Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Stetoscope

LL Alma Varheenmaa, väitös 17.4.2026: Sydämen repolarisaatiota selvitettiin ensimmäistä kertaa MS-taudin eri muodoissa ja vaiheissa

Neurologian alaan kuuluva väitöskirja tarkastetaan terveystieteiden tiedekunnassa Kuopion kampuksella. Tilaisuutta voi seurata myös verkossa.

Mikä on väitöstutkimuksesi aihe? Miksi aihepiiriä on tärkeää tutkia?

Tutkimus käsittelee sydämen repolarisaatiota MS-taudin eri ilmiasujen välillä taudinkulun aikana. Pidentynyt sydämen repolarisaatioaika on sydänperäisen kuoleman riskitekijä. Aiemmissa tutkimuksissa sydämen repolarisaatioaika on MS-tautia sairastavilla havaittu pidemmäksi kuin terveillä verrokeilla. Sydämen repolarisaatioajan kehitys taudinkulun aikana ja repolarisaatioajan pidentymiselle altistavat tekijät MS-taudissa ovat kuitenkin epäselviä. 

Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin sydämen repolarisaatiota taudin varhaisessa ja myöhemmässä vaiheessa verraten keskenään hyvänlaatuista relapsoivaa MS-tautia (RRMS) sairastavia ja toimintakykyä heikentävää RRMS:ää sairastavia, RRMS-taudin eri ensioireita sairastaneita sekä RRMS-tautia ja etenevää MS-tautia (PPMS) sairastavia.

Sydämen repolarisaatio, eli sydänlihassolujen supistumisen jälkeinen sähköisen toiminnan palautumisvaihe, on autonomisen hermoston säätelyn alaista. Keskushermosto säätelee autonomisen hermoston toimintaa, ja autonomisen hermoston vauriosta johtuvat oireet ovat MS-taudissa yleisiä, vaikkakin usein huonosti tunnistettuja.

Mitkä ovat väitöstutkimuksesi keskeiset tulokset tai havainnot?

Tämä on ensimmäinen kerta, kun sydämen repolarisaatiota on selvitetty pitkittäisasetelmassa MS-taudissa sekä sairauden eri ilmenemismuotojen välillä. Toimintakykyä heikentävää RRMS-tautia sairastavilla sydämen repolarisaatioaika pidentyi taudinkulun aikana, muttei hyvänlaatuista RRMS-tautia sairastavilla. Vastaavasti myöhemmässä taudinvaiheessa toimintakykyä heikentävää RRMS-tautia sairastavilla oli pidempi sydämen repolarisaatioaika kuin hyvänlaatuista RRMS-tautia sairastavilla. Sydämen repolarisaatioaika pidentyi taudinkulun aikana RRMS-taudin motorisen ensioireen sairastaneilla, muttei sensorisen ensioireen sairastaneilla. Myöhemmässä taudin vaiheessa motorisen ensioireen sairastaneilla oli pidempi sydämen repolarisaatioaika sensorisen ensioireen sairastaneisiin nähden. PPMS-tautia sairastavilla oli pidempi sydämen repolarisaatioaika RRMS-tautia sairastaviin nähden myöhemmässä sairauden vaiheessa.

Miten väitöstutkimuksesi tuloksia voidaan hyödyntää käytännössä?

Tutkimuksen tulokset korostavat sydän- ja verenkiertoelimistön toiminnan arvioinnin tärkeyttä MS-tautia sairastavilla, erityisesti taudin myöhemmässä vaiheessa. Sydämen repolarisaatioajan pidentymisen riski MS-tautia sairastavilla tulisi ottaa huomioon erityisesti lääkitysturvallisuuteen liittyen. Taudinkulun aikaiset eroavaisuudet sydämen repolarisaatioajassa voivat heijastella eroja taudin aiheuttamissa vaurioissa keskushermostossa autonomisia toimintoja säätelevillä alueilla.

Mitkä ovat väitöstutkimuksesi keskeiset tutkimusmenetelmät ja -aineistot?

Tutkimuksessa sydämen repolarisaatioaikaa arvioitiin MS-taudin ensioireiden aikaan sekä myöhemmässä sairauden vaiheessa kerätyistä 12-kytkentäisistä EKG-rekisteröinneistä. EKG-rekisteröinnit ja kliininen data kerättiin retrospektiivisesti potilastietojärjestelmästä.

Lääketieteen lisensiaatti Alma Varheenmaan väitöskirja Cardiac repolarization over the course of multiple sclerosis: Distinct features across clinical phenotypes (Sydämen repolarisaatio MS-taudin kulun aikana: Kliinisten fenotyyppien ominaispiirteet) tarkastetaan terveystieteiden tiedekunnassa. Vastaväittäjänä toimii dosentti Sari Atula HUSista ja kustoksena professori Anne Portaankorva Helsingin yliopistosta.

Väitöstilaisuus

Väittelijän kuva 

Väitöskirja