Ajankohtainen luontopolitiikka -podcast: jakso 5. Luonnon ja ekosysteemipalveluiden arvottaminen

Litterointimerkinnät 

Haastattelija: Haastattelija 

Vastaaja: Teppo Hujala 

Sa-: Sana jää kesken 

(sana): Epävarmasti kuultu jakso puheessa tai epävarmasti tunnistettu puhuja 

(-): Sana, josta ei ole saatu selvää 

(--): Useampia sanoja, joista ei ole saatu selvää 

, . ? : Kieliopin mukainen välimerkki tai alle 10 sekunnin tauko puheessa 

-----------------------------------------------------

[musiikkia] 

Haastattelija: Hyvät kuulijat, kuuntelette Ajankohtainen luontopolitiikka –podcastia. Tällä kertaa aiheenamme ovat luontoarvot ja luonnon moninaiset ekosysteemipalvelut ja niiden ylläpitämisen ja edistämisen yhdistäminen ihmisen harjoittamaan luonnon talouskäyttöön. Erityisesti tarkastelemme nyt metsiä ja sitä, miksi ja miten luontoarvoja ja erilaisia ekosysteemipalveluita pyritään turvaamaan talousmetsien käytön yhteydessä.  

[musiikkia] 

Haastattelija: Alustukseksi jälleen hieman aiheen rakenteellista taustoitusta. Suomessa luonnonvarojen käyttö on sidottu kansainvälisiin kestävän kehityksen tavoitteisiin. Suomi on muun muassa sitoutunut YK:n kestävän kehityksen globaaliin Agenda 2030 -toimintaohjelmaan, joka tähtää ihmisten hyvinvoinnin, ihmisoikeuksien, taloudellisen kehityksen ja yhteiskuntien vakauden turvaamiseen ekologisesti kestävällä tavalla. Lisäksi luonnonvarojen käyttöä ohjaa keskeisesti EU:n biotalousstrategia, joka on sidottu näihin YK:n, mutta myös Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteisiin. Sen päätavoitteita ovat ekosysteemeiden ja ekosysteemipalveluiden tukeminen ja vahvistaminen ja sen kautta luontokadon pysäyttäminen, vesi- ja ruokaturvan sekä luonnonvarojen saatavuuden varmistaminen sekä ilmastonmuutoksen hillitseminen ja siihen sopeutumisen tukeminen esimerkiksi hiilinieluja vahvistamalla ja korvaamalla uusiutumattomia luonnonvaroja ja energialähteitä uusiutuvilla. Nämä tavoitteet on pyritty sitomaan kaikkeen EU:n alueella tapahtuvaan luonnonvarojen tuotantoon ja käyttöön liittyvään toimintaan. Lisäksi biotalousstrategia tavoittelee tähän toimintaan liittyviä kestävyystavoitteiden mukaisia uusia tuotteita, palveluita ja työpaikkoja. Suomessa näitä YK:n ja EU:n tavoitteita edistetään kansallisten strategioiden ja toimintaohjelmien avulla. Joista mainittakoon esimerkiksi kansallinen biotalousstrategia sekä kansallinen metsästrategia, jotka ohjaavat metsien käyttöä ja niihin perustuvaa liiketoimintaa täällä Suomessa. Luonnonvarojen kestävän käytön edistämiseksi luonnon monimuotoisuutta on pyritty kytkemään osaksi taloudellista päätöksentekoa paitsi lakitasoisen sääntelyn, myös markkinaehtoisten järjestelmien sekä esimerkiksi ympäristö- ja ekosysteemitilinpidon kehittämisen avulla. Viimeisimmissä kansallisissa biotalous- ja metsästrategioissa kestävyys ja luonnon monimuotoisuus onkin sidottu osaksi taloudellisen arvon tuottamista. Nämä strategiat tavoittelevatkin esimerkiksi biotalouden korkeampaa arvonlisää sekä uusia ansaintalogiikoita ja liiketoiminnan kasvua luonnon monimuotoisuuteen ja eri ekosysteemipalveluiden kaupallistamiseen liittyen.  

