Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Meri Löyttyniemi.

Kestävyysmurros-tohtorikoulutuspilotin tutkimuspäälliköksi Meri Löyttyniemi

Kestävyysmurros-tohtorikoulutuspilotin tutkimuspäälliköksi Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden laitokselle on nimitetty Meri Löyttyniemi 1.8.2024 alkaen. Työn keskeisin sisältö on valtakunnallisen koordinaation tuottaminen pilotille, joka rakentuu 10 yliopiston ja Suomen ympäristökeskuksen yhteistoiminnan varaan. Pilotin tavoitteena on kestävyysmurrokseen liittyvän tutkimuksen edistäminen tieteidenvälisesti ja laaja-alaisesti.

KTM Meri Löyttyniemi siirtyy Itä-Suomen yliopiston tehtävään Aalto-yliopiston kestävän kehityksen erityisasiantuntijan tehtävästä. Löyttyniemi on korkeakoulujen kestävyystoiminnan uranuurtaja Suomessa, yliopistojen pohjoismaisen NSCN-verkoston perustaja sekä globaalisti verkottunut toimija. 

Meri Löyttyniemellä on monipuolista yhteiskunnallista kokemusta sekä laajaa yritysmaailman tuntemusta. Hän on toiminut Miltton Brysselissä EU-vaikuttamisen parissa ja ennen Aalto-yliopistoa hän toimi TKK:lla ympäristökoulutuksen projektipäällikkönä. Hän viimeistelee parhaillaan väitöskirjaa Suomen yliopistojen kestävän kehityksen johtamisesta Jyväskylän yliopiston Kauppakorkeakouluun.

Kestävyysmurros on Itä-Suomen yliopiston johtama, 10 yliopiston ja Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) yhteinen tohtorikoulutuspilotti vuosille 2025–2027, jossa koulutetaan Suomeen 40 tohtoria. Opetus- ja kulttuuriministeriö on yhteistyössä Suomen Akatemian kanssa myöntänyt kestävyysmurroksen tohtorikoulutuspilottiin 10,2 miljoonaa euroa. Ohjelmaan valittavat jatko-opiskelijat palkataan suoraan pilotissa mukana oleviin yliopistoihin. Pilotissa mukana olevat yliopistot ovat Aalto, Helsinki, Itä-Suomi, Jyväskylä, Lappeenranta-Lahti, Lappi, Oulu, Tampere, Turku ja Vaasa.

Kestävyysmurroksen tutkimus kohdentuu monitieteisesti ja ratkaisulähtöisesti ilmastonmuutokseen, luonnon monimuotoisuuden köyhtymiseen ja luonnonvarojen hupenemiseen. Tutkimuskohteina ovat esimerkiksi kansalaisten elämäntavat, planetaarinen hyvinvointi ja terveys, tuotanto ja kulutus, hallinta ja oikeus sekä kulttuurinen muutos. Tohtorikoulutuspilotin akateemisena johtajana toimii professori Arto O. Salonen.

 

Lisätietoja:

Professori Arto O. Salonen, arto.salonen@uef.fi, p. 050 359 0613

Meri Löyttyniemi, meri.loyttyniemi@aalto.fi, p. 050 313 7549