Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

UEF-tunnus.

Maa- ja metsätalousministeriöltä lähes 320 000 euron rahoitus Itä-Suomen yliopiston tutkimushankkeille

Maa- ja metsätalousministeriö on myöntänyt lähes 320 000 euron rahoituksen kahdelle Itä-Suomen yliopiston johtamalle tutkimushankkeelle. Niissä tarkastellaan julkisten rahavirtojen kohdentumista maaseutu- ja kaupunkialueille sekä ympäristöoikeudenmukaisuutta maaseudun kehittämisessä ja luonnonvarapolitiikassa.

Julkisten rahavirtojen elinvoimavaikutuksista on toistaiseksi niukasti tutkimustietoa

Julkisten rahavirtojen kohdentuminen maaseutu- ja kaupunkialueille -hankkeessa (RAVIT) tarkastellaan, miten julkiset rahavirrat kykenevät tukemaan alueiden elinvoiman kehitystä ja yhdenvertaisten kasvuedellytysten toteutumista.

– Tutkimuksessa keskitytään julkisten rahavirtojen vaikutuksiin eri alueiden ja etenkin eri maaseutualueiden kehitysedellytyksiin, toteaa tutkimushankkeen johtaja, professori Teemu Makkonen.

Julkisten rahavirtojen osuus kansantaloudesta on huomattava, mutta niiden tarkoista elinvoimavaikutuksista on niukasti tutkimustietoa. Julkisten rahavirtojen määrällä on merkitystä alueiden kehitysedellytyksille. Merkitystä on myös sillä, millä perusteilla rahavirtoja kerätään eri lähteistä, jaetaan takaisin erityyppisille alueille ja miten niitä perustellaan. Julkiset rahavirrat jaetaan karkeasti valtion ja kuntien verotuksella sekä sosiaaliturvamaksuilla keräämiin tuloihin ja niiden käyttöön julkisten menojen kattamiseksi.

Kaksivuotisen RAVIT-hankkeen toteuttavat Itä-Suomen yliopiston Alue- ja kuntatutkimuskeskus Spatia ja Luonnonvarakeskus. Hankkeen kokonaisrahoitus on 242 359 euroa.

YHYKE-hankkeessa keskitytään erityisesti kaivostoiminnan kysymyksiin

Yhteistä ja yksityistä etua -hankkeessa (YHYKE) tutkitaan, mitä ympäristöoikeudenmukaisuus tarkoittaa maaseudulle ja maaseudulla, ja miten se voidaan ottaa huomioon maaseudun kehittämisessä, luonnonvarapolitiikassa, (kaivos)lainsäädännössä sekä maaseudun yhteisöjen ja asukkaiden toiminnassa erityisesti kestävän luonnonvarojen käytön näkökulmasta. Tutkimuksessa tarkastellaan kaivostoimintaa, erityisesti malminetsintää.

– Siihen liittyy voimakasta paikallista liikehdintää ja aktivoitumista, joiden taustalla on kysymys luonnonvarojen käyttöön liittyvien taloudellisten hyötyjen ja ympäristöhaittojen jakautumisesta eri toimijoiden, paikkojen ja skaalojen välillä. Hyötyjen uskotaan menevän kansainvälisille kaivosyhtiöille, haittojen koetaan jäävän lähialueilla asuville, tutkimushankkeen johtaja, yliopistotutkija Tuija Mononen sanoo.

Hankkeen kohdekuntia ovat Heinävesi, Ii, Inari, Kaustinen, Liperi ja Rautalampi. Niissä on luonnonvarojen käyttöön liittyvää aktivismia ja liikehdintää. Tapaustutkimuskuntiin kohdistuu erilaisia energiamurrokseen ja kestävyyssiirtymään liittyviä hankkeita ja painetta luonnonvarojen käytölle.

Maa- ja metsätalousministeriö on rahoittanut hankkeet Maaseutupolitiikan neuvoston asettaman hankeryhmän esityksestä, Makeran valtakunnallisiin maaseudun tutkimus- ja kehittämishankkeisiin suunnatuista varoista.

Lisätietoja:

RAVIT-hanke, professori Teemu Makkonen, teemu.makkonen(at)uef.fi, puh. 050 525 8942

YHYKE-hanke, yliopistotutkija Tuija Mononen, tuija.mononen(at)uef.fi, puh. 050 372 8627

RAVIT-hanke verkossa: Julkisten rahavirtojen kohdentuminen maaseutu- ja kaupunkialueille