Juhana Venäläinen kulttuurintutkimuksen professoriksi

– Yhdyn kulttuurintutkija Mikko Lehtosen käsitykseen siitä, että kulttuurintutkimuksen tehtävänä viime kädessä on vastata siihen, ”mitä on tekeillä” ja ”mitä tekemistä sillä on kaiken muun kanssa”, muotoilee tuore kulttuurintutkimuksen professori Juhana Venäläinen alaansa.

Kulttuurintutkimus on siis hänen mukaansa nykyisyyden ominaisluonteen tarkastelua läheltä ja kaukaa. Samalla se kurottaa sekä niihin juuriin, joiden kautta nykyisyys on tullut mahdolliseksi että myös niihin mahdollisiin tulevaisuuksiin, joita nykyisyyden kulttuurista avautuu.

Itä-Suomen yliopistossa kulttuurin tutkimus vahvistuu Venäläisen myötä kolmannella – tai katsantokannasta riippuen jopa neljännellä – professuurilla. Venäläisen professuurinimikettä täydentää maininta ”kulttuuristen ympäristöjen tutkimus”, kun taas professori Tuija Saresma tutkii muun muassa populismia ja vihapuhetta, ja kulttuuriseen muutokseen painottuva professuuri on Teo Kurjella. Lisäksi Itä-Suomen yliopiston kulttuurintutkimuksen kenttään kuuluu Simo Mikkosen sosiokulttuurisen muistamisen professuuri.

– Kyllä joensuulaisella kulttuurintutkimuksella on jo hyvinkin vakiintunut paikkansa suomalaisella kulttuurin tutkimuksen kentällä. Toivon, että pystyn nyt alkavassa työssäni vahvistamaan Itä-Suomen yliopiston tunnettuutta poikkitieteellisenä nykykulttuurin sekä kulttuurin ja vallan rakenteiden tutkimuksen keskittymänä, Venäläinen kertoo.

Omistamisen ilosta ylikulutuksen taakkaan

Elämme monella tapaa poikkeuksellisia aikoja. Erilaiset kriisit hyökkäyssodasta ilmastonmuutokseen ja luonnon lajikadosta poliittisiin jännitteisiin aiheuttavat uudenlaisia järjestyksiä ja samalla muutosten analysointia. Kulttuurintutkijalle tämä monin tavoin hankala aika on toisaalta tutkimuksen näkökulmasta melko hedelmällistä.

Viimeisen kymmenen vuoden ajan Venäläisen tutkimus on painottunut kahteen päälinjaan: ympäristökulttuurien tutkimukseen sekä työn ja talouden kulttuurien tutkimukseen.

– Taloushan kiinnittyy vahvasti kaikkeen ympärillämme olevaan muutokseen sekä myös kriiseihin. Tutkimukselleni ominaista on kulttuuristen ilmiöiden tarkastelu sekä makro- että mikroperspektiivistä; siis yhtäältä laajoina yhteiskunnallisina virtauksina ja ajankuvina; toisaalta arkisina kokemuksina, jotka haastavat ja nyansoivat suuria muutoskertomuksia. 

Muun muassa näistä intresseistä on saanut alkunsa Venäläisen johtama ja Koneen Säätiön rahoittama Omistuksenjälkeisyys-tutkimushanke. Omistuksenjälkeisyys viittaa talouspuheen ja -ajattelun muutokseen, jossa asioiden omistaminen yksin ja pysyvästi nähdään rasittavana ja vanhanaikaisena käytäntönä. Sen sijaan erilaiset jakamisen ja yhteiskäytön muodot näyttävät tarjoavan meille lisää vapautta.

– Vielä jokin aika sitten materialla haluttiin osoittaa vaurautta ja tiettyä asemaa. Pikkuhiljaa asenteet ovat muuttuneet kuitenkin niin, että omistetusta tavarasta tullut ennemminkin taakka ja rasite, josta on päästävä eroon. 

Tätä viestiä meille esitetään sekä perinteisen median että sosiaalisen median kautta. Liian tavaran sanotaan sitovan meitä ja kannustavan ylikulutukseen. Samalla ruokitaan ajatusta rapautuvasta yhteisöllisyydestä, joka johtuu yksilökeskeisestä omistamisesta.

– Somen kautta esitellään vaihtoehtoisia elämäntapoja, jolloin koko omaisuus on myyty ja lähdetty reissaamaan pakettiautolla ympäri maailmaa. Tai että koti karsitaan askeettisen siistiksi ja kerrotaan, miten huoletonta elämä on ilman jatkuvaa tavarataakkaa.

Yllättävä polarisaatio

Omistajuuden esitetään siis jopa ohjailevan elämäämme eri tavoin, ja sen myötä yhteisöllisyyteen liitettävät ihanteet alkoivat nostaa päätään 2010-luvun alussa.

– Silloin innostuttiin uudenlaisen jakamistalouden noususta, kun esimerkiksi Uber ja Airbnb löivät läpi ja uudistivat taksi- ja hotellikenttää omistamatta yhtäkään taksia tai hotellia itse.

