Hyppää pääsisältöön

Ukrainan sodan vaikutukset yliopistoon

UEF-lähettiläs Karoliina Liikala

Hae kasvatusalalle uudistuneessa avoimen väylässä

Kasvatusala julkaisee mittavan avoimen väylän vuonna 2023. Tämä tarkoittaa sitä, että opiskelupaikka tai opettajankoulutuksissa soveltuvuuskoekutsu on jatkossa mahdollista saada todistusvalinnan, VAKAVA-kokeen tai avoimessa yliopistossa suoritettujen opintojen perusteella.

Opettajankoulutuksissa 10 prosenttia soveltuvuuskokeen kutsupaikoista on varattu avoimen väylän kautta tuleville hakijoille. Muissa kasvatustieteen hakukohteissa avoimen väylässä hyväksyttävien määrä voi olla jopa korkeampi.

”Kyseessä on tärkeä muutos. Avoimen väylän painoarvo kasvaa kasvatusalalla uudistuksen myötä merkittävästi. Samalla avoimen väylästä tulee aito vaihtoehto todistusvalinnalle. Avoimen yliopiston opinnot ovat lähes aina hyväksiluettavissa suoraan tulevaan tutkintoon, joten niitä suorittamalla voi nopeuttaa valmistumistaan. Jos tuleva opiskelusuunta on vielä auki, avoimen opinnoilla voi kokeilla, olisiko kasvatusala se oma juttu”, kertoo kasvatusalan valintayhteistyöverkoston puheenjohtaja Anu Laine.

Minimivaatimuksena avoimen väylän haussa ovat kasvatustieteellisen alan yliopistotasoiset perusopinnot. Lisäpisteitä saa muista yliopisto-opinnoista sekä kieliopinnoista. Samoilla opinnoilla voi valtakunnallisesti hakea 54 hakukohteeseen. Avoimen väylässä hakeva ei saa suorittaa tutkintoa tällä hetkellä eivätkä suoritetut opinnot saa olla sidottuina mahdolliseen aikaisempaan tutkintoon.

Lue lisää: https://www.helsinki.fi/fi/verkostot/kasvatusalan-valintayhteistyoverkosto/hakeminen/avoimen-vayla-2023

Tiedotteen lähde: Kasvatusalan valintayhteistyöverkosto