Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Running shoes and a digital scale

Rasvamaksaa sairastavia haetaan tutkimukseen – aiheena liikunnan ja suolistomikrobien yhteys

Itä-Suomen yliopisto on mukana tutkimuskonsortiossa, joka pyrkii löytämään uusia keinoja alkoholista riippumattoman rasvamaksan hoitoon. Tätä tautia sairastavia etsitään Kuopiossa 12 viikkoa kestävään tutkimukseen, jossa selvitetään monipuolisesti liikunnan vaikutuksia.

– Kiinnostuksen kohteena on erityisesti liikunnan mahdollinen merkitys maksan terveydelle ja suoliston bakteerikoostumukselle. Suolistobakteerien rooli rasvamaksataudissa tunnetaan vielä huonosti, mutta bakteerikannan muokkautumista elintapojen avulla pidetään mahdollisena tulevaisuuden hoitokeinona, kertoo ravitsemusterapian professori Ursula Schwab.

Ei-alkoholiperäinen rasvamaksatauti on yleistymässä oleva sairaus ja pääasiallisin syy maksan vajaatoiminnalle. Terveyttä edistävää ruokavaliota ja liikuntaa suositellaan maksan rasvoittumisen vähentämiseksi. BestTreat-konsortio on EU:n rahoittama yhteistyöverkosto, jossa etsitään hoitokeinoja rasvamaksataudin hoidon ja ennaltaehkäisyn tehostamiseksi.

Yhtenä osana toteutetaan tutkimus, jonka tarkoituksena on tutkia 12 viikkoa kestävän liikuntaharjoittelun vaikutusta maksan terveydentilaan, elimistön aineenvaihduntaan ja suoliston bakteerikoostumukseen henkilöillä, joilla on ei-alkoholiperäinen rasvamaksatauti. Tutkimus toteutetaan Itä-Suomen yliopiston ja Amsterdamin lääketieteen keskuksen välisenä yhteistyötutkimuksena.

Tutkimukseen voivat soveltua 18–70-vuotiaat henkilöt, joilla on todettu ei-alkoholiperäinen rasvamaksatauti. Osallistujat arvotaan kahteen ryhmään, joista toinen osallistuu ohjattuun liikuntaharjoitteluun tutkimuksen aikana. Lisää tietoa osallistumisesta saa tutkimushoitajalta puhelimitse arkisin klo 11.30–15, p. 0504761536 tai sähköpostilla paivi.rytkonen@uef.fi.

Lisätietoja:

Professori Ursula Schwab, ursula.schwab (a) uef.fi, p. +358 29 445 4528

Tiedote tutkimuksen osallistujille