Tämä on Lainahaalareissa -podcastin tekstivastine. Linkki podcastin ääniversioon löytyy tekstivastineen alta.
[musiikkia]
Pekka Laukkanen: Tervehdys kuulija, ja tervetuloa Lainahaalareissa -podcastin pariin. Ainoastaan Itä-Suomen yliopistosta löytyvä perinteen tutkimuksen koulutusala viettää tänä vuonna 40:ttä juhlavuottaan. Ja tätä juhlistaaksemme puhumme perinteen tutkimuksen opiskelusta kahden jakson verran. Tässä jaksossa keskustelemme syistä, jotka ovat opiskelijat houkutelleet perinteentutkimuksen pariin.
[musiikkia]
Pekka Laukkanen: Professori Heikki Kirkinen on kirjoittanut seuraavasti. Joensuun yliopiston perinteentutkimuksen lahjoitusprofessuurin juuret juontavat kulttuurintutkimuksen koulutusohjelman varhaisiin suunnitteluvaiheisiin 1970-luvun lopulla. Tämä kulttuurintutkimuksen koulutusohjelma käynnistyi vuonna 1982. Ja ennen perinteentutkimuksen professuuria pääaineiksi voitiin ottaa vain kirjallisuus. Kansanperinteen tutkimusta pidettiin kuitenkin tärkeänä perinteistä rikkaan Karjalan korkeakoulussa. Ja sitä onkin harjoitettu yliopistoon kuuluvassa Karjalan tutkimuslaitoksessa 1970-luvun alusta saakka. Helmikuussa 1982 vietettiin Joensuussa Pielisjoen linnan tiloissa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Joensuun perinnearkiston avajaisia. Kulttuurintutkimuksen koulutusohjelman ja Joensuun perinnearkiston johdosta professuurille oli tarve sekä tieteelliset edellytykset.
Kun sitten perinnekulttuurin lahjoitusprofessuurin hanke alkoi samana vuonna, sen perusteluissa korostuivat alue, paikka, identiteetti ja historia. Varainhankinnan ja lahjoitusvetoomuksen avulla perinteentutkimuksen professorin virka perustettiin Joensuun yliopiston humanistiseen tiedekuntaan 24.5.1985, jolloin oli meneillään lisäksi Kalevalan 150. juhlavuosi. Ja ensimmäinen professori oli Anna-Leena Siikala. Ainoastaan Itä-Suomen yliopistosta löytyvä perinteentutkimuksen koulutusala viettää tänä vuonna siis 40:ttä juhlavuottaan. Ja tätä juhlistaaksemme puhumme perinteentutkimuksen opiskelusta kahden jakson verran. Tässä jaksossa keskustelemme syistä, jotka ovat opiskelijat houkutelleet perinteentutkimuksen pariin. Minä olen Pekka Laukkanen ja vieraana tässä jaksossa on perinteentutkimusta opiskelevat Eetu Autere, Anniina Kasonen ja Mia Skön. Tervetuloa.
Mia Skön: Kiitos.
Anniina Kasonen: Kiitos.
Eetu Autere: Kiitos.
Pekka Laukkanen: Alotetaan ihan tämmösillä no [naurahdus] perinteisillä kysymyksillä. Mikä sai teidät kiinnostumaan perinteen tutkimuksesta ihan alun perin? Mikä tavallaan, onko semmosta yksittäistä asiaa, joka ohjas näihin opintoihin?
Mia Skön: Onks teillä jotain selkeetä syytä?
Anniina Kasonen: Mulla on hyvin selkeät syyte, että mulla on isän isä, eli miun ukki on ollu hyvin vahvasti semmonen perinneihminen. Ja hän on sillon, kun me oltiin lapsia, niin hän kerto meille paljon kaikkia perinnetarinoita, ja opetti erilaisia tapoja elää maaseudulla. Ja hyvin vahvasti on häneltä jääny sitten semmonen niin kun kiinnostus kaikenlaista perinnettä kohtaan. Ja varsinkin vanhoja tapoja ja erilaisia ihmisten tapoja olla toisiinsa tekemisissä, niin semmosia kohtaan. Et mulle oli hyvin selkee valinta, että sillon kun yliopistoon lähdin, niin tiesin, että minä opiskelen perinteentutkimusta. Ja tiesin jopa kandidaatintutkielman aiheenkin jo valmiiksi [naurahtaa].
Pekka Laukkanen: Eli Anniinalle oli erittäin tai sinällään selkeä juttu. Mites Eetu onko sinulla jotain semmosta selkeää hetkeä miks halusit perinteentutkimuksen pariin?
