Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

UEF liput lipputangoissa

Euroopan biotalousyliopistojen allianssi kehittää kansainvälistä huippututkimusta ja koulutusta

Itä-Suomen yliopisto järjesti Euroopan biotalousyliopistojen allianssin (European Bioeconomy University, EBU) työkokouksen Joensuussa 15.-16.10. Kokouksessa suunniteltiin EBU-yliopistojen tulevia yhteistyökuvioita biotalouden koulutuksessa, tutkimuksessa ja yhteiskunnallisessa vuorovaikutuksessa.

Allianssiin kuuluvat Itä-Suomen yliopiston lisäksi Hohenheimin yliopisto Saksasta, Wageningen University and Research Hollannista, AgroParisTech Ranskasta, University of Natural Resources and Life Sciences Wienistä Itävallasta ja Bolognan yliopisto Italiasta. Allianssin perustamissopimus allekirjoitettiin tämän vuoden heinäkuussa Brysselissä.

Allianssiyliopistot muodostavat yhdessä ainutlaatuisen vahvan ja monipuolisen biotalousosaamiskeskittymän, jonka tarkoituksena on nostaa monitieteisen ja kansainvälisen yhteistyön avulla eurooppalainen biotalouden tutkimus, koulutus ja vuorovaikutus uudelle entistä korkeammalle tasolle.

Allianssin toimintaa valmistelevassa työryhmässä Itä-Suomen yliopistoa edustavat metsätieteiden osaston johtaja, metsäbiotalouden professori Jyrki Kangas ja yliopiston biotalousohjelman koordinaattori Sari Pitkänen.

—Tähtäimeen otettiin nyt yhteiset biotalouden koulutusaktiviteetit niin maisteri- ja tohtoritasolla kuin jatkuvassa oppimisessakin, sekä yhteiset tutkimusponnistukset. Työryhmä sopi myös opiskelija- ja opettajavaihdon lisäämisestä allianssiyliopistojen kesken, mikä on suuri mahdollisuus Itä-Suomen yliopistonkin kansainvälisyyden vahvistamiseen, Kangas kertoo.

—Lisäksi sovittiin yhteisen innovaatiotoiminnan ja tutkimustiedon käytäntöön siirtämisen tehostamisesta. Kukin yliopisto tuo allianssiin omat erityiset biotalousvahvuutensa; esimerkiksi Itä-Suomen yliopiston roolissa korostuu metsäbiotalous ja monitieteisyys, kun taas esimerkiksi Bologna on vahva vesibiotaloudessa ja Wageningen maataloudessa.

—Työryhmä määritti työpaketit ja niille vastuuyliopistot, jotta toiminta etenee ja jalkautuu. Itä-Suomen yliopisto on vastuussa biotalouteen liittyvän maisteritason koulutuksen yhteisestä kehittämisestä ja osallistuu vahvasti myös yhteistyön edistämiseen tohtorikoulutuksessa, jota työtä vetää Bolognan yliopisto, Pitkänen sanoo.

— Kaikki yliopistot tuovat kuitenkin panoksensa kaikkiin työpaketteihin. Tutkimuksessa yhteistyö nojaa allianssiyliopistojen tutkijoiden aloitteellisuuteen – työryhmä tukee, ja tarvittaessa patistaa tutkijoita kohti yhteisiä hankkeita. Allianssi antaa sen yliopistojen tutkijoille erinomaisen alustan kumppanien hakuun ja yhteisiin konsortioihin esimerkiksi EU-rahoituksen haussa.

Myös vaikuttaminen alueellisesti, kansallisesti ja Euroopan tasolla (EU) oli mukana keskusteluissa, ja siihen työhön kehitettiin erilaisia työvälineitä ja aktiviteetteja, jotka tuovat myös opiskelijoita mukaan toimintaan. Tätä teemaa kunnioittaen kokouksen aikana järjestettiin myös verkostotapaaminen allianssin ja Joensuussa toimivien Itä-Suomen yliopiston biotalouskumppanien kesken.

Lisätietoja:

Metsätieteiden osaston johtaja, professori Jyrki Kangas, p. 050 344 9888, jyrki.kangas (a) uef.fi
Koordinaattori Sari Pitkänen, p. 050 363 4540, sari.k.pitkanen (a) uef.fi