Matkailumarkkinoinnin ja -johtamisen alaan kuuluva väitöskirja tarkastetaan yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa Joensuussa. Väitöstilaisuutta voi seurata myös verkossa.
Mikä on väitöstutkimuksesi aihe? Miksi aihepiiriä on tärkeää tutkia?
Tarkastelen väitöstutkimuksessani hiihdonopettajiin keskittyvän tapaustutkimuksen avulla, kuinka matkailualan kausityöammattilaiset pysyvät uralla. Pyrin selvittämään, millaiset tekijät ovat esteenä uran jatkumiselle tai mahdollistavat sen. Perinteiset työn pitovoimateoriat perustuvat vakituisiin työsuhteisiin eivätkä sovellu kausityöhön. Koulutettuja kausityöntekijöitä on tutkittu vain vähän. Aihe on ajankohtainen, sillä matkailun työvoimapula kasvaa, ilmastonmuutos lyhentää talvimatkailun kausia ja COVID-19 toi esiin alan haavoittuvuuden.
Tutkimus kumpuaa omasta urastani hiihdonopettajana Uudessa-Seelannissa ja Sveitsissä. Jokaisen kauden lopussa kuultu kysymys "tuletko ensi vuonna takaisin?" herätti mielenkiintoni aiheeseen. Halusin selvittää, mikä pitää ammattilaiset tämänkaltaisella epätyypillisellä uralla. Väitöskirja haastaa käsityksen matkailualan kausityöntekijöistä kouluttamattomana, väliaikaisena työvoimana ja nostaa hiihdonopettajat esiin sitoutuneina ammattilaisina, jotka tekevät päätöksen uran jatkumisesta käytännössä aina puolen vuoden välein.
Mitkä ovat väitöstutkimuksesi keskeiset tulokset tai havainnot?
Tutkimus osoittaa, että neljä toisistaan riippuvaista osa-aluetta vaikuttaa hiihdonopettajien uran jatkumiseen: työnantajaan, ammattiin ja kausiluontoisuuteen liittyvät tekijät sekä yhteisön merkitys. Psykologinen pääoma toimii kaikki mainitut osa-alueet läpileikkaavana resurssina. Tutkimus paljastaa, että sisäinen motivaatio – erityisesti merkityksellinen työ – saa jatkamaan uralla alan rakenteellisista haasteista huolimatta ja kausiluonteisuus aiheuttaa enemmän uralta pois jättäytymisiä kuin tyytymättömyys itse työhön. Tutkimus haastaa vallitsevan käsityksen matkailualan kausityöntekijöistä kouluttamattomana ja väliaikaisena työvoimana. Tutkimuksessa rakennetaan kokonaisvaltainen, työntekijälähtöinen viitekehys, joka haastaa perinteiset, yhteen työnantajaan sidotut pitovoimateoriat.
Miten väitöstutkimuksesi tuloksia voidaan hyödyntää käytännössä?
Hiihdonopettajat kuten muutkin kausityöammattilaiset tulisi nähdä työhönsä sitoutuneina, kouluttautuneina ammattilaisina, ei pelkkänä tilapäisenä työvoimana. Heidän pysymisensä alalla vaatii työnantajalta samanaikaisesti kaikkien tutkimuksessa havaittujen neljän osa-alueen huomioimista ja toisaalta toimialalta uran jatkuvuuden vaatimusten ymmärtämistä ja rakenteisiin vaikuttamista. Kuten minkä tahansa ammatin edustajat kausityöammattilaisetkin ovat yksilöitä omine motivaatioineen ja tarpeineen, minkä huomioinen on ensiarvoisen tärkeää.
Mitkä ovat väitöstutkimuksesi keskeiset tutkimusmenetelmät ja -aineistot?
Väitöskirja on laadullinen tapaustutkimus, joka koostuu kolmesta empiirisestä tutkimuksesta. Aineisto kerättiin puolistrukturoiduilla haastatteluilla, joihin osallistui hiihdonopettajia kolmestatoista maasta — haastateltavien kokemus hiihdonopettajana vaihteli neljästä aina 49 kauteen. Ensimmäinen 16 haastattelun aineisto analysoitiin temaattisen analyysin ja komposiittinarratiivimenetelmän avulla. Toinen 11 haastattelun aineisto tarkasteli kriisikokemuksia COVID-19-pandemian aikana abduktiivisen analyysin keinoin.
KTM Nelli Heiskasen matkailumarkkinoinnin ja -johtamisen alaan kuuluva väitöskirja The Whole Mountain. A Holistic Understanding of Retention Among Skilled Seasonal Tourism Professionals – Ski Instructors tarkastetaan yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa. Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii professori Tara Duncan (Thompson Rivers University) ja kustoksena apulaisprofessori Henna Konu Itä-Suomen yliopistosta. Väitöstilaisuuden kieli on englanti.
Lisätietoja:
Nelli Heiskanen, nelli.heiskanen(at)uef.fi