Eetu Autere: No ei ehkä varsinaisesti mitään selkeetä hetkeä, mutta sen mie oon koko ajan tienny, että nimenomaan perinteentutkimusta, niin se on se mitä mie haluan opiskella. Et ehkä siinä on semmonen yleispätevä kiinnostus perinteisiin, menneisyyteen. Siitä tuli ehkä semmonen suurin kipinä, kun mie alotin oman sukututkimuksen, ja lähin varsinkin omia karjalaisia juuria penkomaan, niin sitten syventyi se tieto siitä, että okei, että tää on sellanen asia mitä minä voisin oikeesti tehä elämässäni niin kun pääasiassa minä voisin tästä no, voinko minä nyt sanoa, että siitä sais joskus palkkaa, ois kiva jo sais palkkaa, tekis sitä mitä tykkää [naurahdus]. Mut ei tarvinnu miettiä, että mitä opiskelis, vaan tulin ihan suorin askelin.
Pekka Laukkanen: Kyllä, kyllä. Minkälaiset teillä on sitten niin kun yliopistoa edeltävät opinnot, mitä reittiä tulitte tänne? Heitetään tähän nyt tällainen.
Anniina Kasonen: No mä voin alottaa. Mulla on taustalla aika paljonkin erilaisia opintoja, että mä oon lukiosta siirtynyt Kuopion Muotoiluakatemiaan, opiskelin perinnekäsityötä. Ja sitten oon kulttuurin tuottajaopintoja suorittanut, ja sitten on lähihoitaja- ja sosionomitutkintoja. Ja sitten avoimessa opiskelin aikuiskasvatuksen perusopinnot. Ja sitä kautta tänne, että [naurahdus] koko elämäni oon opiskellu. Ja nyt ensimmäistä kertaa oikeestaan lähin sillä ajatuksella, että nyt lähden niin kun kiinnostuksen kohteita kohtaan, että aikaisemmin oon opiskellu jotain tiettyä tarkotusta varten. Ja nyt olis se, että tää kiinnostaa mua, tätä mä haluan opiskella.
Pekka Laukkanen: Joo, kyllä. Se on tuota, no ite oon tietysti mediatutkimuksen puolella, mut vähän samanlainen tietysti tämmönen, että paljon tuli tehtyä asioita ennen kun päädyin sinne missä haluan olla.
Anniina Kasonen: Niin monta mutkaa [naurahdus].
Pekka Laukkanen: Monta mutkaa [naurahdus].
Mia Skön: Sama juttu mullakin on [naurahdus], että just noita ammattitutkintoja on, et esitystekniikkaa oon opiskellu. Ja sitten muusikoks. Ja aikasemmin ajattelin, et se on sit se muusikon ammatti ja laulaja-lauluntekijä ja näin. Mutta sitten, kun sitä tarpeeks kauan kokeilin, ja huomasin, että mitä se käytännössä sitten on, niin sitten tajusin, et ei tää nyt oo se mun polku kuitenkaan. Ja sit mä pohdiskelin, että mitäs muuta mä sit viel voisin tehä, niin mua alko kiinnostaa, tai jotenkin mulle tuli semmonen, et no ois tosi cool olla joku Indiana Jones [naurahdus] tai tämmönen. Ja sitten mä hain pari kertaa Helsingin yliopistoon arkeologiaa opiskelee, mut en päässy. Ja sit mä vähän luovuin siitä, et no ei tää nyt lähteny tääkään homma. Mut sit ihan piruuttaan tossa vuonna -23, niin hain Itä-Suomen yliopistoon. Ja kun olin tutkinut niin kun, että perinteentutkimus on kyllä aika niin kun lähellä sitä kaikkea sitä semmosta, sitä muinaisuutta [naurahdus] ja sitä semmosta niin kun salaperäistä ja tuntematonta. Totta kai se on muutakin. Mutta mulle se oli se semmonen mysteeri mitä halusin lähteä jäljittämään. Ja sitten pääsinkin vahingossa sisään [naurahdus].
Pekka Laukkanen: [naurahdus] Tässä sitä ollaan. Tuo olikin hauska, kun kirjottelin näitä kysymyksiä, niin mietin sillee, että mitä jos mä kysyn jotain tällästä, niin sanooko joku, että joo katoin Indiana Jonesin ja tollanen kiinnostus [naurua], että jonkunlainen intuitio oli. Mites Eetu? Siulla on opiskeluhistoriaa.
