Uutiset
20.5.2024
Tapahtumat
22
Touko
2024
23
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Pohjois-Savon hyvinvointialue on mukana kansallisen vaikuttavuuskeskuksen valmistelussa. Hyvinvointialue tekee vahvaa yhteistyötä Itä-Suomen yliopiston kanssa vaikuttavuuden tutkimuksessa.
Nenään annettava koronarokote perustuu Helsingin ja Itä-Suomen yliopistoissa tehtyyn tutkimukseen.
Tutkijat ovat selvittäneet muun muassa raskausajan ravitsemuksen, synnytystavan, varhaisen elinympäristön ja varhaisen mikrobiomin yhteyksiä lapsen allergioiden ja hengitystieinfektioiden kehittymiseen.
– Nenän hajuepiteelissä tapahtuu Alzheimerin taudin kehittyessä samanlaisia muutoksia kuin aivoissa, kertoo professori Katja Kanninen.
VaDigi-hanke kehittää vanhustyössä työskentelevien digiosaamista Pohjois-Savon alueella.
Itä-Suomen yliopisto on mukana Horisontti Eurooppa -hankkeessa, johon osallistuu lääkkeiden sääntelyä ja terveydenhuollon menetelmien arviointia tekeviä virastoja sekä yliopistoja, tutkimuslaitoksia ja potilasjärjestöjä kuudesta EU-maasta.
Itä-Suomen yliopistossa tutkitaan parhaillaan, voidaanko ryhmämuotoisella digipelitoiminnalla parantaa syrjäytymisvaarassa olevien pohjoissavolaisten nuorten tulevaisuudennäkymiä, hyvinvointia ja elämänhallintaa.
Polyeteeni on yksi yleisimmistä muovilaaduista ja sitä hyödynnetään moneen tarkoitukseen esimerkiksi pakkausmateriaalina.
Haettavana olivat ensimmäistä kertaa vain lääketieteellisen tutkimuksen apurahat. Itä-Suomen yliopiston tutkijat saivat yhteensä 175 000 euroa.
Itä-Suomen yliopistossa ja Kuopion yliopistollisessa sairaalassa tehty tutkimus tuo uutta tietoa nousevan aortan laajentumasta ja aortan repeämään johtavista tekijöistä.