Itä-Suomen yliopisto nousi maailman 500 parhaan yliopiston joukkoon tuoreimmassa Times Higher Educationin (THE) tuottamassa rankingissa.
Itä-Suomen yliopisto paransi sijoitustaan Times Higher Educationin (THE) tuottamassa kansainvälisessä World University Rankings 2026 -yliopistovertailussa. Itä-Suomen yliopisto arvioitiin maailman 401–500 parhaan yliopiston joukkoon, kun yliopiston aiempi sijoitus oli kategoriassa 501–600. Vertailun tulokset julkaistiin 9. lokakuuta 2025.
– Itä-Suomen yliopisto ansioitui erityisesti tutkimuksen laadun parantamisessa. Yliopiston sijoituksen nousu vertailussa johtuu ensisijaisesti yliopiston tutkimusjulkaisujen vaikuttavuuden parantumisesta, rehtori Tapio Määttä kertoo.
Tutkimuksen laadun osalta Itä-Suomen yliopisto arvioitiin maailman parhaiden yliopistojen joukossa sijalle 419, kun aiempi sijoitus oli 499.
Suomen yliopistoista THE-vertailussa sijoitustaan nostivat Itä-Suomen yliopiston lisäksi Helsingin yliopisto (sija 105) ja Aalto-yliopisto (195).
Itä-Suomen yliopisto paransi sijoitustaan myös syyskuussa julkaistussa Shanghai-rankingissa (ARWU), jossa yliopiston sijoitus kohosi sijoille 601–700 (aiempi sijoitus 701–800).
– Yliopistorankingeihin on syytä suhtautua monelta osin kriittisesti, mutta yliopistojen kansainvälisessä yhteistyössä ja englanninkielisten koulutusohjelmien markkinoinnissa niillä on merkitystä. Itä-Suomen yliopiston sijoitusten parantuminen useissa rankingeissa on siksi meille tärkeä asia, Määttä toteaa.
Times Higher Educationin tuottaman World University Rankings 2026 -vertailun tuloksiin voi tutustua verkossa.