[suhahdus] 

Siinäpä hieman rakenteista ja tavoitteista. Seuraavaksi pureudumme metsiin. Metsiin liittyy moninaisia luontoarvoja ja ekosysteemipalveluita, joitten turvaamisen edistämisen yhdistämiseksi metsien taloudelliseen hyödyntämiseen on kehitetty ja kehitellään jatkuvasti lisää erilaisia keinoja. Näistä keinoista ja niiden edellytyksistä kyselemme metsäbiotalouden ennakoinnin professori Teppo Hujalalta Itä-Suomen yliopiston metsätieteitten osastolta. Tervetuloa.  

Olet tutkinut monipuolisesti metsäalan ja metsien käytön kehittymistä, metsien käyttöä ohjaavia arvostuksia ja toimijaverkostoja sekä erilaisia metsäbiotalouden liiketoimintamalleja ja niissä tapahtuvia muutoksia paitsi täällä Suomessa ja Euroopassa, myös Yhdysvalloissa. Kerrotko meille aluksi, miksi metsien luontoarvojen ja eri ekosysteemipalveluiden turvaaminen ja edistäminen metsien talouskäytön yhteydessä on noussut niin suureksi tavoitteeksi metsä- ja biotalouspolitiikassa? Kun tämän rinnallahan kuitenkin edistetään yhtäaikaisesti myös esimerkiksi talouskäytön ulkopuolella olevien suojelualueitten lisäämistä. 

Teppo Hujala: Meillä Suomessa ja myös kansainvälisesti sekä tilastot että uusin tutkimus on osoittanu, että biodiversiteetin heikkenemistä ei olla pystytty pysäyttämään. Meil on ollu erilaisia politiikkakeinoja jo pitkään ja niitten vaikuttavuus on ollu toisaalta ihan oikean suuntanen, mutta kuitenkin riittämätön. Ja nyt sitten nähdään myös, että se, että meillä on intensiivistä metsäbiotaloutta ja puulla ja metsiin liittyvillä ekosysteemipalveluilla on kysyntää ja nää kaikki kysyntäpaineet johtaa siihen, et meidän täytyy huolella varmistua siitä, että nämä luontoarvot ei edelleen jatka heikkenemistä. Ja että me voitais saada sitte ekosysteemipalveluista monenlaista hyötyä sekä luonnon että ihmisen hyvinvoinnille. Se tarkottaa tietysti, että tarvitaan paitsi uusia, entistä vaikuttavampia politiikkakeinoja, jotka ovat samalla hyväksyttäviä, mutta tarvitaan myös markkinaehtoisia keinoja. Tämä systeeminen kokonaisuus on nyt sitten tässä tämä oikein haastekimppu, jonka äärellä ollaan. 

Haastattelija: Miten täällä Suomessa luonnon monimuotoisuutta ja sen tukemista on tähän mennessä sidottu metsien käyttöön? 

Teppo Hujala: No meillähän on ollu tilanne, että meillä on ollu METSO-ohjelma, joka on sektorin yhteistyöllä saanut aikaseksi vapaaehtoista suojelua, sekä pysyvää suojelua että määräaikaisia rauhotuksia. Ja ympäristötuen kautta myös määräaikaisia monimuotoisuuden turvaamistoimia. Täs täytyy nyt huomata sitten se, että meillä on tämä varsinainen suojelutoiminta ja sitten meillä on ne talousmetsien luonnonhoidon toimet. Ja kun katsotaan sitä metsien talouskäyttöä, etupäässä puuntuotantoa, niin siellä tietysti täytyy ja on tehtykin niin, että tarkastellaan näitä monimuotoisuuden turvaamistoimia siinä yhteydessä, kun tehdään niitä taloudellisen metsienkäytön toimenpiteitä. Siellä meillä nyt sitten on ensinnäkin tämä niin sanottu talousmetsien luonnonhoito, joka tarkoittaa sitä, että kun tehdään näitä toimenpiteitä, niin silloin esimerkiksi jätetään säästöpuita. Nykyään myös on alettu tekemään tekopökkelöitä. Mietitään riistatiheiköitä, mietitään sitä, et mitkä ovat lain ja sertifioinnin vaatimat suojavyöhykkeet esimerkiksi erilaisten puronvarsien ja muiden ranta-alueiden läheisyydessä. Ja sitten kenties yhdistellään näitä toimia ja katsotaan, että miten voidaan mahdollisimman suuri ekologinen vaikuttavuus sitten tehdä ilman, että kovin paljon joudutaan luopumaan siitä taloudellisesta tuotosta. Se on yksi tapa. Mutta meillä ei hirveän paljoa ole ollu sellasia keinoja toistaiseksi, joissa itse asiassa pyritään markkinaehtoisesti tuottamaan näitä ekosysteemipalveluja. Siellä meillä on näköpiirissä nyt kyllä monenlaista kiinnostavaa markkinaehtosta markkinatoimintaa, kauppaa, ja ehkä myöskin sellaisia, jossa sekä yksityinen että julkinen rahoitus voivat yhdistyä. 

