Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Mies seisoo sillalla pädi kädessään

Millainen on jatkuvan oppimisen yhteistyörakenne Itä-Suomessa nyt ja tulevaisuudessa?

Itä-Suomen yliopisto, Karelia-AMK, ja Savonia-AMK tekevät aktiivista korkeakouluyhteistyötä jatkuvan oppimisen edistämiseksi koko toiminta-alueellaan.
  • Jatkuva oppiminen
  • Webinaari
Tapahtumapäivämäärä:
Aika:
13:00–14:00
Lisää kalenteriin:

Osana tätä monitoimijaista yhteistyötä järjestetään torstaina 21.1.2021 klo 13–15 webinaari, jonka tavoitteena on asiantuntijapuheenvuorojen kautta avata alueen jatkuvan oppimisen toiminnan rakenteita ja tehtävää yhteistyötä näkyviin entistä selkeämmin.

Tilaisuudessa Itä-Suomen yliopiston akateeminen rehtori Tapio Määttä kertoo aiheen parissa toimivan parlamentaarisen työryhmän linjauksista ja jatkuvan oppimisen valtakunnallisista näkymistä. Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan ELY-keskusten edustajat kertovat omasta toimintamallistaan ja avaavat oppilaitoksille suunnatun jatkuvaan oppimiseen kytkeytyvän kyselyn tuloksia.

Lisäksi kuulemme puheenvuorot Itä-Suomen yliopiston, Karelia-ammattikorkeakoulun ja Savonia-ammattikorkeakoulun jatkuvan oppimisen kuulumisista.

Ohjelma

13.00                  Avauspuheenvuoro
                            Sari Rissanen, UEF

13.05                  Jatkuva oppiminen –  valtakunnalliset linjaukset
                            Tapio Määttä, UEF

13.20                  Jatkuva oppiminen – mitä tapahtuu ELY-keskuksissa
                             Kimmo Tiainen, Pohjois-Savon ELY-keskus
                             Raisa Lappeteläinen, Pohjois-Karjalan ELY-keskus

14.20                  Jatkuva oppiminen – korkeakoulujen kuulumiset
                             Tero Karjalainen, UEF
                             Mervi Lätti, Karelia-AMK
                             Jenni Toivanen, Savonia-AMK

14.50                  Keskustelua

15.00                  Tilaisuus päättyy

Webinaari on suunnattu ensisijaisesti järjestäjäorganisaatioiden henkilöstölle, mutta mukaan ovat tervetulleita kaikki jatkuvan oppimisen kehittämisen parissa työskentelevät ja aiheesta kiinnostuneet. Tilaisuus tallennetaan.

Tilaisuus järjestetään Zoomissa ja siihen voi osallistua yllä olevan linkin kautta. (salasana 836851)

Lisätietoja:

suunnittelija Ville Valkonen, Itä-Suomen yliopisto, ville.valkonen@uef.fi puh. +358 29 4457019