Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Tuli

Pilottiympäristöstä vauhtia kiukaiden ja takkojen kehitystyölle

Polttotekniikoiden kehitystyön kautta uusiutuviin energialähteisiin lukeutuvien puulämmitteisten tulisijojen toiminta on energiatehokkaampaa, turvallisempaa ja vähäpäästöisempää. Samalla pienennetään myös puun käytön ilmasto- ja terveyshaittoja.

Itä-Suomen yliopiston ympäristö- ja biotieteiden laitokselle on valmistunut uusi tutkimusyksikkö, Pienpolttosimulaattori (SIMO). Yksikössä voidaan tutkia monipuolisesti puun polttolaitteiden toimintaa ja päästöjä osana modernia omakotitaloa. Pienpolttosimulaattori tuo uuden, erityisesti yritysten tuotekehitystä tukemaan suunnatun yksikön osaksi jo ennestään vahvaa palamis- ja päästötutkimusta Itä-Suomen yliopistossa.

Simulaattori ja siinä toteutettu kiuastutkimus saivat yliopiston ”Vuoden viestijä” -palkinnon 19.12.2019. Vuoden viestijä -palkinto myönnetään tunnustukseksi merkittävästä työstä, jossa on ymmärretty viestintää ja markkinointia tai ponnisteltu erityisesti niiden hyväksi kuluneen vuoden aikana. Palkinto jaetaan vuosittain yliopiston jokaisen neljän tiedekunnan edustajille. Palkinnon perusteluissa todetaan, että pienpolttosimulaattori on tutkimustyön ohella täysin uudenlainen tapa kertoa tutkimuksesta suurelle yleisölle.

Pienpolttosimulaattori rakennettiin ja varustettiin EAKR-hankkeessa (1.10.2016-31.5.2019), jonka päärahoittajana toimi Pohjois-Savon liitto, ja toteuttajia toimivat Itä-Suomen yliopisto ja Savonia-ammattikorkeakoulu. Hankkeessa luotiin kahteen merikonttiin rakennettu tutkimusyksikkö, jossa takkoja, saunan kiukaita ja niihin liittyviä tuotteita ja keksintöjä voidaan tutkia ja testata. Yksikössä tutkitaan polttolaitteiden päästöjen lisäksi mm. saunan lämpenemistä ja ilmanvaihdon vaikutusta polttolaitteen toimintaan ja energiatehokkuuteen.

Uusi tutkimusyksikkö vahvistaa olemassa olevaa tutkimusinfrastruktuuria merkittävästi ja parantaa erityisesti pienten yritysten mahdollisuutta testauttaa polttolaitteidensa päästöjä.

”Testaus ja tutkimus voidaan toteuttaa hallituissa olosuhteissa ja aikaisempaa nopeammin ja tehokkaammin, joka vähentää tarvittavan työvoiman määrää ja samalla aiheutuvia kustannuksia”, kertoo hankkeen vastuullisena johtaja toiminut yliopistotutkija Jarkko Tissari.

Hankkeen aikana tutkimusyksikköä pilotoitiin ja kehitettiin yhdessä mukana olleiden yritysten kanssa. Pienpolttosimulaattoria on esitelty useissa laajemmalle yleisölle suunnatussa tapahtumassa.  

”Tulisija-alaa pidetään vanhanaikaisena kehittymättömänä ympäristönä, josta usein uutisoidaan negatiiviseen sävyyn savuttavana ja haitallisena” kertoo hankkeessa mukana olleen NunnaUuni Oy:n toimitusjohtaja Johannes Uusitalo.

”Tämä hanke on hyvä esimerkki, miten alalla kuitenkin tutkitaan ja kehitetään laitteita sekä todetaan mittauksin jo olemassa olevan hyvin toimivia laitteita.”

Tutkimus- ja testaustoiminnan lisäksi SIMO -tutkimusyksikköä käytetään jatkossa myös opetuksessa ja viestinnässä. Liikuteltava kokonaisuus voidaan helposti siirtää myös kampusalueen ulkopuolelle. Lisäksi testaus- ja koulutuspalveluita tarjotaan kiinnostuneille tahoille.

Hankkeessa olivat mukana Pohjois-Savon liitto, Itä-Suomen yliopisto, Savonia-ammattikorkeakoulu, Deekax Air Oy, FinnProto Oy, Lämpö-Linna Oy, Narvi Oy, NunnaUuni Oy, Pohjois-Savon Sähkö- ja automaatio Oy, T:mi Mika Häkkinen, Tulipari Oy sekä Warma-Uunit Oy.

Lisätietoja:

Yliopistotutkija Jarkko Tissari, Itä-Suomen yliopisto, Pienhiukkas- ja aerosolitekniikan laboratorio, p. 040 355 3237, jarkko.tissari@uef.fi

Tutkijatohtori Heikki Lamberg, Itä-Suomen yliopisto, Pienhiukkas- ja aerosolitekniikan laboratorio, p. 040 355 3285, heikki.lamberg@uef.fi

TKI-suunnittelija Osmo Miinalainen, Teknologia- ja ympäristöala, Savonia-ammattikorkeakoulu, p. 044 785 6227, osmo.miinalainen@savonia.fi

TKI asiantuntija Asmo Jakorinne, Teknologia- ja ympäristöala, Savonia-ammattikorkeakoulu, p. 044 785 5597, asmo.jakorinne@savonia.fi