Haastattelija: Kuten tuossa alustuksessa mainitsin, monet kansalliset metsien käyttöä ohjaava strategiat tähtäävät metsien erilaisten luontoarvojen ja ekosysteemipalveluiden kaupallistamiseen ja niihin liittyvien uusien ansaitalogiikoitten kehittämiseen. Miten metsiin liittyvien luontoarvojen ja erilaisten aineettomien ekosysteemipalveluitten arvoa määritellään? Tai miten niitä on pyyhitty määrittelemään? 

Teppo Hujala: Perinteisestihän me ollaan määritelty varsinkin näitä suojelukorvauksia, erilaisia kompensaatiota laskiessa näitä luontoarvoja menetetyn tulon perusteella. Täs on ollu myös Euroopan unionin sääntelyä taustalla. Elikkä meillä on ollu niin sanotut maa- ja metsätalouden valtiontukien suuntaviitat ja niihin nojautuen on voitu sitten määritellä näitä erilaisia korvaustasoja. METSO-ohjelmassa esimerkiks me ei olla pystytty aikaisemmin niin sanotusti maksamaan niistä luontoarvoista, koska luontoarvojen rahallisen arvon määrittäminen on ollu aika kompleksinen ja vaikeakin tehtävä. Ja sitten on tehty niin, että on kerta kaikkiaan tehty laskelmat, että jos tässä jatkettaisiin niin sanottua tavanomaista metsätaloutta, paljonko se tuottaisi ja sitte jos ei tehdäkään niin, vaan tulee jotain rajoituksia tai jopa täyssuojelu tietylle ajanjaksolle, ni sitten lasketaan siitä, on laskettu, että paljonko ne tulonmenetykset on ja sitten sen pohjalta on määritelty ne korvaukset. Nyt tietysti olisi aivan hienoa ja tuleekin toivon mukaan olemaan hienoa, että saadaan myöskin määriteltyä näitä luontoarvoja myöskin toisella tavalla. Eli ei pelkästään siihen puuntuotannolliseen tulonmenetykseen perustuen. Eli voitaisiin esimerkiksi luokitella näitä erilaisiin luokkiin ja määritellä sitten sellasia arvoja niille elinympäristöjen suojelulle. Mutta myös luonnonhoidolle sitä kautta, että kuinka paljon jonkin kohteen ennallistaminen esimerkiksi rahallisesti maksaa. Silläkin voi olla merkitystä siihen arvonmääritykseen. Tämmöstä luokitteluahan on jo METSO-ohjelmassaki käytetty, et esimerkiks on jaettu näitä vapaaehtoiseen suojeluun tarjottuja kohteita eri luokkiin sen perusteella, et minkälaisia niitten ekologiset arvot on. Esimerkiks että kuinka paljon on lahopuuta ja minkälainen lahopuujatkumo ja minkälainen laatu sillä on. Ja muita erilaisia sanotaanko tyypillisesti melko yksinkertaisesti mitattavia rakennepiirteitä. Ja sen perusteella on katsottu, että onko tämä nyt sitten parasta METSO-ykkösluokkaa vai kakkosluokkaa vai jopa kolmosluokkaa. Ja sitte yleensä niukkojen rahavarojen vallitessa, ni on sitten ne, jotka on siinä parhaassa luokassa ollu, niin ne on ollu sitten paalupaikalla pääsemään siihen ohjelmaan mukaan ja pääsemään rahoituksen piiriin. No tän tyyppistä luokittelua voi tietysti jatkossakin ajatella, mutta siinä sitten varmaan on mahdollisuus miettiä niitä arvoja näille luontoarvoille myös vähän toisesta näkökulmasta. 

