Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Tohtorinhattu UEFin embleemillä.

Itä-Suomen yliopiston työelämätohtorijärjestelmä käynnistyy

Itä-Suomen yliopisto on valinnut ensimmäiset 22 väitöskirjatutkijaa uuteen työelämätohtorijärjestelmäänsä. Valitut työskentelevät samanaikaisesti sekä Itä-Suomen yliopiston että toisen työnantajan palveluksessa. Itä-Suomen yliopistolla heidät nimitetään osa-aikaiseen nuoremman tutkijan tehtävään ja heidän pääasiallinen tehtävänsä on väitöskirjatutkimuksen tekeminen jossakin Itä-Suomen yliopiston 13 tohtoriohjelmasta.

Hakijoita kaikkialta maailmasta

Yliopiston ensimmäinen haku työelämätohtorijärjestelmään houkutteli hakijoita kaikkialta maailmasta. Kaikkiaan yliopistolle saapui 61 hakemusta määräaikaan mennessä.

Yksi rahoituksen saaneista on Namibiasta kotoisin oleva Mirjam Ndaimehafo Sheehama, joka työskentelee Namibian opetusministeriön palveluksessa luonnontieteiden opettajana. Hän on jo entuudestaan jatko-opiskelijana Itä-Suomen yliopiston soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen laitoksella. Tutkimuksessaan hän tarkastelee, millä tavalla kentällä tapahtuva opetus vaikuttaa alakouluikäisten oppilaiden oppimistuloksiin ja tunneperäisiin kokemuksiin luonnontieteiden alalla Namibiassa.

– Tämä mahdollisuus työskennellä tutkijana Itä-Suomen yliopistossa syventää ymmärrystäni tutkimuksen teosta ja kehittää etenkin kvantitatiiviseen tutkimukseen liittyviä tietojani ja taitojani. On ilo työskennellä arvostetussa yliopistossa osana muuta tutkijayhteisöä. Edessä on hektinen neljän vuoden rupeama, mutta toivon hartaasti, että suoriudun hyvin ja pystyn tekemään parhaani, hän toteaa.

Myös kuopiolainen Sami Kaartinen on yksi uusista työelämätohtorijärjestelmään valituista. Hän työskentelee fysiikkavalmentajana jääkiekkoseura KalPa Hockey Oy:n palveluksessa, ja Itä-Suomen yliopistolla hänen tutkimuksensa keskittyy luistelun biomekaniikkaan jääkiekossa esiintyvissä luistelutekniikoissa.

– Olen äärettömän otettu, että minulle on auennut tällainen mahdollisuus työskennellä tutkijana ja kohdata täysin uuden työtehtävän haasteet ja mahdollisuudet oman tämänhetkisen toimenkuvani ohella. Työelämätohtorijärjestelmän avulla kykenen kohdentamaan aikaani tutkimuksen tekemiseen tehokkaammin ja viemään tutkimusta eteenpäin systemaattisemmin. Odotan innolla, mitä UEFin työelämätohtorijärjestelmä tuo tullessaan ja millaiseksi arki kahden toimen välillä muodostuu, Kaartinen kertoo.

Jatkoa seuraa

Yliopiston akateeminen rehtori Tapio Määttä on tyytyväinen työelämätohtorijärjestelmän herättämään kiinnostukseen.

– Tällä uudella avauksellamme haluamme vahvistaa tohtoriopintojemme työelämäyhteyksiä. Saamamme palautteen perusteella tällaiselle avaukselle on ilmeistä tarvetta. Olen iloinen siitä, että hakemuksia tuli lähes kaikkiin tohtoriohjelmiimme ja valittuja on monipuolisesti eri tieteenaloilta, Määttä sanoo.

Nuoremman tutkijan tehtävä edellyttää toisen työnantajan sitoutumista rinnakkaiseen työsuhteeseen ja siihen, että tutkija voi käyttää työaikansa täysimääräisesti väitöstutkimukseen. Toinen työnantaja voi olla esimerkiksi yritys, järjestö, tutkimuslaitos, kunta tai muu julkisen sektorin toimija.

– Kyseessä on uusi tohtoriopintojen rahoitusjärjestelmä, jossa palkan maksavat sekä yliopisto että toinen työnantaja. Arvioimme nyt valittujen väitöstutkimuksen etenemistä ja teemme arvion pohjalta päätökset järjestelmän jatkosta. Alustavasti uskon, että seuraava haku työelämätohtorijärjestelmäämme aukeaa alkukesästä 2022. Järjestelmän kautta saatavasta rahoituksesta kiinnostuneet voivat siis jo alkaa valmistautua seuraavaan hakuun, Määttä kertoo.

 

Lisätietoja:
Akateeminen rehtori Tapio Määttä, p. 050 575 1589  tapio.maatta@uef.fi