Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Tekstitarroja lasiseinässä.

Itä-Suomen yliopiston perinteiset professuuriesitelmät seurattavissa verkossa toukokuussa

Uusien professorien esitelmien aiheet laajenevat säteilybiologiasta, metsäsuunnittelusta, lääkepolitiikasta ja aivoterveydestä kirjallisuuteen, kasvatukseen ja koulutukseen.

Itä-Suomen yliopiston uudet professorit esittäytyvät perinteisissä professuuriesitelmissä 22.–25. toukokuuta 2023. Kaikille avoimet esitelmätilaisuudet nähdään tänä keväänä aiempien vuosien tapaan yliopiston Vimeo-videokanavalla verkkolähetyksinä.

Tänä vuonna professuuriesitelmän pitää kaikkiaan 16 professoria yliopiston neljästä tiedekunnasta. Esitelmät luovat yleistajuisen katsauksen kunkin professorin tieteenalan keskeisiin teemoihin ja heidän omaan tutkimukseensa.

Esitelmien teemoja ovat muun muassa metsäsuunnittelu, säteilybiologia, evoluutiobiologia, aivoterveys, lääkepolitiikka, kirjallisuuden tutkimus, varhaiskasvatus, kasvatuksen ja koulutuksen kulttuuri ja sopimusoikeus.

– Kevään professuuriesitelmät tarjoavat jälleen kaikille erinomaisen mahdollisuuden saada uusinta tutkittua tietoa yliopistomme eri tieteenalojen parhailta asiantuntijoilta. Professuuriesitelmät johdattavat kuulijat useisiin ajankohtaisiin ilmiöihin ja tieteen peruskysymysten äärelle. Esitelmien aihepiirit ovat lisäksi hieno osoitus yliopistomme professorikunnan laaja-alaisuudesta ja keskeisestä roolista monitieteisten tutkimusyhteisöjen luotsaajina, kuvaa rehtori Jukka Mönkkönen.

Professuuriesitelmiä voi seurata videolähetyksinä 22.–25.5.2023 iltapäivisin ja myöhemmin videotallenteina. Lisätietoa uusista professoreista, professuuriesitelmien aiheista ja verkkolinkit lähetyksiin löydät verkko-osoitteessa www.uef.fi/professuuriesitelmat.

Tervetuloa uusimman tutkitun tiedon pariin!

Professuuriesitelmien ohjelma 2023

Filosofisen tiedekunnan professuuriesitelmät 22.5. klo 13–15:

  • Kotitaloustieteen professori Hille Janhonen-Abruquah: Arki ja koti kotitaloustieteilijän tutkimuskenttänä.
  • Kirjallisuuden, erityisesti kirjallisen kulttuurin, professori Kati Launis: Kirjallisuudentutkimus digitalisoituvassa maailmassa.
  • Käytännöllisen teologian professori Pekka Metso: Tutkimuskohteena ihmiset ja yhteisöt, kokemukset ja käsitykset.
  • Kasvatustieteen, erityisesti varhaiskasvatuksen, professori Päivi Pihlaja: Varhaiskasvatus ajassa!
  • Venäjänkielisen kirjallisuuden ja kulttuurin professori Marja Sorvari: Kirjallisuus ja transnationaalinen käänne.

Luonnontieteiden, metsätieteiden ja tekniikan tiedekunnan professuuriesitelmät 23.5. klo 13–15:

  • Kokeellisen nanofotoniikan professori Tommi Hakala: Nanoscale lasers.
  • Evoluutio- ja lisääntymisbiologian professori Jukka Kekäläinen: Evoluutiobiologisia näköaloja lisääntymiseen ja hedelmättömyyden mekanismeihin.
  • Säteilybiologian professori Jonne Naarala: Sähkölaitteiden magneettikentät ja kännykkäsäteily – miksi tutkimme niitä säteilybiologian keinoin?
  • Ympäristöaltisteiden toksikologian professori Marjut Roponen: Ympäristöaltisteiden toksikologia muuttuvassa maailmassa.
  • Metsäsuunnittelun professori Jari Vauhkonen: Mistä on hyvät metsää koskevat päätökset tehty?

Terveystieteiden tiedekunnan professuuriesitelmät 24.5. klo 13–14.30:

  • Sosiaalifarmasian, erityisesti lääkepolitiikan, professori Katri Hämeen-Anttila: Apteekit sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä – lääkepoliittinen tutkimus kehittämisen tukena.
  • Soluneurobiologian professori Katja Kanninen: Solutason näkökulmia aivoterveyteen.
  • Kliinisen hammaslääketieteen professori Murat Mutluay: Digital dentistry: friend or a foe.
  • Hoitotieteen professori Minna Stolt: Toiminnallisen terveyden tutkimus hoitotieteessä.

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan professuuriesitelmät 25.5. klo 13–14:

  • Siviilioikeuden, erityisesti sopimusoikeuden, professori Mia Hoffrén: Itkua markkinoilla – Oikeudelliset ongelmat ja riskinjako yksityishenkilöiden sopimussuhteissa.
  • Sosiologian professori Sirpa Lappalainen: Sosiologisia näkökulmia kasvatuksen ja koulutuksen kulttuureihin.

Lisätietoja: