Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Grafiikka kahdesta ulvovasta sudesta.

Aikaihmisen iässä – sosiologiaa Joensuussa 50 vuotta

Sosiologinen tutkimus ja opetus täyttävät Joensuussa tänä vuonna 50 vuotta. Viisikymmenvuotista taivalta juhlistetaan Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksen Metria-rakennuksessa 1. joulukuuta.

Tänä syksynä tuli kuluneeksi 50 vuotta sosiologian opetuksen ja tutkimuksen alkamisesta Joensuun yliopistossa. Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksen sosiologian oppiaineen 50-vuotisjuhlat pidetään Joensuussa torstaina 1.12.2022. Juhlat käynnistyvät kello 13.00 ja tapahtumapaikkana on Metria-rakennuksen auditorio M100 sekä ensimmäisen kerroksen aula. Ohjelmassa on muun muassa sosiologian paikallishistoriaa ja paneelikeskustelu.

Edellisen kerran joensuulaista sosiologista opetusta ja tutkimusta juhlistettiin kunnolla parikymmentä vuotta sitten, kun aloittamisesta tuli kuluneeksi 30 vuotta. Samalla tuli tuolloin kuluneeksi 10 vuotta sosiologian laitoksen perustamisesta silloiseen Joensuun yliopistoon. Nykyisin sosiologian oppiaine on osa yhteiskuntatieteiden laitoksen toimintaa.

Oppiaineen juhlapäivä alkaa avauspuheella ja oppiaineen lyhyellä historiakatsauksella. Historiikin jälkeen vuorossa on paneelikeskustelu, jonka aiheena on sosiologian henki Joensuussa. Panelistit pääsevät tarkastelemaan takautuvasti, mikä on ollut erityinen sytyke, eetos, linja tai ominaispiirre sosiologian tutkimuksessa ja opetuksessa Joensuussa. Paneelin puheenjohtajana toimii yhteiskuntatieteiden laitoksen sosiologian professori Ilpo Helén ja panelisteiksi on saapuva joukko Joensuun yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston entisiä sosiologiavaikuttajia. Juhlapanelisteina ovat professorit Ari Antikainen, M’hammed Sabour, Leena Koski, Jukka Oksa, Vesa Puuronen, Hannu Itkonen sekä Pertti Rannikko.

Juhlaan kuuluu myös juhlakahvit. Tarjolla vieraille on kahvia, teetä sekä suolaista ja makeaa pikkupurtavaa. Juhlan päättävät johdon tervehdykset sekä 50-vuotisjuhlapuhe. Juhlapuheen pitää emeritaprofessori Elina Lahelma Helsingistä.

Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton. Juhlaan tulee ilmoittautua etukäteen osoitteessa https://sites.uef.fi/uefsociology50/ilmoittautuminen/. Ilmoittautuminen tapahtumaan on auki maanantaihin 28.11. saakka.

Tervetuloa!

Itä-Suomen yliopisto, yhteiskuntatieteiden laitos ja Joensuun yliopiston tukisäätiö tukevat juhlaa.

Median edustajat ovat tervetulleita tapahtumaan. Panelisteja ja puhujia on mahdollista haastatella. Haastattelut tulee sopia etukäteen Päivi Armilan tai Ilpo Helénin kanssa.

Lisätietoja

Yliopistonlehtori Päivi Armila, paivi.armila(at)uef.fi sekä professori Ilpo Helén, ilpo.helen(at)uef.fi

Tapahtuman verkkosivut löytyvät osoitteesta https://sites.uef.fi/uefsociology50. Sivuilta löytyy tarkempi ohjelma-aikataulu ja lisätietoja tapahtumasta. Aiheesta myös sosiaalisessa mediassa tunnisteella #UEFsosiologia50.