practice Reijo Karhinen.

Puusan ja Karhisen lisäksi kevään 2020 kurssin asiantuntijavieraiksi saapuu monia suomalaisen osuustoiminnan huippunimiä. Luennoitsijoiksi ovat lupautuneet muun muassa Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme, Itikka osuuskunnan ja Lihakunnan toimitusjohtaja Risto Lahti sekä OP ryhmän viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Tuuli Kousa. Kurssilla käsitellään tuottaja- ja palveluosuuskuntatoiminnan lisäksi kuluttajaosuustoimintaa sekä keskinäisyyttä. Lisäksi mukana on useita esimerkkejä pienosuustoiminnasta ja työosuuskunnista 

– Olen tuoreena toimitusjohtajana työskennellyt vasta kuusi kuukautta osuuskuntien palveluksessa. Jo tässä ajassa osuuskuntien toiminnan merkitys on konkretisoitunut todeksi. Ilman osuuskuntia Suomi olisi hyvin erilainen maa, millaisena sen nykyään tunnemme. Osuuskunnat ovat kuitenkin varsin tuntemattomia tavallisten suomalaisten arjessa, vaikka käytämme niiden palveluita ja tuotteita kuluttajina päivittäin. Onkin innostavaa päästä pohtimaan yhdessä opiskelijoiden kanssa, miten osuustoiminnan arvot saadaan näkymään ja toteutumaan yhä paremmin 2020-luvun Suomessa, perustelee Risto Lahti osallistumistaan kurssin puhujavieraaksi.

Kurssin toteutustapa on vuorovaikutteinen ja korostaa opiskelijoiden aktiivista roolia. Siihen kuuluu osallistavien luentojen lisäksi harjoituksia, joissa opiskelijat pääsevät soveltamaan kurssin teemoja case-tehtävien kautta. Kurssi alkaa perjantaina 13.3.2020. Kurssi on mahdollista suorittaa myös verkko-opintoina avoimessa yliopistossa.

Kurssi saa jatkoa syksyllä

Suuren suosion saavuttanut kurssi saa jatkoa syksyllä Osuuskunnan johtamisen erityispiirteet -kurssista, joka toteutettiin ensimmäisen kerran syksyllä 2019. Kurssilla pureudutaan suomalaisten yhdessä omistaman ankkurivarallisuuden johtamisen erityiskysymyksiin. Kurssilla jatkuu vahvasti elinkeinoelämän ja yliopiston välinen vuoropuhelu vierailevien luennoitsijoiden myötä.

Maailman osuustoiminnallisin maa

Suomi on maailman osuustoiminnallisin maa. Maassamme on yli 7 miljoonaa osuuskunnan jäsenyyttä 5,5 miljoonaa ihmistä kohti. Lisäksi yli 20 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta syntyy osuuskunnissa.

Suomessa on pitkä kuluttaja- ja tuottajaosuuskuntien perinne, ja historian saatossa Suomeen on kertynyt ainutlaatuista osuustoiminnan johtamisosaamista. Ainutlaatuisuus syntyy siitä, että perinteisen liikeyrityksen kilpailukyvyn ja tehokkuuden lisäksi johtamisessa on huomioitava myös muita arvoja kuten yhteisöllisyys, omistajajäsenien hyvinvointi ja toimialueen elinvoimaisuus.

Osuustoiminta on vanha ja vakiintunut sekä maailmanlaajuisesti merkittävällä tavalla vaikuttava yritysmuoto, mutta silti sen historia ja periaatteet tunnetaan nykypäivänä hyvin huonosti. Kauppatieteiden laitoksen ja suomalaiset osuuskuntien kurssi vastaa tähän haasteeseen.

 Lisätietoja:

Professori Anu Puusa, puh. 050 442 3376, anu.puusa(at)uef.fi