Uutiset
16.7.2025
15.7.2025
14.7.2025
Tapahtumat
22
Hei
2025
1
Elo
8
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta on myöntänyt akatemiahankerahoitusta neljälle Itä-Suomen yliopiston hankkeelle yhteensä noin kaksi miljoonaa euroa sekä yhdelle akatemiatutkijalle 0,8 miljoonaa euroa.
Sosiaalityötä tekevien ammattilaisten kohtaamat ylirajaiset lastensuojelutilanteet ovat moninaisia.
Tuore eläinsuojeluvalvonnan tilaa käsittelevä katsaus antaa useita suosituksia eläinsuojelun valvontaan.
Vedyntuotannon kannattavuutta tulee olennaisesti kehittää, todetaan LUT-yliopiston, Tampereen yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston tutkimuksessa.
Uudistetussa painoksessa erityistä huomiota saa Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksien sopimus, jota on viime vuosina sovellettu useissa korkeimpien oikeusasteiden ennakkoratkaisuissa.
Väitöstutkimus perusopetuslain kurinpidollisista säännöksistä osoittaa, että koulujen kurinpitokeinot ovat lisääntyneet ja tarkentuneet, mutta opetushenkilöstön ennakoivia velvollisuuksia ei ole säädelty riittävän selkeästi.
Emil Aaltosen Säätiön hallitus on jakanut vuoden 2025 kevään apurahajaossa eri tieteenaloille kaikkiaan 215 apurahaa.
Itä-Suomen yliopisto järjestää kuudennen tohtoripromootiojuhlansa Kuopiossa 5.–7.6.2025. Promovoitavia tohtoreita on yhteensä 180. Heidän lisäkseen vihitään 15 kunniatohtoria.
Väitöstutkimus tuotti ajankohtaista tietoa siitä, miten kunnanjohtajan virkasuhde tulisi luottamuspulatilanteessa päättää ja miten virkasuhde voi silloin päättyä.