Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Sarjakuvapiirros laulajasta ja rumpalista.

Lukiodiplomi osoittaa osaamisen taito- ja taideaineissa

Lukiodiplomit tarjoavat lukion opiskelijalle mahdollisuuden osoittaa erityistä osaamistaan ja harrastuneisuuttaan taito- ja taideaineissa. Diplomeita voi suorittaa lukiosta riippuen kotitaloudessa, kuvataiteessa, käsityössä, liikunnassa, mediassa, musiikissa, tanssissa ja teatterissa. Joensuun normaalikoulun lukiossa diplomityön suorittaminen on mahdollista useassa eri aineessa. Näin ei kuitenkaan ole jokaisessa lukiossa.

Taito- ja taideaineet eivät sisälly ylioppilaskirjoituksiin. Niissä saadut taidot on perinteisesti todistettu pääasiassa lukion päättötodistuksen numerolla, vaikka joidenkin alojen jatko-opintoja ajatellen olisi hyvä, että myös näissä aineissa voisi opiskelija antaa erityisen näytön osaamisestaan lukion lopussa. 

Näin ollen Opetushallitus käynnisti viime vuosituhannen lopulla ylioppilastutkinnon kehittämistyöryhmän työn pohjalta lukion pakollisia kursseja laajemman taito- ja taideaineiden arvioinnin kehittämisen. Niin syntyi lukiodiplomi.

– Lukiodiplomit täydentävät lukion päättötodistuksen ja ylioppilastutkintotodistuksen osoittamaa osaamista, tiivistää käsityön lehtori Emmi Torikka Tulliportin normaalikoulusta.

Lukiodiplomien järjestäminen on lukioille kuitenkin yhä vapaaehtoista, ja usein mahdollisuus niiden suorittamiseen riippuu lukion resursseista. Kaikissa lukioissa ei esimerkiksi ole tiloja käsitöiden tai kotitalouden opettamiseen. 

– Itä-Suomen yliopiston harjoittelukoulun lukiossa onkin harvinaisen laaja mahdollisuus opiskella taito- ja taideaineita. Lukiodiplomin voi suorittaa kuvataiteessa, käsitöissä, kotitaloudessa, musiikissa, draamassa tai liikunnassa. Etunamme on, että toimimme yläkoulun kanssa samoissa tiloissa, joten esimerkiksi käsityön ja kotitalouden luokat ovat lukiolaistenkin käytössä, kertoo kuvataiteen lehtori Jaana Tanskanen

Lukiodiplomia halutaan nyt uudistaa, ja sen painoarvoa yritetään valtakunnallisesti nostaa korkea-asteen suoravalintoja tehtäessä. Tällä hetkellä diplomi huomioidaan vain harvan korkeakoulun opiskelijavalinnassa.

– Ehkä diplomityön statusta nostaisi osaltaan se, että siitä saisi lisäpisteen tai -pisteitä taidealoille hakeutuessa, miettii Torikka.

Paikallisesta arvioinnista valtakunnalliseksi?

– Vaikka taito- ja taideaineiden lukiodiplomit vastaavatkin osaltaan ikään kuin ylioppilaskirjoituksia, niiden status ei valitettavasti vielä ole vastaava. Eikä mahdollisuus niiden suorittamiseenkaan ole valtakunnallisesti tasapuolista, kertoo musiikin lehtori Heli Samela

Lukiodiplomit sisällytettiin lukion opetussuunnitelman perusteisiin noin neljä vuotta sitten, ja diplomeita on tehty lukioissa jo parinkymmenen vuoden ajan. Valtakunnalliset diplomien suorittamisen ohjeet, arviointi sekä todistuksen sisältö ovat Opetushallituksen laatimia.

– Tällä hetkellä diplomit arvioidaan paikallisesti. Eli diplomin arvioijana on opiskelijan oma opettaja sekä joku toinen alan asiantuntija, joka on vieras kyseiselle opiskelijalle. Voi olla, että tulevaisuudessa diplomit arvioidaan ylioppilaskirjoitusten tapaan valtakunnallisella tasolla. Mielestäni riittävä objektiivisuus työn arviointiin tulee kuitenkin jo siitä, että toinen, koulun ulkopuolinen ammattilainen arvioi työtä oman opettajan lisäksi, Samela pohtii.

