Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Syksyiset lehdet

Jane ja Aatos Erkon säätiön tuella etsitään parempaa hoitoa vakaviin mielenterveyden häiriöihin

Jane ja Aatos Erkon säätiö on myöntänyt Itä-Suomen yliopiston ja Karoliinisen instituutin professori Jari Tiihosen tutkimusryhmälle miljoona euroa psykiatrian alan hankkeeseen, jossa etsitään parempia lääkehoitoja vaikeahoitoisiin mielenterveyden häiriöihin. Säätiön myöntämät avustukset julkistettiin 1. lokakuuta kansainvälisenä säätiöpäivänä, jolla halutaan tehdä näkyväksi säätiöiden roolia hyvinvoinnin edistäjinä yhteiskunnassa.

Tiihosen johtamassa hankkeessa tutkitaan lääkehoitojen ja psykoterapian tehoa vaikeassa masennuksessa ja epävakaassa persoonallisuushäiriössä. Tutkimus on kansainvälisesti ainutlaatuinen, koska se hyödyntää Suomen ja Ruotsin kansallisia terveysrekistereitä, jollaisia ei ole muualla. Tutkimusryhmän tavoitteena on löytää uusia, toimivia lääkkeitä mielenterveyden häiriöiden hoitoon sekä kehittää koneoppimismalleja, jotka auttavat ennustamaan yksilöllistä hoitovastetta. Tulosten avulla voidaan löytää uusia hoitokeinoja ja parantaa vakavista mielenterveyden häiriöistä kärsivien hoitoa.

Jane ja Aatos Erkon säätiön tiedote