Teologian osaston tutkimusalueet

Mitä Jeesus oikeasti tarkoitti vertauksillaan? Löytyvätkö nykypäivän vihapuheen juuret niistä, vai kenties jo profeettojen julistuksesta? Entä miten Stephen King tai pelimaailmat hyödyntävät Raamattua? Voiko lastenraamattuihin luottaa? Pyrkivätkö Jeesus ja Paavali vaikuttamaan enemmän järkeen vai tunteisiin?

Itä-Suomen yliopistossa tehdään kansainvälisen tason innovatiivista eksegeettistä tutkimusta. Keskiössä ovat Raamatun tekstit. Selvitämme niiden sisältämää viestiä, käännöksiä ja varhaisimpia tulkintoja. Keskeisiä menetelmiä ovat retorinen ja narratiivinen tutkimus sekä argumentaatioanalyysi. Ne avaavat Raamatun alkuperäistä merkitystä perinnetulkintojen takana. Tässä työssä hyödynnämme myös kirkon varhaisimpien isien tulkintoja eli patristista eksegeesiä. Se tarjoaa Uuden testamentin teksteihin lähes aikalaisnäkökulman.

Raamattu ja sen tulkinta vaikuttavat vahvasti arvoihin, ajatteluun ja uskoon monenlaisissa kulttuureissa kautta maailman. Siksi Raamatun oikea ymmärtäminen ja vastuullinen tulkinta ovat tärkeitä. Eksegetiikan tutkimus on luonteeltaan kansainvälistä ja perustuu tiiviiseen yhteistyöhön pohjoismaissa ja maailmalla. 

Miten Martin Luther ja reformaatio muuttivat kristillistä ihmiskäsitystä? Miten kirkkojen ja uskonnollisten liikkeiden yhteiskunnallinen merkitys on muuttunut? Miten kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen oikeusasema on järjestetty Suomessa ja Euroopassa? Muun muassa tällaisiin – ja moniin muihin –kysymyksiin etsitään vastauksia kirkkohistorian tutkimuksessa.

Läntisen kirkkohistorian painopistealueina ovat yhtäältä myöhäiskeskiaika ja reformaatioaika sekä toisaalta uusimman ajan kirkkohistoria Suomessa ja Euroopassa. Luterilaisen perinteen hahmottaminen reformaation lähtökohtien ja vaikutushistorian kautta tulevat osaston tutkimuksessa ja opetuksessa vahvasti esiin. Kirkkohistorian oppiaineessa on myös edistetty laajaa modernisaation ja sekularisaation eri ulottuvuuksiin keskittyvää monitieteistä vertailevaa tutkimusta.

Ortodoksisen kirkkohistorian painoalueena on Bysantin (330–1453) ja sen jälkivaikutuksen historia Venäjällä ja Itä-Euroopassa. Oppiaineessa on tutkittu myös EU-alueen ja entisen Itä-Euroopan alueen kirkko–valtio -suhteita ja uskonnonvapauskysymyksiä. Vahvoja tutkimusalueita ovat myös Venäjän aatehistoria ja uskonnonfilosofia sekä ortodoksisuuden historia Karjalassa ja Suomessa.

Kirkkohistorian ilmiöitä ja tapahtumia tarkastellaan laajalla viitekehyksellä: yhtä lailla instituutioiden ja politiikan kuin esimerkiksi yksilöiden, sukupuolen ja arjen historian näkökulmista. Oppiaineen asiantuntemus liittyy myös henkilöhistorialliseen eli biografiseen tutkimukseen.

Kirkkohistorialla on tieteenalana läheiset yhteydet moneen eri tieteenalaan. Se limittyy muiden historiantutkimuksen alojen, kuten käsite- ja aatehistorian sekä poliittisen ja kulttuurihistorian kanssa. Kirkkohistorialla on myös vahva yhteys systemaattiseen teologiaan. Oppiaineena kirkkohistoria on sekä teologinen että historiallinen, ja siinä kristinuskoa ja siihen liittyviä ilmiöitä tutkitaan historiantutkimuksen menetelmin.

