Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Taitava opettaja innostaa, kannustaa ja rohkaisee

Itä-Suomen yliopiston lukuvuoden avajaisissa myönnettiin nyt toista kertaa Taitava opettaja -palkinnot. Tänä vuonna Taitava opettaja -palkinnon saivat yliopistonlehtorit Mirjami Ikonen ja Jonna Pauliina Koponen kauppatieteiden laitokselta, Susanna Kohonen Kielikeskuksesta ja Vesa Paajanen ympäristö- ja biotieteiden laitokselta.

Palkitut opettajat muodostavat aiemmin palkittujen opettajien kanssa Taitava opettaja -verkoston. Sen tarkoituksena on edistää opetuksen arvostusta ja kehittämistä sekä tukea Suomen parhaan yliopistollisen oppimisympäristön luomista Itä-Suomen yliopistossa.

Palkinnon saajia kiitettiin palkintoperusteluissa muun muassa opetuksen yhteisöllisestä kehittämisestä, opetusmenetelmien monipuolisuudesta ja opiskelijakeskeisyydestä. Kaikki palkitut tekevätkin yhteistyötä monien eri tahojen kanssa, jakavat opetusratkaisujaan ja hyödyntävät opiskelijapalautetta oman opetuksensa kehittämisessä.

Palkitut opettajat totesivat yhteispuheessaan, että heitä yhdistää sitoutuminen yliopiston strategiseen tavoitteeseen Suomen parhaasta oppimisympäristöstä, opetusmenetelmien monipuolisuus ja vuorovaikutuksen merkityksen painottamisesta opetuksessa.

– Meidän tehtävä on innostaa, kannustaa, kuunnella ja tukea opiskelijoita.

Mirjami Ikosen mukaan ei ole vain yhtä tapaa opettaa hyvin.

– Osa meistä flippaa, käyttää simulaatioita tai muita osallistavia ja toiminnallisia menetelmiä, tai tubettaa tai tekee podcasteja. Tärkeintä menetelmien valinnassa on niiden soveltuvuus ja toimivuus kussakin opetus- ja oppimistilanteessa, Ikonen sanoi.

Jonna Pauliina Koposen mukaan oppiminen on yhteisöllinen prosessi, jossa opitaan uutta yhdessä toisten kanssa.

– Vaikka opetus siirtyy verkkoon, ei vuorovaikutuksen ja aidon kohtaamisen merkitys ikinä häviä oppimisesta ja opetuksesta.

Susanna Kohonen kertoi hyvistä kokemuksista simulaatioiden käyttämisestä kielten ja viestinnän opetuksessa.

– Aitojen viestintätilanteiden simulointi auttaa ymmärtämään, että opiskelu on elämää varten, Kohonen sanoi.

Vesa Paajanen muistutti opetuksen kehittämishankkeiden myötä saadusta vertaistuesta.

– Tällöin eri alojen opettajat ovat yhdessä kehittäneet opetusta ja jakaneet hyviä käytänteitä.

Taitavien opettajien puhe lukuvuoden avajaisissa

Lukuvuoden avajaiset: Haasteina kansainvälistyminen, joustavuus ja vaikuttavuus (6.9.2018)