Hyppää pääsisältöön

Ukrainan sodan vaikutukset yliopistoon

Lapsi tutkii eri muotoisia palikoita

OLVI-säätiöltä 500 000 euron lahjoitus Itä-Suomen yliopiston varainhankintakampanjaan

OLVI-säätiö on päättänyt lahjoittaa 500 000 euroa Itä-Suomen yliopiston Tee tietoinen valinta -tukikampanjaan.

– Lahjoitus on suurin Itä-Suomen yliopiston meneillään olevalla varainhankintakaudella saamista yksittäisistä lahjoituksista, toteaa Itä-Suomen yliopiston rehtori Jukka Mönkkönen tyytyväisenä ja kiittää OLVI-säätiötä sen merkittävästä ja pitkäjänteisestä tuesta yliopistolle.

Säätiö on osallistunut myös kahdella edellisellä kierroksella yliopistojen yhteiseen vastinrahakampanjaan. OLVI-säätiölle päätös vastinrahakampanjaan osallistumisesta perustuu siihen, että säätiö ja yliopisto jakavat yhteisen arvopohjan ja strategian.

– OLVI-säätiölle on tärkeää, että Itä-Suomen yliopiston tutkimus- ja koulutustoiminta on vaikuttavaa. Näemme, että tieteellisesti korkeatasoisen tutkimuksen ja ajantasaisen koulutuksen kautta Itä-Suomen yliopisto tuottaa uutta tietoa, innovaatioita ja osaajia yhteiskunnan eri sektoreille, eritoten Itä-Suomen alueen elinvoimaa vahvistamaan, kertoo OLVI-säätiön hallituksen puheenjohtaja Heikki Sirviö. 

Vastinrahakampanjassa jokainen euro kertautuu 2,5 euroon

Valtio pääomittaa yliopistoja vastinrahoituksella, joka jaetaan yliopistojen kesken suhteessa näiden keräämään yksityiseen pääomaan. Itä-Suomen yliopiston valtion vastinrahaan oikeuttava varainhankintakampanja Tee tietoinen valinta on käynnissä ja keräysaika kestää 30.6.2022 saakka. Kampanjan aikana jokainen kerätty euro voi tuottaa vastinrahaa yliopistolle jopa 2,5 euroa.

Itä-Suomen yliopistoa voi tukea yksityishenkilönä tai yrityksenä/yhteisönä. Lisätietoja kampanjasta ja ohjeet lahjoittamiseen löytyvät verkkosivuiltamme osoitteesta uef.fi/lahjoita. 

Lisätietoja:

OLVI-säätiö, Heikki Sirviö, hallituksen puheenjohtaja, p. 0500 676814
Itä-Suomen yliopisto, Jukka Mönkkönen, rehtori, p. 040 728 8057