Systemaattinen teologia – läntinen teologia

Millaisia eroja ja samankaltaisuuksia on luonnontieteen ja teologian tavoissa tutkia ja ymmärtää todellisuutta? Millaisia teologisia ihmiskäsityksiä on olemassa ja mikä niiden suhde esimerkiksi psykologisiin ja filosofisiin ihmiskäsityksiin? Mikä on kristillisen spiritualiteetin eli hengellisen elämän yhteys kristinuskon sisältöihin? Miten hengellistä elämää voidaan hahmottaa ja kuvata teologisesti? Millaisten teologisten ratkaisujen pohjalta kristilliset kirkot pyrkivät lähentymään toisiaan ja mitkä tekijät ovat lähentymisen esteinä esimerkiksi itäisen ja läntisen kristikunnan välillä? Mihin perustuu kirkkojen harjoittama diakonia, ja mitä sillä on eri aikoina tarkoitettu?

Systemaattisen teologian oppiaineessa tutkitaan muun muassa tämänkaltaisia kysymyksiä. Pääpaino on kristinuskon läntisessä perinteessä mutta myös sen suhteessa itäisen kristikunnan ajatteluun. Näissä kysymyksissä tehdään yhteistyötä osaston ortodoksisen teologian tutkimuksen kanssa. Systemaattisteologista tutkimusta tehdään käyttäen tekstianalyysin menetelmiä, joissa tarkastelun kohteina ovat käsitteiden ja väitteiden täsmälliset sisällöt, väitteiden ja käsitysten perustelut eli argumentaatio sekä ajattelutapojen teologiset ja filosofiset lähtökohdat.

Systemaattisen teologian tutkimuksen painopisteitä ovat 1) ekumeeniset kysymykset, varsinkin kirkkojen lähestymisen menetelmät, kirkkojenväliset oppikeskustelut sekä ekumeeninen virkateologia. Jälkimmäisessä on keskitytty erityisesti diakonian viran teologiaan. 2) Reformaation ja luterilaisuuden teologia sekä sen suhteet ortodoksiseen ja roomalaiskatoliseen teologiaan. 3) Kristilliset ihmiskäsitykset, esimerkiksi persoonan käsitteen eri merkitykset ja niiden teologiset perustelut. 4) Luonnontieteen ja teologian välinen dialogi muiden muassa todellisuuskäsitysten ja argumentaatiotapojen näkökulmista. 5) Diakonian teologia ja erityisesti kysymys, miten diakoniaa ja sen toimintatapoja on teologisesti perusteltu.

Systemaattisteologinen tutkimus edellyttää – aiheesta riippuen – monien muiden oppialojen tutkimuksen huomioon ottamista. Filosofisten katsomuksen ja filosofian historian tutkimuksen tulosten tuntemus on useimmiten tarpeen. Muita lähialoja tai keskustelukumppaneita ovat historiantutkimuksen eri alat ja yhteiskuntatieteet, psykologia ja luonnontieteet.

Systemaattinen teologia ja patristiikka – ortodoksinen teologia

Miten kauneuden kokeminen ja Jumalan kokeminen liittyvät toisiinsa? Miten bysanttilainen estetiikka näkyy kreikkalaisessa taide-elokuvassa? Mikä on reliikkien kunnioittamisen teologinen pohja? Mitä 600-luvun syyrialaiset kristityt ajattelivat islamista? Mitä merkitystä 700-luvun erakot antoivat unten näkemiselle?

