Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Potilas sairaalassa

Business Finlandilta rahoitusta uudenlaisen Alzheimerin taudin hoitomuodon kehittämiseen

Business Finland on myöntänyt Tutkimuksesta uutta liiketoimintaa (TUTL) -rahoituksen Itä-Suomen yliopiston professori Tarja Malmin johtamalle hankkeelle, jossa kehitetään uudenlaista hoitomuotoa Alzheimerin tautiin. R2therapies -hankkeen tavoite on synnyttää Malmin työryhmän innovaatiosta uutta kaupallista toimintaa. Kaksivuotisen hankkeen kokonaisrahoitus on 654 791 euroa.

Alzheimerin tauti on yleisin dementoiva sairaus, joka johtaa muistin ja ajatuskyvyn menetykseen. Taudin vaikutuksen kansantalouteen on pelkästään Yhdysvalloissa arvioitu olevan 200 miljardia euroa vuonna 2012. Suomessa Alzheimerin tautia sairastaa yli 70 000 potilasta. Alzheimerin tauti on merkittävä kansantaloudellinen taakka ja siitä koituu valtavasti inhimillistä kärsimystä sekä itse potilaille että heidän omaisilleen. Taudin esiintyvyys on noussut väestön keski-iän nousun myötä ja trendin odotetaan jatkuvan, joten Alzheimerin taudista on muodostumassa valtava sosioekonominen haaste.

Alzheimerin taudin syntymekanismeja ei tunneta eikä tautiin ole toimivaa hoitoa. Business Finlandin rahoittama hanke perustuu Malmin työryhmän löytämään uuteen tautimekanismiin, joka osaltaan voi selittää Alzheimerin taudin syntysyitä. Projektin tavoitteena on synnyttää uutta kaupallista toimintaa, joka tähtää Alzheimerin taudin etenemistä hidastavaan tai pysäyttävään lääkkeeseen.

– Kaupallisen toiminnan suunnitteluun kohdennettu rahoitus on keskeinen osa innovaatiopolkua, jossa tieteellisesti merkittävälle löydökselle saadaan yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Akateeminen rahoitus soveltuu tutkimukseen, jonka tuloksena syntyy uutta tietoa tautimekanismeista, mutta tästä syntyvien innovaatioiden vieminen lääkekehitykseen ja lopulta potilasta auttavaksi lääkehoidoksi vaatii juuri Business Finlandin Tutkimuksesta uutta liiketoimintaa -rahoituksen kaltaisia rahoitusinstrumentteja. On todella palkitsevaa meille tutkijoille nähdä tutkimustyömme konkretisoituvan näin merkittävällä tavalla, toteaa hankkeen vastuullinen johtaja Tarja Malm.

– Hanke yhdistää yliopiston korkeatasoisen tutkimuksen ja siihen perustuviin innovatiivisiin tutkimustuloksiin kohdistuvan poikkeuksellisen suuren kiinnostuksen myös suurten kansainvälisten lääkeyritysten taholta. Hanke saa tuekseen vahvan kaupallisten toimijoiden verkoston, joka mahdollistaa strategisten kumppanuuksien luomisen uudelle kotimaiselle liiketoiminnalle ja vahvistaa siten myös Kuopio Health -innovaatioekosysteemiä, toteaa Matti Höytö yliopiston yrittäjyys- ja innovaatiopalveluista.

Lisätietoja:

Professori Tarja Malm, A.I.Virtanen Instituutti, Itä-Suomen Yliopisto, puh. 0403552209, tarja.malm (a) uef.fi