Uutiset
4.2.2026
3.2.2026
Tapahtumat
4
Helmi
2026
5
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Insuliiniresistenssi voi olla keskeinen riskitekijä aorttaläpän ahtauman kehittymiselle, osoitti tutkimus, johon osallistui yli 10 000 keski-ikäistä ja vanhempaa miestä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on yhteistyössä Jyväskylän yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston kanssa julkaisema opas tukee moniammatillista yhteistyötä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi.
Uudet kansalliset ravitsemussuositukset ohjaavat kohti kasvipainotteisempia ruokavalioita sekä terveys- että ympäristösyistä.
Ravitsemustieteen suosituista avoimen yliopiston opinnoista voi jatkossa edetä aina tutkintoon saakka.
51 prosenttia reseptilääkkeen käyttäjistä oli kokenut edellisen vuoden aikana lääkehoidon ongelmia, käy ilmi farmasian laitoksen kyselytutkimuksesta.
Itä-Suomen yliopiston koordinoimassa EU-MasterAPN-hankkeessa kehitetään yhteistä eurooppalaista maisteriohjelmaa laajavastuisen hoitotyön asiantuntijoiden kouluttamiseksi.
Itä-Suomen yliopisto osallistuu ensi vuonna viiteen hankkeeseen kansainvälisistä yhteistutkinnoista tunnetussa Erasmus Mundus -ohjelmassa.
Amfetamiiniriippuvuus on yleistyvä ongelma, johon ei toistaiseksi ole virallisesti hyväksyttyä lääkehoitoa. Palkittu tutkimus antaa lupaavaa näyttöä ADHD-lääke lisdeksamfetamiinin hyödyistä.
Pohjois-Savon hyvinvointialueella pilotoidaan ensi syksystä alkaen monialaista sosiaali- ja terveysalan oppimisyksikköä.