Systemaattinen teologia ja patristiikka tarkastelee itäisen kristikunnan aatemaailmaa ja sen suhteita muihin aatteisiin. Keskeisimmät aihepiirit liittyvät kristillisen uskon ja opin sisältöihin. Oppiaine pitää sisällään useita erityisaloja, kuten dogmatiikka, patristiikka (patrististen tekstien tutkimus), mystiikan ja spiritualiteetin tutkimus, ikoniteologia, uskonnonfilosofia, etiikka ja ekumeniikka sekä uskontojen vertaileva tutkimus. Viime vuosina tutkimuksen painopistealueita ovat olleet seuraavat:

Liturgiikan tutkimuksessa on tarkasteltu bysanttilaista hymnografiaa ja sen suhdetta muuhun kirkolliseen taiteeseen sekä analysoitu bysanttilaisia ja orientaalisten liturgisia kommentaareja.

Patristiikan tutkimuksessa on keskitytty bysanttilaisen ja orientaalisortodoksisen mariologian kehitykseen. Tutkimuskohteita ovat myös kristittynä olemisen kriteerit ja luonne varhaiskirkon aikana sekä reliikkien kunnioittamisen teologinen perusta.

Itäisen kristillisyyden ja muiden uskontojen suhdetta käsittelevässä tutkimuksessa on tarkasteltu kristillisten kirjoittajien juutalaisuuskuvaa 300-600-luvuilla sekä kristinuskon ja varhaisen islamin suhdetta 600-800-luvuilla.

Spiritualiteetin tutkimus on keskittynyt varhaiseen syyriankieliseen kirjallisuuteen.

Uskonnonfilosofian piiriin sijoittuvan tutkimuksen keskeinen aihepiiri on moderni ortodoksinen uskonnonfilosofia ja estetiikka, erityisesti kauneuden ja jumalakuvan rajankäynti. Tähän kuuluu myös keskustelu siitä, millaisen pohjan esteettis-teologinen maailmankuva tarjoaa ekologiselle ajattelulle. Uskonnonfilosofisen tematiikan käytännöllisempänä sovellutuksena voidaan mainita itäeurooppalaisen taide-elokuvan ja bysanttilaisen ikonitaiteen suhdetta tarkasteleva tutkimus.

Mitä kirkko ja usko merkitsee suomalaiselle? Miten nuori saa uskonnosta apua kriiseissä? Mikä jumalanpalveluselämässä rakentaa merkityksellisyyttä? Kuinka kirkon työntekijä jaksaa työssään? Miten uskonto näkyy mediassa?

Käytännöllinen teologia tutkii kristillisen uskon ilmenemistä ja uskonnollista toimintaa yksilöiden, uskonnollisten yhteisöjen ja yhteiskunnan elämässä sekä niiden keskinäisessä vuorovaikutuksessa sekä muodostaa tästä tieteellistä teoriaa.

Käytännöllisen teologisen tutkimus on laaja-alaista. Yhtäältä sen ytimessä on praksiksen eli toiminnan ja käytänteiden tutkimus. Tutkimuksen kohteina ovat esimerkiksi jumalanpalveluselämään, viestintään, diakoniaan, sielunhoitoon, kirkon hallintoon ja johtamiseen liittyviä kysymyksiä. Toisaalta tutkimuksen ytimessä on eletty uskonto. Silloin tutkimus keskittyy siihen, mitä ihmiset tekevät ja mitä usko ja uskonto heille merkitsee eikä niinkään “viralliseen” uskontoon ja sen oppeihin tai pyhiin kirjoituksiin. Tutkimus voi tarkastella uskonnollista toimintaa ja sen merkitystä niin uskonnon ammattilaisten (kuten esimerkiksi pappien tai diakonien), kirkon aktiivien ja vapaaehtoisten, tavallisten suomalaisten kuin kirkosta etäällä olevien ihmisten näkökulmasta. Tutkimuksen ytimessä voi olla myös uskonnollinen yhteisö ja sen toiminta tai uskonnon ilmeneminen yhteiskunnassa.

Käytännöllisen teologian tutkimuksessa on vahva painotus empiirisissä tutkimusmenetelmissä. Tämä tarkoittaa sosiaalitieteiden metodien käyttöä uskonnollisen elämän tutkimuksessa. Tutkimuksissa käytetään sekä laadullisia että määrällisiä menetelmiä. Aineistonkeruussa käytetään usein haastatteluja, havainnointeja ja kyselyitä. Tutkimuksella on usein yhtymäkohtia muihin oppiaineisiin, erityisesti psykologiaan, sosiologiaan ja kasvatustieteeseen.

Käytännöllinen teologian perinteisiä osa-alueita ovat muun muassa liturgiikka eli jumalanpalveluselämän tutkimus, hymnologia eli virsien tutkimus, homiletiikka eli uskonnollisen puheen ja viestinnän tutkimus, pastoraaliteologia ja pastoraalipsykologia, kirkko-oikeus, kirkkososiologia, kirkkoarkkitehtuuri sekä kirkkojen organisaatioiden, hallinnon ja johtamisen tutkimus.

Läntisen teologian koulutusohjelmassa käytännöllisen teologian keskeisenä tutkimusalueena on pastoraalipsykologia ja pastoraaliteologia.

Ortodoksisen teologian koulutusohjelmassa painottuu ortodoksisen kirkon toimintaan ja jäseniin kohdistuva tutkimus sekä uskonnonpedagogiikka eli uskontoon liittyvän kasvatuksen ja opetuksen tutkimus.

Uskontotiedettä on kaikki tieteellisin menetelmin tehty tutkimus, joka keskittyy ilmiöihin, jotka voidaan tieteellisten määritelmien mukaan tunnistaa uskonnoksi. Sen tutkimuskohteena ovat ihmiset ja yhteisöt, jotka ajattelevat, kokevat, osallistuvat ja toimivat uskonnon puitteissa. Se ei ota kantaa uskonnollisten ajattelutapojen ja opetusten todenperäisyyteen tai hyväksyttävyyteen eikä se näin ollen kannata tai vastusta mitään uskontoa.

Uskontotieteen tutkimuskohteena ovat kaikki uskonnoiksi tunnistetut perinteet maailmassa. Tässä se eroaa teologiasta, joka keskittyy yhden uskonnollisen tradition tutkimiseen. Uskontotiede jaetaan perinteisesti viiteen uskontoa eri näkökulmista ja kysymyksenasetteluista lähestyvään tutkimusalaan: 1) uskontoantropologia, 2) uskontososiologia, 3) uskontopsykologia, 4) uskontohistoria sekä 5) uskontofenomenologia. Uudempia, suosioitaan kasvattavia tutkimusaloja ovat esimerkiksi kognitiivinen uskontotiede ja feministinen uskontotiede. Lähestymistapojen monipuolisuuden takia myös tieteenalan menetelmällinen kirjo on hyvin laaja.

Uskontotieteen tutkimus Itä-Suomen yliopistossa nojaa erityisesti etnografisiin ja muihin laadullisiin menetelmiin. Alueellisesti tutkimus keskittyy Itä-Eurooppaan, Länsi-Afrikkaan, Etelä-Aasiaan ja Lähi-itään. Tällä hetkellä tutkimusta tehdään seuraavista aihepiireistä:

• Sekularisaatio, sekularismi
• Uskonnollinen kääntyminen, uskonnollinen muutos
• Uskonnollinen väkivalta, nationalismi ja antisemitismi
• Uskonto ja ympäristö, uskonto ja eläimet
• Rituaalit, parantaminen
• Uskonnollinen johtajuus

Uskonnonpedagogiikassa tutkitaan uskontokasvatuksen teoriaa ja käytäntöä. Se on kahden ilmiön – uskonnon ja kasvatuksen – rajapinnalla. Uskonnonpedagogiikan taustalla vaikuttavat toisaalta käytännöllisen teologian kirkollisen kasvatuksen tutkimus ja toisaalta kouluopetuksen kehittämiseen pyrkivä didaktinen tutkimus.

