Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Vanhus laskeutuu portaita

Monisairastavuus sekä tuki- ja liikuntaelinsairaudet lisäävät kaatumisvaaraa vaihdevuosien jälkeen

Monisairastavuus sekä tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat tärkeitä kaatumisten vaaratekijöitä vaihdevuodet ohittaneilla naisilla. Ne lisäävät erityisesti muiden kuin liukastumisista johtuvien kaatumisten vaaraa, osoittaa MD, MPH Nadia Afrinin väitöstutkimus. Tutkimuksessa havaittiin myös, että aiemmat vammoihin johtaneet kaatumiset ennustavat vahvasti muita kuin luukatoon liittyviä murtumia.

Ikääntyvien naisten kaatumiset ovat yleinen ja vakava kansanterveysongelma ympäri maailmaa. Kaatumiset ovat naisilla yleisempiä kuin miehillä, ja noin joka kolmas yli 64-vuotias nainen kaatuu ainakin kerran vuodessa. Noin 10–20 prosenttia näistä kaatumisista johtaa vakavaan vammaan, kuten sairaalahoitoa vaativiin luunmurtumiin. Kaatumisista seuraa myös huomattavaa toimintakyvyttömyyttä, liikuntakyvyttömyyttä ja riippuvuutta, elämänlaadun heikkenemistä ja laitoshoidon tarvetta. Kaatumiset ovat monen tekijän aiheuttamia. Liukastumiset ja kompastumiset ovat kotona asuvien vanhempien ihmisten tavallisimmat kaatumismekanismit kylmemmän ilmaston maissa. Terveyteen liittyvistä tekijöistä monisairastavuus ja erityisesti tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat ikääntyvillä yleinen ja tärkeä kaatumisten vaaratekijä. Kaatumisten vaaratekijöitä on selvitetty useissa tutkimuksissa, mutta pitkittäiset tutkimukset vaihdevuodet ohittaneiden naisten kaatumisiin liittyvistä terveystekijöistä ovat harvinaisia, eikä yksikään aiempi tutkimus ole verrannut liukastumisesta johtuvia ja muita kaatumisia keskenään.  Tunnistamalla vaaratekijät voidaan ennaltaehkäisevät toimenpiteet kohdentaa ja näin vähentää kaatumisvaaraa.  Siksi on tärkeä saada riittävä kuva kaatumisten yleisyydestä, syistä, mekanismeista, vakavuusasteesta ja seurauksista sekä iän vaikutuksista näihin, niin että ehkäisytyö voitaisiin aloittaa jo pian vaihdevuosien jälkeen.

Afrinin väitöskirja pohjautuu Kuopion Osteoporoosin vaaratekijät ja ehkäisy (OSTPRE) -tutkimuskohorttiin, joka käsittää kaikkiaan 14 220 naista. OSTPRE on väestöpohjaan suhteutettu prospektiivinen kohorttitutkimus, joka käynnistyi vuonna 1989 ja johon kutsuttiin Kuopion läänistä kaikki vuosina 1932–1941 syntyneet naiset. Väitöskirja perustuu vuosina 1989, 1994, 1999 ja 2004 kerättyihin OSTPRE-kyselyihin. Väitöstutkimuksen päätarkoitus oli arvioida sairastavuuden ja erityisesti tuki- ja liikuntaelinsairauksien yhteyttä kaatumisiin, eri kaatumistyyppeihin ja kaatumisista aiheutuneisiin vammoihin vaihdevuosien jälkeen. Kaatumistyypit luokiteltiin liukastumisista ja muista syistä johtuneisiin kaatumisiin. Lisäksi arvioitiin, lisääkö aiempi kaatumishistoria murtumien riskiä.

Jos naisella oli kolme tai useampia kroonisia sairauksia, kaatumisvaara oli 41 prosenttia suurempi kuin terveillä. Tarkasteltaessa useammin kuin kerran kaatuneita havaittiin, että monisairastavuus lisäsi muiden kuin liukastumisesta johtuvien kaatumisten vaaraa.

Tutkimuksessa tarkasteltiin myös tiettyjen sairauksien ja sairausryhmien aiheuttamaa kaatumisvaaraa. Tuki- ja liikuntaelinsairaudet olivat yleisiä: 53 prosenttia naisista ilmoitti sairastavansa niitä ja niiden syyosuudeksi arvioitiin 10,3 prosenttia kaikista kaatumisista eli niiden syyosuus oli yhtä suuri kuin muiden sairauksien yhteensä.

Tuki ja liikuntaelinsairauksiin liittyi 38 prosenttia suurempi kaatumisvaara, mutta ne lisäsivät enemmän muiden kuin liukastumisesta johtuvien kaatumisten vaaraa. Myös yksittäiset tuki- ja liikuntaelinsairaudet lisäsivät kaatumisvaaraa.

Kaatumishistorialla oli osin yhteys murtumariskiin. Aiemmat vammoihin johtaneet kaatumiset eivät lisänneet tyypillisten luukatoon liittyvien eli lonkka-, nikama-, ranne- tai olkamurtumien vaaraa, mutta lisäsivät muiden murtumien vaaraa.

Tulosten perusteella monisairastavuus sekä tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat vanhempien naisten kaatumisten – erityisesti muiden kuin liukastumisesta johtuvien kaatumisen – tärkeitä vaaratekijöitä. Vammoihin johtaneet aiemmat kaatumiset ennustavat vahvasti muita kuin luukatoon liittyviä murtumia. Näiden vaaratekijöiden toteaminen ennen vanhuutta on oleellista, jos halutaan kehittää kaatumisten ja murtumien ehkäisyä ja näin vähentää ikääntyneiden kaatumistapaturmista aiheutuvaa taakkaa.

MD, MPH Nadia Afrinin väitöskirja Health-related predictors and outcomes of falls in post menopausal women tarkastetaan Itä-Suomen yliopiston terveystieteiden tiedekunnassa. Vastaväittäjänä toimii professori Ari Heinonen Jyväskylän yliopistosta ja kustoksena professori Heikki Kröger Itä-Suomen yliopistosta. Väitöstilaisuutta voi seurata verkossa 8.1.2021 klo 12 alkaen.

Väittelijän painolaatuinen kuva

Väitöstilaisuus verkossa

Väitöskirja verkossa: Afrin, Nadia. Health-related predictors and outcomes of falls in postmenopausal women