Uutiset
19.9.2024
Tapahtumat
24
Syys
2024
25
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Koneen Säätiö tukee yhteensä 2,6 miljoonalla eurolla kolmeatoista tutkimushanketta Itä-Suomen yliopistossa.
Käynnissä olevassa kansainvälisessä tutkimushankkeessa tarkastellaan, miten arvot ja katsomukset siirtyvät – tai eivät siirry – perheissä sukupolvelta toiselle.
Evankelis-luterilaisessa kirkossa kiistellään parhaillaan samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkimisestä. Edellinen, suurempi kiista koski eronneiden vihkimistä, josta väiteltiin kiihkeästi yli sata vuotta.
Suomen kielen opiskelijat ovat tallentamassa Savitaipaleen nykymurretta Etelä-Karjalassa. Keruun aikana haastatellaan aiemmin haastateltuja ja täydennetään aineistoa uusilla koululaisten haastatteluilla.
Suomalaisille tyypillinen puhumattomuuden kulttuuri on murtumassa, sillä nuorin sukupolvi puhuu itselleen tärkeistä asioista, kuten uskonnosta, vanhempiaan ja isovanhempiaan enemmän.
Muinaiset viikingit olivat osa monimuotoista ryöstötalouden järjestelmää, joka vallitsi Euroopassa varhaiskeskiajalle saakka.