Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Lähikuva kansainvälisen opiskelijaryhmän käsistä päällekkäin

Ilmoittaudu mukaan YUFE Akatemiaan!

YUFE eli nuorten eurooppalaisten yliopistojen verkosto (Young Universities for the Future of Europe) käynnisti tämän vuoden YUFE Akatemian kesäkuussa 2021, ja sen toiminta jatkuu aina kuluvan lukuvuoden loppuun asti. YUFE Akatemiaan voi osallistua kuka tahansa kiinnostunut, YUFE yliopiston opiskelija tai henkilökunnan jäsen. Sinäkin!

YUFE Akatemia koostuu sarjasta luentoja, työpajoja sekä muita toimintoja, joiden aihepiirit liittyvät tämän vuoden teemaan, kansalaisten hyvinvointiin. Myös viime vuoden teema, eurooppalainen identiteetti, näkyy vahvasti Akatemian toiminnassa. Akatemian tarkoituksena onkin vahvistaa eurooppalaista identiteettiä, lisätä tietoutta sosiaalisista ongelmista sekä tarjota ratkaisuehdotuksia globaaleihin ja paikallisiin ongelmiin.

Kaikki YUFE yliopistot ovat osallistuneet sisällöntuottamiseen sekä englanniksi että omalla kielellään. Itä-Suomen yliopisto tarjoaa esimerkiksi Lauri Kuosmasen pitämän luennon 2.11.2021 digitaalisten sovellusten hyödyntämisestä mielenterveyden edistämisessä.

Halukkaat voivat osallistua vaikka kaikkiin Akatemian tapahtumiin tai vain osaan niistä. Koronatilanteen vuoksi suurin osa luennoista ja työpajoista toteutetaan etänä. Tämä tarjoaa kuitenkin mahdollisuuden osallistua entistä monipuolisemmin ja kattavammin Akatemian toimintaan.

Lue lisää YUFE Akatemian tarjonnasta: https://yufe.eu/academy-2021/