Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Omakannan verkkosivu.

Omakannan käyttäjät arvostavat mahdollisuutta seurata palvelusta omia terveys- ja reseptitietojaan

Omakannan käyttäjät ovat tyytyväisiä Omakannan tarjoamaan mahdollisuuteen katsoa palvelusta omia tietojaan sekä hoitaa siellä terveyteen liittyviä asioita. Osa käyttäjistä haluaisi palveluun entistä enemmän tietoja ja toimintoja, käy ilmi äskettäin julkaistusta Itä-Suomen yliopiston kyselytutkimuksesta.

Omakannan käyttäjät raportoivat palvelun keskeisimmiksi eduiksi, että siellä voi katsoa omia terveys- ja reseptitietoja sekä uusia reseptejä. Käyttäjät mainitsivat etuina myös, että omat tiedot ovat katsottavissa ajasta ja paikasta riippumatta, kontaktit ja puhelut terveydenhuoltoon ovat vähentyneet sekä asioiden hoitaminen Omakannassa on helppoa ja vaivatonta.

Omakannan käytön keskeisimmiksi ongelmiksi koettiin, että palvelusta puuttuu terveystietoja, palvelussa liikkuminen ja tietojen löytäminen on vaikeaa ja terveystiedot tulevat viiveellä palveluun. Esille tuotiin myös tietoliikenneongelmat ja käyttäjälähtöiset haasteet palvelun käytössä, esimerkiksi sairaudet voivat hankaloittaa käyttöä. Muita käyttäjien raportoimia ongelmia olivat kirjautumiseen liittyvät hankaluudet, reseptien seuraamisen hankaluudet, virheelliset tiedot palvelussa ja reseptien uusimisen epäkohdat, kuten se, ettei tiettyjä reseptejä voi uusia.

Keskeisimpiä kehittämisehdotuksia, jotka helpottaisivat omien lääkitys- ja terveystietojen hallintaa ja seuraamista, olivat terveystietojen saaminen kattavasti palveluun, palvelussa liikkumisen ja tietojen löytämisen helpottaminen ja uusien toimintojen lisääminen palveluun – esimerkiksi viestittelymahdollisuutta terveydenhuoltohenkilöstön kanssa toivottiin. Muita käyttäjien raportoimia kehittämisehdotuksia olivat, että terveystiedot tulisi saada nopeammin palveluun, reseptien seurantaa tulisi helpottaa, terveystietojen tulisi olla selkokielellä ja palveluun kirjautumista ja mobiilikäyttöä sekä toisen puolesta asiointia tulisi helpottaa.

Omakanta on osa kansallisia Kanta-palveluita. Sen tarkoituksena on edistää kansalaisten mahdollisuuksia seurata lääkitys- ja terveystietojaan ja siten osallistua oman terveytensä hoitoon. – Tutkimuksen perusteella tietojen seurannan tavoitteet on saavutettu, sillä käyttäjien mukaan Omakannan keskeisin etu on omien tietojen katselu palvelusta. Omakannan käyttäjät kuitenkin haluaisivat palveluun vielä lisää tietoja ja toimintoja sekä toivoisivat palvelua kehitettävän niin, että tietojen löytäminen olisi helpompaa. Näiden toiveiden toteuttaminen voisi entisestään lisätä palvelun käyttöä ja siellä olevien tietojen ja toimintojen hyödyntämistä oman terveyden hoidossa, väitöskirjatutkija Maria Sääskilahti toteaa.

Tutkimus toteutettiin apteekkien reseptiasiakkaille keväällä 2019. Apteekkien farmaseuttinen henkilöstö 18 apteekissa ympäri Suomea jakoi yhteensä 2866 kyselylomaketta täysi-ikäisille reseptiasiakkaille, jotka hakivat lääkkeitä sähköisellä reseptillä itselleen tai alaikäiselle lapselleen. Kyselyyn vastasi 994 asiakasta eli 35 prosenttia kyselyn saaneista. Heistä 82 prosenttia eli 820 vastaajaa käytti Omakantaa. Omakannan etuja, ongelmia ja kehittämiskohteita kysyttiin palvelun käyttäjiltä avoimilla kysymyksillä. Etuja koskevaan kysymykseen vastasi 667 Omakannan käyttäjää, ongelmia koskevaan kysymykseen 311 käyttäjää ja kehittämisehdotuksia raportoi 327 käyttäjää. Tutkimus on osa Itä-Suomen yliopiston farmasian laitoksella meneillään olevaa projektia, jossa tutkitaan Omakannan käyttöä ja käytettävyyttä lääkkeiden käyttäjien näkökulmasta. Tutkimusta rahoitti Kela.

Lisätietoja:

Väitöskirjatutkija Maria Sääskilahti, Itä-Suomen yliopisto, farmasian laitos, puh. 040 355 2505, maria.saaskilahti (at) uef.fi

https://uefconnect.uef.fi/henkilo/maria.saaskilahti/

Tutkimusartikkeli: Sääskilahti M, Ojanen A, Ahonen R, Timonen J: Benefits, Problems, and Potential Improvements in a Nationwide Patient Portal: Cross-sectional Survey of Pharmacy Customers’ Experiences. J Med Internet Res 2021;23(11):e31483. doi: 10.2196/31483