Haastattelija: Mikä metsänomistajien rooli ja asama näitten ekologiseen kestävyyteen liittyvien tavoitteitten toteuttamisessa on? Millaisia velvollisuuksia ja toisaalta millaista potentiaalista hyötyä nämä tavoitteet metsänomistajalle tuottavat? 

Teppo Hujala: Suomessahan metsänomistajia on koulutettu ja neuvottu tähän metsien monimuotoisuuden turvaamiseen sieltä 90-luvulta saakka, jolloinka meidän metsälaki uudistu niin, että silloin esimerkiks meille tuli käsite säästöpuut. Silloin meille tuli myös metsälain 10 §:n mukaiset erityisen tärkeät elinympäristöt. Sitten on paljon keskustelua metsänomistajien kanssa ja metsänomistajia neuvovien metsäammattilaisten piirissä ollu siitä, että mitä tarkoittaa pienialaisuus. Mitä tarkoittaa esimerkiksi se, että on selkeästi ympäristöstään erottuva. Tai mitä tarkottaa luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen elinympäristöissä. Se on ollu meillä pitkään osa tätä meidän metsien käytön keskustelua. Ja nyt tietysti mietitään sitä, että miten metsänomistajat voisivat kenties saada tästä luontoarvojen turvaamisesta tuloja. Eikä niin, että he näkisivät sen uhkana omalle metsänomistukselleen niin, että siitä tulee vaan rajotteita ja vain kustannuksia. Ja jos sen tyyppisiä politiikkakeinoja, sen tyyppisiä markkinaehtoisia palveluja voidaan kehittää, jossa metsänomistaja näkee itselleen mahdollisuuksia ja niin, että häntä omistajana ja kansalaisena myöskin arvostetaan, ni hän kenties sitten iloisemmin ottaa vastaan niitä uusia tietoja, että mikä siellä oman metsän luontoarvoissa on arvokasta ja millä tavalla niitä arvokkaita piirteitä voi sitten säilyttää, miten siitä voi kenties saada ansaintaa ja miten voi saada arvostusta yhteisössä. 

Haastattelija: Mitkä mielestäsi ovat keskeisimmät haasteet ja kehittämistarpeet nykyisissä käytössä olevissa luontoarvojen turvaamisen ja metsien taloudellisen hyödyntämisen yhdistämisen keinoissa? 

Teppo Hujala: Kyllä tässä varmasti on paljon sellaista tiedon yksinkertaistamisen haastetta. Sitä, että pystyttäisiin metsänomistajille kertomaan ja välittämään monikanavaisesti sitä tietoa niin, että he saisivat sen nimenomaan oman päätöksentekonsa tueksi. Ja sillä tavalla, että metsänomistajien kokemukseksi ei jää, että heidän päiden yli puhutaan. Vaan että he pääsevät itse vaikuttamaan siihen, että mikä myös heidän omasta mielestään on arvokasta ja miten he pääsevät sitte myöskin olemaan mukana tässä luontoarvojen turvaamisessa siinä talouskäytön rinnalla. Ja kyllä näkisin itse, että siellä on paljon tehtävää siinä, että miten nämä palvelut, joita metsänomistajille tarjotaan, miten ne käytännössä toteutuu. Että se, että meillä on vaikkapa puunhankintaorganisaatioita, metsäpalveluyrityksiä ja yrittäjiä, heillä voi olla sama metsänhoitoyhdistyksillä, metsänomistajaorganisaatioilla itsellään voi olla hyvinkin kauniisti kuvattu se palvelutarjonta heidän verkkosivuillaan tai esitteissään. Mut sitten se, että miten se kun puhutaan tuhansista metsäammattilaisista, jotka sitten niitä käytännön tilanteita hoitaa, niin miten se toimii sillä tavalla niin, että pystytään ne metsänomistajan yksilölliset tavoitteet ja tilanteet ottamaan huomioon. Ja puhumaan niistä asioista arvostavalla tavalla, jotka niille metsänomistajille on tosiaan tärkeitä. Ja tuomaan esille ymmärrettävällä tavalla, että mitä mahdollisuuksia juuri tällä kohteella on. Ja mitä kaikkea hyötyjä siitä sitte voi metsänomistajan saada sekä itselleen että sille luonnolle, jota moni metsänomistaja varmasti kyllä arvostaa, kun vaan tietäisi, että mitä käytännössä tämän metsäoperaation yhteydessä voisi tarkoittaa. Ja jos siellä on niitä ansaintamahdollisuuksia tai muita, niin tietysti ne on hyvä tuoda sitten esiin. 

