Kansainvälinen metsäalan FORMEC 2025 -konferenssi järjestettiin kesäkuussa Joensuussa. Paikalla olivat maailman johtavat puunhankinnan kehittäjät ja tutkijat, yhteensä yli 270 ammattilaista. Konferenssissa pidettiin suullisia, tieteellisiä esitelmiä yli 160 kappaletta ja posteriesityksiä oli noin 40 kappaletta.
- Teksti Kalle Kärhä & FORMEC 2025 -järjestelytoimikunta ja -tiimi
- Kuvat Oskari Hassinen, Loimu Creative&Research ja Tommi Rautio Unipic Oy
Vuosittain järjestettävä FORMEC on suurin ja tärkein metsäteknologia-alan ja puunhankinnan tieteellinen tapahtuma Euroopassa. Viikon aikana esiteltiin alan tuoreimpia tutkimustuloksia ja tavattiin kollegoita eri puolilta maailmaa. Tämän vuoden tapahtuma oli järjestyksessään 57., ja siihen osallistui yli 270 kävijää 27 eri maasta – Euroopasta, Pohjois- ja Etelä-Amerikasta sekä Aasiasta ja Afrikastakin.
– Palautekyselyn mukaan konferenssivieraat olivat erittäin tyytyväisiä eri tilaisuuksiin ja niiden organisointiin. Kyselyyn vastanneista esimerkiksi yli 90 prosenttia sanoi, että konferenssipäivät ja konferenssi-illallinen olivat erinomaiset tai hyvät. Myös ohjelmaan kuuluneet maastoretki, iltatapahtumat ja retket Luston kautta Joensuuhun ja Ponssen tehtaalle saivat kiitosta osakseen, kertoo professori Kalle Kärhä Itä-Suomen yliopistosta.
Konferenssiviikon ensimmäinen päivä päättyi ice breaking -tilaisuuteen METLA-talolla Joensuussa. Tiistaina osallistujat kävivät joko Stora Enso Uimaharjun tehtailla tai Savon Voima Oy:n Joensuun uudella biohiilitehtaalla Iiksenvaaralla. Tehdasvierailujen jälkeen ohjelmassa oli Ponssen puunkorjuunäytös, jossa esillä oli erityisesti tarkkuuspaikannuksen hyödyntäminen puunkorjuussa, sekä Metsä Groupin lanseeraama metsäluonnon monimuotoisuuden huomioiva Metsä Group Plus -metsänhoitomalli.
– Puunkorjuunäytöksestä siirryimme iltapäivällä takaisin Joensuun keskustaan, Penttilään, jossa osallistuimme Forest Joensuun järjestämään tilaisuuteen Cederbergin aukiolla. Konferenssivieraat saivat tutustua uittoon. Lisäksi demonstroimme vieraillemme vähäpäästöistä biokaasupuutavara-autoyhdistelmää sekä tehokasta Risupeto-energiapuun hakkuukonetta ja Kesla HydraX -metsäpalon sammutusyksikköä, Kärhä kertoo.
– Keskiviikkona ja torstaina olivat varsinaiset konferenssipäivät keynote-puheineen ja tieteellisine esitelmineen. Olimme myös kutsuneet yhteistyökumppaniyrityksiämme pitämään yritys- ja tuote-esitelmiä. Keynote-puhujamme olivat professori Ola Lindroos Ruotsin maataloustieteellisestä yliopistosta, metsäjohtaja Karoliina Niemi Metsäteollisuus ry:stä, johtaja, Tutkimus ja tutkimusohjelmat, Kalle Einola Ponsselta ja professori Juha Hyyppä Paikkatietokeskuksesta.
Konferenssissa pidettiin suullisia, tieteellisiä esitelmiä yli 160 kappaletta ja posteriesityksiä oli noin 40 kappaletta. Esitelmiä oli niin maanmuokkauskoneen teleoperoinnista kuin metsäkoneenkuljettajan avustamisestakin mobiililaserkeilainteknologialla. Keskiviikkoiltana järjestettiin konferenssin illallinen Sokos Hotel Kolilla.
Viimeisenä päivänä vierailla oli vielä mahdollisuus käydä Ponssen tehtaalla Vieremällä, jossa oli tarjolla muun muassa Ponsse-tuoteportfolion ja pohjoismaisen katkotun puutavaran (CTL) puunkorjuun hyötyjen esittelyä sekä tehdaskierros.
FORMEC järjestettiin yhdessä Itä-Suomen yliopiston, Luonnonvarakeskuksen (Luken), Helsingin yliopiston, Metsäteho Oy:n sekä itävaltalaisen BOKU-yliopiston ja Metsäntutkimusjärjestöjen kansainvälisen liiton, IUFRO:n kanssa. Suomessa FORMEC on järjestetty aiemmin vuosina 1974 ja 1987.
Ponsse Oyj oli konferenssin pääyhteistyökumppani. Konferenssin muita yhteistyökumppaneita olivat Tieteellisten seurain valtuuskunta, Joensuun yliopiston Tukisäätiö, Metsä Group, Metsämiesten Säätiö, Metsäavain Oy, Trimble Forestry Europe Oy, Arbonaut Oy Ltd, Ecomond Oy, Kelluu Oy, Pentin Paja Oy, Scanpole Oy ja Stora Enso Oyj. Joensuun kaupunki osallistui järjestelyihin Innokaupunki Joensuu -hankkeella, Forest Joensuu -innovaatioekosysteemin kautta.
FORMEC 2026 järjestetään Tšekissä syksyllä 2026.
Lähde:
Kärhä, K., Acuna, M., Kanzian, C., Kasurinen, S., Kymäläinen, H., Malinen, J., Ovaskainen, H., Palander, T., Pesonen, J., Sikanen, L., Sivén, J., Uusitalo, J., Väätäinen, K. & Stampfer, K. 2025. CTL-puunkorjuu vahvasti esillä FORMEC:issa – Konferenssivieraiden palaute oli erinomaista. Metsäalan Ammattilehti 40(Kesä): 60–61. https://issuu.com/ammattilehti.fi/docs/mets_alan_ammattilehti_kes_2025