Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Kävelijöitä puistossa

Elintapaohjaukseen osallistuminen vähentää sydäntapahtumia ja aivoverenkiertohäiriöitä

Tuoreen tutkimuksen mukaan elintapaohjaus vähentää äkillisiä sydäntapahtumia sekä aivoverenkiertohäiriöitä iäkkäillä.

Tutkimuksessa selvitettiin muistitoimintojen heikentymisen ehkäisyyn suunnitellun elintapaohjelman pitkäaikaisia vaikutuksia. 

Tulosten mukaan kaksivuotisella elintapaohjelmalla oli ainakin seitsemän vuoden ajan vaikutusta uusien sydäntapahtumien ja aivoverenkiertohäiriöiden ilmaantumiseen ja vaikutus oli erityisen selvä aivoverenkiertohäiriöiden osalta. Hyöty oli suurin niillä, joilla oli ollut jo ennen tutkimuksen alkua sydän- tai aivotapahtuma.

–  Tulokset osoittavat, että iäkkäille tarjotusta elintapaohjauksesta on terveydelle monipuolista hyötyä ja osallistumisen hyödyt jatkuvat myös aktiivisen tutkimusjakson jälkeen, toteaa erikoistutkija Jenni Lehtisalo THL:stä ja Itä-Suomen yliopistosta.

Aikaisemmat tulokset muistisairauksien ehkäisytutkimuksesta ovat osoittaneet, että elintapaohjelma vahvistaa ikääntyneiden useita muisti- ja ajattelutoimintoja, mutta myös elintapoja, fyysistä toimintakykyä, ja terveyteen liittyvää elämänlaatua.

Ohjelma sisältää ruokavalioneuvontaa, liikuntaharjoittelua, muistiharjoittelua sekä sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöiden tehostettua seurantaa.

Hyöty suurin niillä, joilla suuri riski sairauksille

Elintapaohjauksen ravitsemusneuvonta sisälsi kolme yksilötapaamista ja kuusi ryhmätapaamista, joissa tuettiin suositusten mukaisen ruokavalion noudattamista. Liikuntaa järjestettiin kerran tai kahdesti viikossa kuntosalilla. Tutkimushoitaja ja -lääkäri seurasivat säännöllisesti verisuonisairauksien riskitekijöitä.

–  Havaitsimme, että ero sairastavuudessa oli selvintä niillä, joilla oli näiden sairauksien historiaa tutkimuksen alkuvaiheessa ja siten suuri riski saada myös uusi sydän- tai aivotapahtuma, kertoo neurologian erikoislääkäri, kliininen opettaja ja post doc -tutkija Minna Rusanen Itä-Suomen yliopistosta ja THL:stä.

–  On myös huomioitava, että tässä ryhmässä monet käyttivät lääkkeitä jo tutkimuksen aloittaessaan, mutta he ovat silti hyötyneet elintapaohjauksen ja lääkehoidon tehostamisen yhdistelmästä, hän korostaa.

Finnish Intervention Study to Prevent Cognitive Decline and Disability-tutkimus eli FINGER-tutkimus on osoittanut ensimmäisenä tutkimuksena maailmassa, että noudattamalla monipuolista elintapaohjelmaa ikääntyneet voivat parantaa kognitiivisia toimintojaan ja ehkäistä muistitoimintojensa heikentymistä. Tutkimukseen osallistui vuosina 2009–2014 kaikkiaan 1 260 ihmistä, jotka olivat tutkimuksen alkaessa 60–77-vuotiaita.

Tutkimuksen tulosten pohjalta on kehitetty toimintamalli, jonka avulla lääkärit, hoitajat ja muut toimijat voivat tukea ikääntyneiden muistitoimintojen ja toimintakyvyn säilymistä. FINGER-tutkimus on toiminut mallina muistisairauksien ehkäisyssä eri puolilla maailmaa. Yli 40 maata tutkii ja soveltaa mallin mukaista elintapaohjelmaa.

Tutkimusta toteuttavat yhteistyössä THL, Itä-Suomen yliopisto ja Oulun yliopisto sekä Karolinska Institutet Ruotsissa.

Lisätietoja:

Jenni Lehtisalo, erikoistutkija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Itä-Suomen yliopisto, jenni.lehtisalo (a) uef.fi,  puh. 029-5248573

Minna Rusanen, neurologian erikoislääkäri, kliininen opettaja, Itä-Suomen yliopisto ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, minna.rusanen (a) kuh.fi, puh. 044-7174184

FINGER-tutkimushanke 

Effect of a multi-domain lifestyle intervention on cardiovascular risk in older people: the FINGER trial. European Heart Journal, ehab922. 20.1.2022.