Haastattelija: Olet tutkinut myös muualla maailmassa käytössä olevia luontoarvojen ja taloudellisen hyödyn yhdistämiseen tähtääviä metsien käytön ja hallinnoinnin konsepteja. Esimerkiksi yhdysvaltalaista Forest Bank –konseptia, johon perustuvaa Suomen olosuhteisiin kehiteltyä Luonnontuottometsä-sovellusta olet ollut mukana kehittelemässä. Kerro hieman tuon sovelluksen keskeisestä toimintaideasta? 

Teppo Hujala: Tämä Forest Bank, niinku nimensä mukaisestikin, se on tavallaan semmonen metsän tai oikeamminki metsän luontoarvojen pankki. Sitä kehiteltiin tuolla Yhdysvalloissa, Yhdysvaltain suurin luonnonsuojelujärjestö, The Nature Corservancy oli tässä aktiivinen ja he siellä sitten saivat tällaisen idean, että vois tällaista metsien luontoarvojen turvaamista ja kehittämistä lähteä tarjoamaan palveluna, jossa mukana olis tämä metsänomistajajoukko tietyillä alueilla ja sit myöski kenties sijoittajia. Elikkä siinä yhdisty metsien talouskäyttö, metsien suojelu ja luontoarvojen turvaamisen prosessi ja sitten myöskin finanssiala. Siellä testattiin erilaisia keinoja, tehtiin laskelmia, että miten tämä voisi kannattaa ja mitä tämä voisi käytännössä tarkoittaa ja mitä metsänomistajat siitä ajattelee. Tällä hetkellä taitaa tämmönen Forest Bank -tyyppinen ratkaisu toimia tuolla Indianan osavaltiossa ja sitte Virginian osavaltiossa. Siinä on siis ajatuksena se, että maanomistaja voi ikään kun tallettaa sen metsänsä luontoarvoineen pankkiin, elikkä se on sellainen kokonaisvaltainen metsäomaisuuden hoitopalvelu. Ja sitten tämä palveluntarjoaja lupaa tietyin käsittelystrategioin varmistua siitä, että niitä luontoarvoja siellä turvataan ja sieltä saadaan myös taloudellisia tuottoja. Sitten niitä taloudellisia tuottoja voidaan maksaa ikään kuin vuokrana. Elikkä kun on talletettu metsä pankkiin, ni pankki maksaa sitten talletuksesta korkoa. Ja mistä ne tulot sitten käytännössä tulee, ne tulee osittain sieltä puukaupoista, elikkä sieltä voidaan myydä puuta. Ei niin intensiivisesti kun tavallisesta talousmetsästä, mutta joka tapauksessa. Ja sitten siellä voidaan tehdä erilaisia hiilikauppajärjestelyitä. Esimerkiksi siellä Virginian osavaltiossa arvio, minkä kuulimme täällä, kun käytiin asiaa tutkimassa ja haastateltiin niitä toimijoita, niin jopa neljäsosa niistä tuloista voi tulla Kalifornian osavaltion mukaisesta hiilikauppa- tai hiilikompensaatiomekanismista. Totta kai siellä on sitten mahdollisuus kerätä tätä rahoitusta luonnonsuojelumyönteisiltä henkilöiltä, jotka haluaa sit ikään kuin osallistua tähän kokonaisuuteen. Sit siellä tehdään myös luonnonhoitotöitä. Esimerkiks mä itse kävin retkeilemässä Etelä-Indianan tammimetsissä ja siellä on tämmönen matalan intensiteetin kulotus on sellanen yksi tapa, jolla pyritään sitten parantamaan niitä luontoarvoja siellä metsissä sillä tavalla, että voidaan vaikuttaa siihen, että mikä puulaji siellä uudistuu. Ja tietysti kulotuksesta on monenlaista muutaki ekologista hyötyä toki. Tää oli yksi esimerkki vaan. 

