Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Yhdistetyn urheilija ja kauppatieteiden opiskelija Ilkka Herola.

Olympiakomitea palkitsi Ilkka Herolan lukuvuoden opiskelijaurheilijana

Olympiakomitea on palkinnut lukuvuoden 2020–2021 opiskelijaurheilijana yhdistetyn urheilijan Ilkka Herolan. Olympiatalveen valmistautuva Herola opiskelee Itä-Suomen yliopistossa kauppatieteitä. Viime talven MM-hopeamitalistin urheilusaavutuksista löytyy myös useita podium-sijoituksia maailmancupin osakilpailuissa.

Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelman ja Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiön (URA) edustajista koostuva raati perusteli valintaa toteamalla, että Herola on esimerkillinen opiskelijaurheilija, joka on onnistuneesti toteuttanut kaksoisuraa yhdistäen huippu-urheilun ja opiskelun. Herola etenee kaksoisurallaan selkeästi ja määrätietoisesti urheilu edellä, mutta vie myös opintoja eteenpäin suunnitelmallisesti ja ymmärtää niiden merkityksen urheilu-uran jälkeisen elämän kannalta.

Huippu-urheilijan kohdalla korkeakoulun myönteinen suhtautuminen urheiluun korostuu. Herola on jo aiemmin todennut saaneensa tukea niin Itä-Suomen yliopistolta kuin Kuopion alueen urheiluakatemialtakin.

– Lähtökohtana olisi se, että koulu pystyisi olemaan joustava huippu-urheilijoiden kanssa ja he osaisivat ymmärtää urheilijoiden tarpeita. Aikataulujen yhteen sovittaminen ja etätenttien mahdollisuudet ovat niitä itselle tärkeimpiä asioita, hän kommentoi.

Olympiakomitea on käynnistänyt huippu-urheilijamyönteisten korkeakoulujen laatujärjestelmän rakentamisen. Työn tavoitteena on tulevaisuudessa tunnistaa ja tunnustaa paremmin huippu-urheilijamyönteiset yliopistot ja ammattikorkeakoulut ja parantaa huippuvaiheessa olevien urheilijoiden edellytyksiä yhdistää kaksi tärkeää uraa.

Lukuvuoden opiskelijaurheilija palkittiin 1000 euron opiskelustipendillä. Ilkka Herolan valintaa esitti Kuopion alueen urheiluakatemia.

Vuoden opiskelijaurheilijan palkinto on jaettu vuodesta 2002 lähtien. Myöntäjänä toimi vuosina 2002–2014 Opiskelijoiden Liikuntaliitto (OLL) ja vuodesta 2015 alkaen Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelma yhdessä URA-säätiön kanssa.

Lähde: Olympiakomitean tiedote, https://www.olympiakomitea.fi/2021/09/16/ilkka-herolasta-lukuvuoden-opiskelijaurheilija/