Eetu Autere: Minun opiskeluhistoria on se, että mie oon koko ajan opiskellu jotakin. Et mie oon tätä ennen valmistunut mm. tekstiiliartesaaniksi. Ja taustatietona, että olen hevosmiehiä, ja olen myös kengittäjä. Ja ryhdyin opiskelemaan ratsastuksenohjaajaksi ja -opettajaksi. Ja kaikkia on tullu vähän kokeiltua, taidetta, tein galleriataidetta, olen kuvittaja. Mut on tuntunut koko ajan vähän siltä, että nää on asioita mitä minä tykkään tehä, mutta sitten, et onko se, et mitä haluu tehä elääkseen. Ja sitten tapahtui jonkinlainen ammatillinen breakdown -hetki muutama vuosi sitten. Mä en tiedä, no minä opiskelen vielä eräoppaaksi sitten tähän kaiken päälle. No itteeni tosi paljon kaikki eräperinteet ja ihmisen suhde metsään kiinnosti. Ja mie rupesin sit siinä pikkuhiljaa erikoistumaan siinä tutkintojen aikana siihen, et mie rupeenkin opettamaan ihmisille kaikkia niitä eräperinteitä.
Ja tätä kautta minä sitten päädyin opiskelemaan avoimen yliopiston kautta Itä-Suomen yliopistoon kulttuurintutkimusta ja myöskin vähän kokeilemaan, että onnistuuko tää opiskelu. Kun minulla on tosiaan talli toisella paikkakunnalla, et minun täytyy aika keksiä ihmisiä hoitamaan niitä minun hevosia opiskelupäivien ajaksi. Ja tällä hetkellä voin sanoa, että kyllä onnistuu. Keväällä on tarkoituksena sitten hakea ihan tutkinto-opiskelijaksi, pääsee myöskin paljon halvemmalla [naurahdus].
Pekka Laukkanen: Kyllä. Ja tuossa tuo pikkusen liippaskin kysymystä, jonka oon kirjottanut tänne, että tai no siun kohalla ainenkin niin kun täysin, että onko teillä harrastuksia tai jotain muuta mikä niin kun tavallaan elämässä liittyy kansanperinteeseen. Eli sehän nyt voi olla tietysti käsityötä ja, no Miialla oli musiikkiakin, että onko (--) [10:14] tietysti no tarinankerrontakin tulee mieleen. Mites onko teillä, onko Anniina siulla jotain semmosta?
Anniina Kasonen: No mulla on hyvin vahvasti sinne niin kun käsitöiden puolelle, että mä erityistekniikoita opiskelin silloin siellä Kuopion Muotoiluakatemiassa, ja se oli käytännössä just niitä vanhoja käsityötekniikoita. Niin tavallaan nyt oon itsenäisesti sitten, et siitä ei koskaan ammattia tullu, niin oon tehnyt semmosen harrastuksen, jossa mä oikein kaivelen niitä perinnekäsitöitä [naurahdus]. Ja sitten vähän osittain haen yhteyksiä sitten just semmoseen kirjallisuuteen ja tämmöseen.
Pekka Laukkanen: Kyllä, kyllä. Mites Mia onko siulla tuota musiikki liittynyt kansanperinteisiin jotenkin tai onko jotain muuta ollu mikä liittyis tavallaan?
Mia Skön: No siis mä oon semmonen niin kun harrastelija arkeologi, et mä luen hyvin paljon kaikista uusista löydöistä ja muusta semmosesta. Mutta en mä tiijä musiikin kautta. Onhan meillä se rumpupiiri [naurahdus], että siinä on vähän shamanistisia piirteitä tai niin vähänkään. Mutta en mä sillee ajattele sitä semmosena, että nyt lähetään harrastamaan [naurahdus] perinneasioita. Et se on enemmän semmonen henkilökohtasempi asia.
Anniina Kasonen: Monestihan ne perinteet on nimenomaan just sitä arkee.
Pekka Laukkanen: (--) [11:44].
Anniina Kasonen: Niin niinpä, niinhän se on.
Pekka Laukkanen: Mites onko, tuleeko teillä mieleen jotain tälläsiä harrastuksia mitä voisitte ehkä miettiä? Tää nyt pikkusen menee aiheen, no tässä nyt rakennetaan vähän semmosta perinteentutkijan niin kun profiilia [naurahdus], että minkälaisia te ootte niin kun ihmisenä, että ootteko miettinyt, että ehkä jotain harrastuksia löytyis tän teidän alan parista, tai mahdollisesti töitäkin sitten?