Haastattelija: Mitä hyötyä tällaisen konseptin käyttöönotosta ja vakiintumisesta Suomessa olisi toisaalta metsien luontoarvojen säilyttämisen ja toisaalta metsänomistajien ja metsiin perustuvan taloudellisen toiminnan kannalta? 

Teppo Hujala: Mä näkisin, että mitä tässä Forest bank -mallissa ja mitä Luonnontuottometsä-mallissa, joka on tämä suomenkielinen versio siitä, Suomen oloihin sovitettu ehdotus, että millä tavalla se vois täällä Suomessa toimia, niin siellä hyvin keskeinen periaate on se, että siinä katsotaan tätä metsää nimenomaan maisemamittakaavassa. Elikkä ei yksittäisiä metsikkökuvioita eikä välttämättä pelkästään yksittäisiä metsäpalstoja tai tilojakaan, vaan katsotaan sitä suojeluekologista maisemaa. Ja siellä sen sisällä kytkeytyvyyttä, joka tietysti on hyvin tärkeä tän ekologisen kestävyyden ja monimuotoisuuden turvaamisen kannalta. Että siellä on kytkeytyneitä elinympäristöjä, jotka mahdollistaa sitte erilaisille uhanalaiselle lajeille myöskin siirtymisen paikasta toiseen. Ja on riittävästi sitten sitä habitaattia liikkuakseen siellä. Tämmösessä maisemamittakaavassa, mä olen ajatellut tämän sillä tavalla, että siellä pääsee sitten kuitenki toteuttamaan melko kustannustehokkaasti niitä erilaisia metsän käyttömuotoja. Ja kun siellä systemaattisesti suunnitellaan tämmönen ikään kun ekologispainotteinen tai metsien monikäyttöpainotteinen metsäsuunnittelu ottais sitte huomioon sen, että missä on niitä sellaisia luontoarvoja, joita vois kenties turvata pysyvällä suojelulla ja tehdä sitä kenties maanomistajien yhteistyönä ja saada siitä kompensaatioita. Missä on sitten kenties luonnonarvojen turvaamiseen tähtääviä luonnonhoitokohteita, minkä tyyppisiä luonnonhoitokohteita, saadaanko niihin jonkun projektin kautta kenties ikään ku rahoitusta. Voidaanko se tehdä kustannustehokkaasti tämmösellä maisematasolla, kun tehdään enemmän kerralla. Ja sitten missä on erilaisia hakkuukohteita, mitä voidaan tehdä hakkuilla esimerkiks näitten talousmetsien luonnonhoidon keinojen avulla. Juurikin nämä säästöpuut, tekopökkelöt, riistatiheiköt, suojavyöhykkeet, kaikki tän tyyppiset asiat. Toki myös sitten jatkuvapeitteisen kasvatuksen keinot. Ja sitten voidaan katsoa, et onko siellä mahdollisuus tehdä hiilikauppaa ja tulevaisuudessa kenties jotain monimuotoisuuskompensointia. Onko tämmösiä markkinaehtosia keinoja. Elikkä niistä useista tulovirroista voi sitten koostua sen tyyppinen ikään kuin metsien käytön kokonaisuus, joka tosiaan saattaa käytäntöön nämä erilaiset keinot monitavotteisesti ja monihyötyisesti. Ja mitä hyötyä siitä on metsänomistajalle vielä, niin totta kai hän pääsee sit ikään kuin mukaan tällaiseen metsien monihyötyiseen uudentyyppiseen toimintamalliin. Ja kenties myöskin tämä tarjoaa monille sellaisille metsänomistajille, jotka eivät oo nykyisestä palveluvalikoimasta löytäneet omille arvoilleen sopivaa, niin kenties sitte se voi myöski vaikuttaa siihen, että tulee entistä ekologisempaa puuta markkinoille. 