Pohja taiteelliselle identiteetille

Lukiodiplomin suorittavat sellaiset opiskelijat, joilla on alalta harrastuneisuutta muutenkin. Pelkät perusopetuksessa tai lukiossa suoritetut kurssit eivät diplomin pohjaksi riitä.

– Diplomityö on itsenäinen projekti, josta opiskelija kantaa vastuun. Esimerkiksi kuvataiteessa arviointi perustuu puoliksi tehtyyn diplomityöhön ja puoliksi työhön liittyvään portfolioon. Portfoliossa opiskelija kuvailee tekemisen prosessiaan ja sen etenemistä vaihe vaiheelta. Lisäksi diplomin tekijä osoittaa kuvataiteen ja muun visuaalisen kulttuurin tuntemustaan ja pohtii oman teoksensa sijoittumista taiteen kenttään. Myös itsearviointi on oleellinen osa portfoliota, luettelee Tanskanen.

Lukiodiplomin suorittaminen siis valmentaa osittain jo alan mahdollisia pääsykokeita varten ja pakottaa opiskelijan pohtimaan laajemmin suhdettaan kyseiseen alaan.

– Taitoaineissa ammattilainen on se, joka hallitsee alansa tekniikan ja historian sekä taiteelliset prosessit. Diplomityössä opiskelijan on pystyttävä purkamaan teoksensa synty ja oppimisprosessi auki. Sitä työstettäessä otetaan ensimmäinen askel ammattilaisuutta ja omaa taiteellista identiteettiä kohti, summaa Samela.

Kaikki lehtorit korostavat sitä, että palo diplomin tekemiseen pitää tulla opiskelijalta itseltään. Innostuneisuutta ja motivaatiota ei voi tyrkyttää. 

– Myöskään ohjaustyössä ei voi olla kovin vahvasti mukana, koska diplomi on itsenäinen työ. Opettajan tehtävä on lähinnä huolehtia siitä, ettei työ paisu liian suureksi ja hallitsemattomaksi.

Koulun projektista diplomityöhön saakka

Joensuun normaalikoulussa diplomitöitä tehdään jokaisessa taitoaineessa muutama lukuvuodessa.

Torikka kertoo, että käsitöissä diplomityön aiheena ovat esimerkiksi olleet erilaiset vaatteet sekä sisustustyöt. 

– Opetushallituksen tehtävänannot ovat melko ympäripyöreitä eli niiden pohjalta voi toteuttaa monenlaisia töitä. Usein halutaan tehdä jotain sellaista, jolla on oikeasti käyttöä – kuten vaikkapa verhot ensimmäiseen omaan asuntoon. 

Kuvataiteessa moni päätyy tekemään maalauksia, mutta Tanskasen mukaan myös elokuvia ja sarjakuvia on tehty. 

– Musiikin diplomityön voi suorittaa soittamalla tai laulamalla sekä luovalla tuottamisella eli säveltämällä, sanoittamalla ja sovittamalla kappaleita. Myös musiikin kuuntelu ja analysointi kuuluvat diplomityöhön, Samela kertaa. 

Norssissa ilmestyi tänä keväänä jo seitsemäs opiskelijatyönä tuotettu Karamelli-levy, jossa on saatu nivottua yhteen esimerkiksi musiikkikasvatusta ja oppilaiden omia taiteellisia prosesseja jopa diplomitöiksi saakka.

Harmittavasti levyn julkaisuun liittyvä perinteinen Norssin kevätkonsertti jäi pandemian vuoksi tänä vuonna järjestämättä. Levynteko oli kuitenkin prosessina taas iloinen yhteinen ponnistus. Samela kertoo, että levyltä löytyy myös yksi musiikin lukiodiplomityön kappale vuosi sitten norssista valmistuneelta Annamaija Ratilaiselta

– Hän puki surunsa rakkaan lemmikin poismenosta elektroswing-tyyliseksi kappaleeksi nimeltään ”The Last Chapter”. Näin koulun tarjoama projekti voi tarjota sivujuonteena myös mahdollisuuden lukiodiplomiin.

Tyttö mekossa.
Tämän kevään ylioppilas Peppi Raassina suoritti lukiodiplomityön käsitöissä. Työ sai korkeimman mahdollisen arvosanan, ja sen tuloksena syntyi juhlamekko.