Teologian tohtori ja dosentti Laura Kallatsa kertoo, miten innostus tutkimukseen vei hänet väitöskirjan pariin ja miten tohtorintutkinto on vaikuttanut hänen uraansa tutkijana, opettajana ja korkeakoulupappina.
1. Kerro omin sanoin taustastasi – mitä olet opiskellut ja millainen polku johti tohtoriopintoihin?
Hakeuduin suoraan lukiosta opiskelemaan teologiaa Joensuuhun ja maisteriksi valmistumiseni jälkeen aloin tehdä väitöskirjaa. Teologian opintoihin hakeutuessa ei käynyt mielen vieressäkään, että minusta voisi tulla tutkija, mutta rakastin gradun kirjoittamista ja oma innostukseni sekä ohjaajani kannustus antoivat alkusysäyksen tutkijanuralleni.
2. Mikä on tutkintosi (tutkinnon nimi ja pääaine)?
Teologian tohtori, käytännöllinen teologia
3. Mikä sai sinut hakemaan tohtorikoulutukseen juuri tällä alalla ja tässä yliopistossa?
Kandidaatintutkielmani ja graduni ohjaaja Jouko Kiiski on ollut merkittävin ihminen akateemisella urallani. Joukon loputon kannustus ja innostukseni tukeminen jo kandi- ja maisterivaiheessa olivat ratkaisevan tärkeitä. Olin juuri valmistunut Itä-Suomen yliopistosta, joten tohtoriopintoihin jatkaminen siellä oli hyvin luontevaa.
4. Mikä oli haastavinta väitöskirjatyössä?
Ensimmäisenä mieleeni nousee kaksi asiaa. Erityisesti aluksi innostus oli niin kovaa, että riski lähteä keulimaan oli suuri. Olin pari kertaa burnoutin partaalla ennen kuin opin pitämään työnteon kohtuuden rajoissa. Nykyään olen tarkka levosta ja palautumisesta. Toisekseen haastavaa oli tutkimusaiheeseeni kohdistunut valtava kiinnostus. Tutkin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappien käsityksiä samaa sukupuolta olevien avioliitosta. Aihe oli tulenarka luterilaisessa kirkossa ja sainkin melko paljon kuraa niskaani niin kirkon konservatiivi- kuin liberaalisiiveltäkin. Toisaalta aihe toi minulle myös paljon esiintymismahdollisuuksia ja kokemusta esimerkiksi median kanssa työskentelystä.
Henkilökohtaisesti opiskelu tohtoriksi teki minusta avarakatseisemman; ymmärrän, että asiat ovat harvoin mustavalkoisia.
Laura Kallatso
Teologian tohtori
7. Miten urasi on edennyt tohtoroitumisen jälkeen?
Työskentelin ensin kolme vuotta tutkijatohtorina Itä-Suomen yliopistossa kansainvälisissä hankkeissa, joissa tutkittiin uskonnollista perinteensiirtoa. Samalla olin mukana useissa muissa tutkimushankkeissa ja opetin käytännöllistä teologiaa. Tähänastisen urani kohokohta oli vuoden työskentely apulaisprofessorina Lutheran Theological Seminaryssä Hongkongissa. Työni painottui opetustehtäviin ja opiskelijoiden ohjaukseen. Unelmoin siitä, että voisin tulevaisuudessa työskennellä vastaavanlaisessa tehtävässä. Kotimaahan palattuani työskentelin apurahatutkijana Helsingin yliopistossa tutkien moniuskontoisia suomalaisperheitä. Tällä hetkellä teen dosenttina tutkimusta Helsingin yliopiston riveissä ja olen korkeakoulupappina Vaasassa. Urani ei ole oikeastaan edennyt yhtään niin kuin valmistuessani kuvittelin – näin kiinnostavia käänteitä en osannut itse suunnittella!
8. Miten olet voinut hyödyntää tohtorintutkintoa työelämässä?
Nykyistä papin työtäni lukuun ottamatta tohtorintutkinto on ollut välttämätön kaikissa työtehtävissä urallani. Korkeakoulupappina akateeminen tausta antaa paljon: tiedän omakohtaisesti yliopistoelämän ilot ja surut. Minulle ei tarvitse kovin pitkään selittää, miltä tuntuu epäonnistunut tenttitulos, hylätty artikkelikäsikirjoitus tai rahoituksen hakemisen tuska. Tunnen täysin olevani opiskelijoiden, tutkijoiden ja opettajien kanssa samassa veneessä.
9. Mikä on parasta työelämässä tällä hetkellä?
Opiskelijat! Olen aina rakastanut opettaa ja ohjata opiskelijoita ja nyt korkeakoulupappina saan tukea heitä eri roolista käsin. Haluan olla edistämässä opiskelijoiden hyvinvointia ja osaltani tehdä korkeakoulumaailmasta lämpimämmän ja ihmisläheisemmän.
10. Mitä neuvoja antaisit tohtorikoulutusta harkitsevalle?
Selvitä itselleni, miksi haluat tohtorikoulutukseen. Motivaatiota tullaan kysymään lukuisia kertoja vuosien varrella. On hyvä tietää, mikä on itselle pohjimmainen motivaattori tehdä tutkimusta. Hanki hyvät ohjaajat, joihin voit luottaa ja jotka luottavat sinuun. Ja anna mennä! Hae vaan! Kokeile edes, onko sinusta siihen!