Sittemmin aiheeseen liittyvät keskustelut ovat saaneet yhä huolestuneempia sävyjä, sillä uudet yhteisöllisyyden muodot ovat kasvaessaan aiheuttaneet muun muassa turvattomia työn tekemisen tapoja ja vääristynyttä asuntopolitiikkaa.

– Yllättäen tilanne onkin melko polarisoitunut. Toisaalta jakamistalous on kasvattanut yhteisöllisyyttä, ja taloudellisesti toiminta on myös tehokasta. Toisaalta asiasta taas esitetään myös dystooppisia tulkintoja, joiden mukaan toiminta keskittää valtaa vain muutamien teknologiayritysten käsiin ja jättää yksilölle hyvin vähän vaikutusmahdollisuuksia.

Kulttuurintutkimus osana monimutkaisten ongelmien ratkaisua

Omistuksenjälkeisyys-hanke on inspiroinut Venäläisen tutkimusryhmän lisäksi muitakin, ja sen rinnalle on syntynyt uusia tutkimusryhmiä ja verkostoja. Venäläisen mukaan talouden kulttuurintutkimuksen ympärille on rakentumassa valtakunnallinen tutkijayhteisö, ja nyt yhteistyöstä on syntymässä kirja. Ja tässä yhteisössä tärkeässä roolissa on joensuulainen kulttuurintutkimus.

– Tavoitteena on, että tulevien vuosien aikana vahvistamme Itä-Suomen yliopiston kulttuurintutkimuksen asemaa työn ja talouden ilmiöiden sekä ympäristökulttuurien tutkimuksen aktiivisena keskuksena, jossa painottuu monipuolinen etnografinen, tekstintutkimuksellinen ja digitaalinen menetelmäosaaminen, Venäläinen listaa.

Hän muistuttaa, että talouden, ympäristön, politiikan ja digitaalisen murroksen keskinäissuhteita jäljittävä tutkimus vastaa laaja-alaisesti myös Itä-Suomen yliopiston strategisiin pyrkimyksiin tuottaa relevanttia tietoperustaa kestävän tulevaisuuden edellytysten vahvistamiseksi ja monimutkaisten yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseksi.

Muusikkotaustalta akateemiselle uralle

Sen lisäksi, että Venäläinen aloittaa professuurinsa vuoden 2026 alusta, ottaa hän samalla myös hoitaakseen humanistisen osaston johtajan tehtävät. 

– Tämä on mielenkiintoinen yhdistelmä. Kun olen vuosia edennyt vakinaistamispolkua pitkin kohti professuuriani ja vakuuttanut muita tutkijanurastani ja pätevyydestäni, pääsenkin pohtimaan nyt koko osaston menestystä. 

Hän kertoo olevansa täysillä mukana koko yksikön kehityksen takana ja haluavansa vilpittömästi auttaa koko yhteisöä loistamaan työssään entistä paremmin.

Vapaa-aikaakin silti jää. Sitä Venäläinen viettää tällä hetkellä muun muassa kampusalueelle muutama vuosi sitten nousseessa Joensuun konservatoriossa. 

– Olen aiemmalta koulutukseltani yhtye- ja orkesterimuusikko, ja pääsoittimeni oli silloin piano. Nyt olen taas pikkuhiljaa löytänyt soiton pariin uudelleen, kun lapsenikin kiinnostuivat musisoinnista. 

Pianon ääreen Venäläinen ei silti suoranaisesti palannut, vaan hän soittaa tällä hetkellä harrastuksenaan huilua. 

– On hienoa, että musiikkiin on syntynyt taas vahva suhde. Ja näin voin vapautuneesti töiden ulkopuolella tehdä jotain, jossa ei tarvitse olla erityisen hyvä siitä nauttiakseen.
 

Juhana Venäläinen

• Kulttuurintutkimuksen professori 1.1.2026–
• s. 1984, Kotka
• Filosofian tohtori (kulttuurintutkimus), Itä-Suomen yliopisto, 2015
• Filosofian maisteri (kulttuurintutkimus, erikoistumisalana taiteensosiologia), Itä-Suomen yliopisto, 2010
• Työn ja talouden kulttuurintutkimuksen dosentti, Jyväskylän yliopisto, 2021

Keskeiset tehtävät, ansiot ja huomionosoitukset

• Yliopistotutkija ja apulaisprofessori (tenure track), Itä-Suomen yliopisto, 2018–2025
• Yliopistotutkija ERC Advanced Grant -hankkeen Sensory Transformations, 2018
• Vastuullinen johtaja Koneen Säätiön rahoittamassa hankkeessa Omistuksenjälkeisyys talouden muutoksen tulkintana ja kokemuksena, 2022–2026
• Suomen osahankkeen vastuullinen johtaja konsortiossa Digital Aestheticization of Fragile Environments (DigiFREN), 2022–2025
• Vuoden Tiedekynä -palkinto 2016 (yhdessä Tero Toivasen kanssa); ehdolla palkinnon saajaksi myös vuonna 2023
• Kulttuurintutkimus-lehden päätoimittaja, 2020–2022 (yhdessä Hanna Kuuselan kanssa)