Uutiset
9.4.2026
Tapahtumat
10
Huhti
2026
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Vaula Helin tutki väitöskirjassaan avioliiton ulkopuolella lapsen saaneiden äitien perhekäsityksiä ja tukiverkostoja.
Pilottitutkimukseen osallistui seitsemän nuorta aikuista, joilla oli diagnosoituna lievä tai keskivaikea masennus.
Itä-Suomen yliopiston ja kanadalaisen Lakeheadin yliopiston tutkimuksessa haastateltiin läskipyöräilijöitä ja vapaaehtoisia Kanadan Luoteis-Ontariossa ja Yhdysvaltain Koillis-Minnesotassa.
Väitöstutkimuksessa tarkasteltiin verenluovuttajien näkemyksiä biopankkitutkimukseen osallistumisesta.
Tutkimuksen mukaan taidepohjaiset menetelmät tukevat opiskelijoiden tunneälyn, luovuuden ja kriittisen ajattelun kehittymistä.
Itä-Suomen yliopistossa on alkanut etäopintoina suoritettava monialaisen sosiaali- ja terveyspalvelujen johtamisen opintokokonaisuus.
Tuore vöitöstutkimus osoittaa, että hankintalainsäädäntö on jäänyt innovaatiokumppanuuden osalta hyvin aukolliseksi, mikä aiheuttaa riskin kielletyn valtiontuen myöntämisestä.
Yliopistonlehtori Sanna Ryynänen on ollut teatterin tutkija- ja yhteiskuntatieteilijäjäsen vuodesta 2019 alkaen.
Tuoreen tutkimuksen perusteella opetus-, sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten välinen monialainen yhteistyö oli vaihtelevaa toimintaa ja virisi liian myöhään lapsen tarpeiden näkökulmasta.
Tuore tutkimus vahvistaa aiempia havaintoja siitä, että köyhyyden taustalla vaikuttavat usein työttömyys ja yksinhuoltajuus.