Uskonnonpedagogiikan tutkimuksen kohteina ovat:

• uskontoon ja katsomuksiin liittyvä kasvatus;
• kasvatuksen periaatekysymykset, erityisesti ihmiskäsitys ja kasvatus
• yhteiskunnan järjestämä opettaminen ja oppiminen esimerkiksi koulussa ja päiväkodeissa; ja
• kirkoissa ja uskonnollisissa yhteisöissä tai kodeissa annettava uskonto- ja arvokasvatus.

Lisäksi uskonnollisuuden, spiritualiteetin, maailmankatsomuksen ja arvojen muodostuminen on uskonnonpedagogiikan kiinnostuksen kohteina.

Uskonnonpedagogiikan tutkimuksella on vahva yhteys kasvatustieteeseen, psykologiaan, sosiologiaan ja yhteiskuntatieteisiin sekä filosofiaan. Uskonnonpedagogiikan tutkimus on laaja-alaista sekä sisältöjensä että menetelmien puolesta. Tutkimuksessa suositaan empiirisiä laadullisia ja määrällisiä aineistoja sekä edellisiä yhdistäviä lähtökohtia.

Itä-Suomen yliopistossa uskonnonpedagogiikan tutkimuksen pääpainoalat ovat:

1. Dialogi ja kasvatus
2. Uskonto ja oppiminen
3. Opettajuus, kasvattajuus ja uskontokasvatus

Pääpainoalojen tutkimus tapahtuu aidoissa eli autenttisissa kasvatustilanteissa.

Dialogin ja kasvatuksen alalla tutkitaan esimerkiksi uskonnollista ja katsomuksellista dialogia koulussa, rippikoulussa, kodeissa, luokkahuoneissa ja muissa oppimisympäristöissä sekä muita katsomukselliseen moninaisuuteen liittyviä kysymyksiä.

Uskonnon ja oppimisen aihepiiristä tutkitaan esimerkiksi spiritualiteetin ilmenemistä käytännön kasvatustilanteissa sekä uskontokasvatuksen henkilökohtaista relevanssia eli merkityksellisyyttä.

Opettajuus, kasvattajuus ja uskontokasvatus sisältää uskontokasvattajien erilaiset ammatilliset prosessit ja asiantuntijuuteen liittyvät aiheet.

Jatkotutkimukset liittyvät yhteen tai useampaan pääpainoalaan. Myös niissä tutkimusaineisto kerätään pääsääntöisesti kasvatustilanteiden yhteydessä. Jatkotutkimukset tehdään lähtökohtaisesti englannin kielellä ja artikkelimuotoisina.

Kirkkomusiikin tutkimus Itä-Suomen yliopistossa tarkastelee ortodoksisen kirkon musiikkia historian ja tämän hetken eri ilmiöiden kautta. Tutkimus keskittyy ortodoksisen perinteen vuorovaikutukseen muiden kirkollisten perinteiden ja yhteiskunnan aatevirtausten kanssa. Vaikutteita ja siirtymiä perinteiden välillä tarkastellaan esimerkiksi hymnografian eli liturgisten laulutekstien, hengellisten laulujen, jumalanpalvelusriituksen, kansanperinteen ja seurakunnallisten laulukäytäntöjen tasolla. Historiallisen tutkimuksen ja musiikin ja tekstien analysoinnin ohella kirkkomusiikkia tutkitaan myös etnografian keinoin.

Koska ortodoksisen kirkkomusiikin tutkimusala on Suomessa vielä nuori, teologian osastolla tehdään myös suomalaisen ortodoksisen kirkkomusiikin perustutkimusta tarkastelemalla esimerkiksi suomenkielisten liturgisten laulukirjojen, kanttorin ammatin ja kuoro- ja sävellystoiminnan historiallista kehitystä.

Tutkimuksen kansainvälisenä taustayhteisönä toimii Joensuussa kotipaikkaansa pitävä The International Society for Orthodox Church Music, joka järjestää vuosittain kirkkomusiikkikonferensseja ja julkaisee kirkkomusiikin tutkimuksen vertaisarvioitua aikakauskirjaa.