Uutiset
10.7.2025
8.7.2025
3.7.2025
Tapahtumat
22
Hei
2025
1
Elo
8
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Suositus perustuu pääosin kuuteen tutkimukseen, joissa tarkasteltiin Suomessa vuonna 2017 tehdyn lääkeomavastuun korotuksen vaikutuksia potilaille.
Alkoholialtistus alkionkehityksen ensimmäisten viikkojen aikana muuttaa geenien toimintaa ja solujen aineenvaihduntaa. Maljakasvatuksessa selvisi, että herkimpiä alkoholille ovat hermoston ensimmäiset solut.
Suomen Akatemia myönsi kesäkuussa DrugTech-tutkimusyhteisön tutkijoille kaikkiaan noin 2,1 miljoonaa euroa uusia akatemiahanke- ja akatemiatutkijan rahoituksia.
Suomen Akatemian biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta on myöntänyt rahoitusta Itä-Suomen yliopistoon yhteensä noin 6,6 miljoonaa euroa.
Rahoituksen sai yhdeksän akatemiahanketta ja neljä akatemiatutkijaa.
Terveysalan yhteistyötä, innovaatioita ja liiketoimintaa edistävän Kuopio Health Insights -tapahtuman aiheina ovat lääke- ja rokotekehitys, terveysdatan hyödyntäminen ja terveysteknologia.
Vastasyntyneen hiusnäytteestä voidaan saada sekä vauvan että äidin terveyteen liittyvää tietoa, osoitti proviisori Johanna Huotarin väitöstutkimus.
Pohjois-Savon hyvinvointialue, Itä-Suomen yliopisto ja Istekki Oy käynnistävät syksyllä laajan tutkimuksen, jossa kehitetään ja testataan tekoälyavusteista lääkitysriskityökalua iäkkäiden potilaiden hoidon tueksi KYSin päivystyksessä.
Farmasian laitoksen järjestämillä pikadeiteillä opiskelijat ja väitöskirjatutkijat kohtasivat alan työnantajia. Yrityksille oli tarjolla tietoa myös laitoksen tutkimusinnovaatioista ja palveluista.
ToxiSA-hankkeen järjestämä uusi ja käytännönläheinen toksikologiakurssi toi yhteen opiskelijoita Suomesta ja eteläisestä Afrikasta.