Haastattelija: Mitkä mielestäsi ovat keskeisiä edellytyksiä tällaisten uusien konseptien kehittämiseksi ja käyttöönottamiseksi Suomen olosuhteissa? 

Teppo Hujala: Muutamia tärkeitä asioita on tietysti tunnistettu tässä meidän aikaisemmassa hankkeessa ja yksi on tämä todentaminen. Elikkä kansainvälisillä markkinoilla jos halutaan todentaa, että tämä on nyt sitten luonnontuottometsän tyyppisestä metsästä olevaa puuta, niin sit se pitää jollakin tavalla jonkun akkreditoidun sertifikaatin kautta tietysti todentaa. Että meillähän on kaksi merkittävää sertifiointijärjestelmää Suomessa, meillä on PEFC ja FSC. Ja kumpikaan ei nyky tämmösessä perusmuodossaan sovi tällaisen luonnontuottometsän todentamiseen, vaan ne sopii markkinatoimijoiden kompromissina ns. tavanomaisen talousmetsien käsittelyn sertifiointiin. Että sen tyyppinen todentamismekanismi tarvitaan. Sellaista meillä ei vielä ole, semmonen olisi mahdollista kehittää, mut se vaatii omaa kehittämisprosessia. Ja sitte toinen merkittävä kysymys on se, että tarvitaan sitä suunnittelu- ja toteutus järjestelmän, sen palvelumallin ikään kun hiomista vielä. Että tämmöstä kokeilevaa kehittämistyötä, jossa on mukana sitten näitä metsänomistajia ja metsäpalvelun tarjoajia ja viranomaisia, jotka sitten katsoo, että miten tämä sopii tähän sääntely-ympäristöön ja miten tämä toteuttaa, miten voidaan hyödyntää näitä olemassa olevia ja tulossa olevia uusia politiikkakeinoja. Tietysti tässä on myös sitten se kysymys, että kun meillä on Euroopan unionissakin näitä politiikkainnovaatioita tulossa ja Suomellekin tulee tällanen velvoite kansallisesti suojella tiukasti 10 prosenttia ja sitten suojella vähemmän tiukasti 20 prosenttia lisää, niin miten se sitten ikään kuin todetaan ja mikä kelpaa niin sanotusti tässä viitekehyksessä. Niin sitten tämä on yksi vaihtoehto, että Luonnontuottometsä-konseptista voisi olla sitten osaratkaisuksi, millä voidaan ikään ku laittaa käytäntöön sitä kansallista velvoitetta metsäekosysteemeissä. 

Haastattelija: Entäs metsien omistusrakenteen kannalta? Puhuit maisematason suunnittelusta tässä konseptissa, millaisiin omistusmuotoihin se voisi mielestäsi sopia? 

