Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Marjat. Kuva MostPhotos.

Biodiversiteetti on yhteinen asiamme – uusia koulutuksia tarjolla

Biodiversiteetin ylläpitäminen on maapallon ja ihmisen hyvinvoinnin, kestävän kehityksen ja yhteiskunnan vihreän siirtymän edellytys.

Biodiversiteetti on vähenemässä hälyttävää vauhtia muun muassa luonnonvarojen kestämättömän käytön, maan- ja merenkäytön muutosten, ilmastonmuutoksen, ympäristön saastumisen ja vieraslajien leviämisen vuoksi.

– Biodiversiteetin läpileikkaava huomiointi tulee olla osa yhteiskunnan kaikkea päätöksentekoa ja toimintaa, kuten ilmastoasiatkin. Se on tärkeä osa kestävyysmurrosta, EU:n biodiversiteettistrategiaa, metsästrategiaa ja kehittyvää EU-taksonomiaa, sanoo professori Elina Oksanen ympäristö- ja biotieteiden laitokselta.

– Biodiversiteettikoulutusverkostomme on ainoa laatuaan Suomessa ja ensimmäinen laajempi edistysaskel alan yhteistyön vakiinnuttamiseksi. Uusimpia kursseja tarjotaan nyt kaikille aiheesta kiinnostuneille.

Biodiversiteettiopintojen yhteistyöverkosto – uusi yhteistyön muoto

Itä-Suomen, Helsingin, Oulun, Turun ja Jyväskylän yliopistojen yhteinen hanke kansallisen biodiversiteettikoulutusverkoston kehittämiseksi on tuottanut tulosta.

Vuonna 2021 alkaneessa opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa hankkeessa on koottu kansallinen biodiversiteettialan koulutuksen verkosto ja muodostettu opetusyhteistyön sopimus. Verkosto koostuu opettajista ja tutkijoista, joiden asiantuntemusta on yhdistetty yhteisen opetustarjonnan koostamisessa.

Ristiinopiskelu tuo lisää valinnanvaraa opiskelijoille

Biodiversiteettikoulutusverkoston kautta Itä-Suomen, Oulun, Jyväskylän, Turun ja Helsingin yliopistojen sekä Åbo Akademin opiskelijat voivat syventää biodiversiteettiosaamistaan toisten yliopistojen järjestämillä kursseilla.  

Kurssit on suunnattu pääsääntöisesti biologian, ympäristötieteiden, maatalous- ja metsätieteiden sekä maantieteen opiskelijoille, mutta mukana on myös aivan kaikille aloille soveltuvia kursseja. Mukana on niin etäopintoina opiskeltavia kursseja, kuin kenttä- ja harjoituskurssejakin. Kurssien opiskelu on opiskelijoille maksutonta, ja kurssit on suunniteltu siten, että ne täydentävät kotiyliopistossa tarjottavia opintoja ja tarjoavat mahdollisuuden osaamisen laajentamiseen, sekä verkostoitumiseen toisten yliopistojen opiskelijoiden kanssa.

Kaikille avoin Biodiversity.now -kurssi aukeaa

Englanninkielinen luontokatoon ja sen pysäyttämiseen keskittyvä verkkokurssi avautui opiskeltavaksi 7.10.2022. Kahden opintopisteen laajuisella kurssilla opiskelijat pääsevät oppimaan biodiversiteetistä, sen uhista ja biodiversiteettikriisin seurauksista. Huomiota kiinnitetään myös monitieteisiin ratkaisuihin biodiversiteetin suojelemiseksi. Kurssi rakentuu vankan tieteellisen asiantuntemuksen varaan, ja kurssimateriaalien tekemiseen onkin osallistunut laaja joukko asiantuntijoita eri organisaatioista.

Kurssi on avoinna Biodiversiteettikoulutusverkoston, Climate University -verkoston ja Una Europa -verkoston opiskelijoille ristiinopiskelun kautta, sekä kaikille kiinnostuneille Avoimen yliopiston kautta. Syksyn kurssi on Helsingin yliopiston tarjonnassa ja keväällä opiskeltavissa Itä-Suomen yliopiston kautta.

Biodiversiteettikoulutusverkosto kokoontuu Konnevedelle

Biodiversiteettikoulutusverkoston väki kokoontuu Konneveden tutkimusasemalle suunnittelemaan jatkoa sekä vahvistamaan yhteistyötä 10.-11.11.2022. Luvassa on monipuolisia esityksiä muista koulutukseen ja luonnon monimuotoisuuteen liittyvistä hankkeista, sekä keskustelua ja työpajatyöskentelyä verkoston tulevaisuuden suunnittelemiseksi.

Biodiversiteettiosaamista metsänomistajille

Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus on myöntänyt rahoituksen Itä-Suomen yliopistolle, ja työ biodiversiteettiosaamisen lisäämiseksi yhteiskunnassa jatkuu sitäkin kautta.

Hankkeen tavoitteena on osaamisen lisääminen luonnon monimuotoisuuden huomioimisessa ja luontokadon ymmärtämisessä niin yksilö-, yhteisö- ja kuin yhteiskuntatasollakin.

Kohderyhmänä ovat kaikki alat ulottuen varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin, yrityksiin, elinkeinoelämään, teollisuuteen, viranomaisiin ja yksittäisiin kansalaisiin.  Rakennettavat kurssit on suunnattu kaikille jatkuvasta oppimisesta ja tulevaisuuden ammateista kiinnostuneille, sekä eri alojen korkeakouluopiskelijoille ja lukiolaisille. Erityisenä kohderyhmänä ovat metsänomistajat, joille räätälöidään monimuotoisuusaiheista koulutusta ja järjestetään ajankohtaistilaisuus.

Lisätietoja:

Koordinaattori Elli Hämynen, p. 050 505 3494,  elli.hamynen@uef.fi
Professori Elina Oksanen, p. 050 433 1810, elina.oksanen@uef.fi