Teppo Hujala: Lähtökohta meillä on ollut, että ihan jokainen perhemetsänomistaja voisi halutessaan tällaiseen luonnontuottometsään tavallaan liittyä tai tilata tämmösen kokonaisvaltaisen omaisuudenhoitopalvelun sitten palveluntarjoajalta, joka siellä alueella toimii. Jos sellainen olis käytännön palveluna tarjolla. Tällä hetkellähän sellaista ei käytännössä ole. Tietysti ideaalitilanne, optimitilanne olis, että olis joku valmiiksi pysyvästi suojeltu melko suuri alue siinä lähettyvillä, joka toimis suojelun ydinalueena ja sitten tämä luonnontuottometsäalue olis sitten siinä ympärillä. Sitten tilarajat ylittävää yhteistoimintaa voisi hyvinkin olla. Tämä vois olla sellainen palvelumalli, jossa myöskin naapurimetsänomistajat pääsisivät olemaan yhteydessä toisiinsa. Se vois tuottaa joitakin sosiaalisia hyötyjä ja vähän tämmöstä uudenlaista viestintää myöskin. Se ei kuitenkaan tämä luonnontuottometsä välttämättä edellytä, että juuri kaikkien siihen tulevien metsätilojen omistajien pitäisi sijaita aivan vieri vieressä, vaan kyllähän se lähtökohtaisesti voisi toimia missä tahansa. Ja mitä suurempia yhtenäisiä luonnonhoidon tai puuntuotannon käsittelykokonaisuuksia saadaan kerralla tehtyä, ni se myöskin toimenpiteistä riippumatta on kustannustehokkaampaa. Kustannustehokkaampaan suunnitella ja myöskin toteuttaa, et siitä tulee myöskin niitä taloudellisia hyötyjä. Että siinä sitten sekä ekologiset ja taloudelliset ja myös sosiaaliset hyödyt voi yhtä aikaa toteutua. Mutta toki sitten on mahdollista, et tämä myös avaisi uuden mahdollisuuden tällaiselle yhteismetsätyyppiselle rakenteelle. Sitä me tossa meidän hankkeessakin vähän mietittiin, että tällanen yhteismetsäluonnontuotto tai luonnontuottometsä-niminen yhteismetsä vois olla mahdollinen. Elikkä jos metsänomistajat haluaisivat tämmösestä yksityisestä perhemetsäomistuksesta tai henkilömetsänomistuksesta erottautua, niin sitten tämmönen yhteismetsäosuuden omistaminen vois olla se vaihtoehto. Mutta kyllä me hyvin tunnistetaan se, että vaikka yhteismetsien määrä on viime aikoina lisääntyny myöskin monien yhteismetsien edistämistä tavoittelevien hankkeiden seurauksena, ni meil on enimmäkseen kuitenkin tällaisia perheiden, laajennettujen perheiden tai sukujen yhteismetsiä, jotka on melko pieniä. Ja sit meillä on pieni määrä todella suuria yhteismetsiä. Ja tiedämme myös sen, että yhteismetsillä on tiettyjä veroetuja ja sitten muitakin helppouteen liittyviä samantyyppisiä etuja kuin mitä sit tämmösessä kokonaisvaltaisessa metsäomaisuuden hoitopalvelussa on. Niin osalle voi sopia se, että liittyy yhteismetsään, mutta sitten ei enää omistakaan niitä tiettyjä aareja tai hehtaareja, vaan omistaa osuuden isommasta. Ja sitten se hieman ehkä se yhteys siihen niin sanottuun omaan metsämaahan heikkenee. Ja jos se on metsänomistajalle tärkeää, niin sitten se yhteismetsä ei oo ratkasu. Mutta monelle se voi olla, että silti on kytkentä metsään, vaikkei se olekaan juuri niihin tiettyihin hehtaareihin välttämättä, mitkä joskus oli aidosti omia sen lainhuudon kautta. Mutta sanoisin näin, että tätä yhteismetsävaihtoehtoa kannattaa tarkastella, mutta unohtamatta kuitenki tätä perinteistä itse tai puolison kanssa tai sitten yhtymänä omistettua metsämaata. 

Haastattelija: Kiitos. Mielenkiinnolla jäämme odottamaan konseptin kehittymistä.  

[suhahdus] 

Hyvä kuulija kuuntelemasi jakso kuuluu siis Ajankohtainen luontopolitiikka –podcastiin. Tämä podcast on myös osa Itä-Suomen yliopiston Jatkuvan oppimisen keskuksen Ajankohtainen luontopolitiikka -kurssin kurssimateriaalia. Mikäli kiinnostuit podcastin sisällöstä, tiedoksesi, että tämä yhden opintopisteen kurssi on kaikille avoin Avoimen yliopiston kautta. Lisäksi voit tutkinto-opiskelijana opiskella laajemmin ympäristöpolitiikkaa pää- tai sivuaineena Itä-Suomen yliopiston historian ja maantieteitten laitoksella. 

[musiikkia]