Eetu Autere: Kyllä. Että se mitä mie hevosten kanssa teen, niin on nimenomaan vanhat hevosmiestaidot ja klassinen kouluratsastus, akateeminen ratsastustaide. Ja tää pohjaa nimenomaan tälläsiin 1600-luvun lopun, 1700-luvun alun vanhoihin hevosmiestaitoihin mitä tosiaan sitten joutuu penkomaan nimensä mukasesti, niin se on varsin akateeminen yhteisö. Ja et sitä kautta mie ehkä oon livauttanut tähän muuhunkin elämään sitten nää perinteet, kun vain sen hevos (-) [12:50] kautta. Tietenkin ne taiteessa on paljon näkyvissä siellä perinne. Ja sitten yritän pitää kiinni jotenkin niistä omista karjalaisista juurista myöskin, et tuua sitä ihan arkielämään mukaan.
Mia Skön: Meitähän pyydettiin muistamaan se tässä [naurahdus] podcastissa, että opettajan toimesta, että [naurua] perinne ei oo pelkästään vanhoja asioita, vaan myös perinne on just elävää ja se elää niin kun nykypäivässä. Sen mä voisin tuoda esiin, että mä aion kanditutkielmassa käsitellä tämmöstä niin kun nykyhetkessä kehittyvää asiaa niin kun uushenkisyyden ilmiöitä. Et se on myös perinnettä, et ei pelkästään olla näissä kalevalaisissa maisemissa koko ajan.
Pekka Laukkanen: Kyllä, kyllä. Ja perinnettä syntyy koko ajan uutta niin kun kulttuuri-ilmiöitä ja kulttuuriakin. Katsotaas missäs olinkaan menossa. Mites tuota, no tässä nyt on Mia sanonut Indiana Jonesia ja [naurua] sitä, että harrastelija arkeologina on tavallaan kiva ollu harrastaa ja tutkia asioita. Miten onko teillä jotain inspiraation lähteitä ollu tässä matkalla? Sillä nyt tarkotan niin kun jotain tiettyjä kirjailijoita, tutkijoita tai ihan vaikka tutkimuksiakin, tai miksei sitten tietysti vaikka ihan viihdeteollisuuden jotain tuotoksia kuten elokuvia tai sarjoja. Et onko joku vaikuttanut tai inspiroinu teitä? Tai tekeekö sitä nyt tälläkin hetkellä [naurahdus]?
Anniina Kasonen: No mulla voi sanoa sen, että mä oon kyläkulttuurista hyvin paljon kiinnostunut. Niin Sinikka Vakimo on ollu semmonen tekijä [naurahdus], joka on arvostan häntä ja hänen työtään tosi paljon. Ja se on semmonen, että se on niin kun syventänyt sitä minun kiinnostusta erilaiseen kyläkulttuurin tutkimiseen.
Eetu Autere: Tuo ehkä semmonen ensisijainen inspiraation lähde oli Anna-Leena Siikala tai on edelleenkin. Kaikki hänen kirjansa mitä on tullut silloin tahkottua jo teininä ja nuorena, nyt enemmänkin [naurahdus] nuorena. Ja toinen merkittävä inspiraatio, jonka nyt halusin mainita, minun oma kumppani, joka siis opiskelee, tekee graduaan tällä hetkellä Itä-Suomen yliopistolla. Ja hän oli, et mikset sinä nyt tulisi tänne myöskin opiskelemaan. Ja minä yritin keksiä kaikenlaisia tekosyitä, et no kun on nämä hevoset ja kun on tämä elämä ja mistäs rahaa. Ja sitten yksi kerrallaan ne kaikki [naurua] tekosyyt ammuttiin alas, ja totesin, et no kai se jos haluu jotain tehä, niin sitä pitää tehä. Hän on ehkä se suurin syy miksi minä tällä hetkellä istun tässä studiossa teidän kanssa.
Miia Skön: Mikä se kysymys oli? [naurua]
Pekka Laukkanen: Ihan siis tuota puhuttiin, että minkälaisia niin kun inspiraation lähteitä löytyy? Että siihen lukeutuu sitten kirjailija, kirjailijatutkimukset, tutkijat. Onko jotain yksittäisiä semmosia?
Anniina Kasonen: Kyllä mullakin toi Siikala on ollu semmonen, että oon sitä lukenut. Ja mut niin, [naurua], no siis en mä tiedä miks, mut tää tuli taas esiin. Mutta kun oon käyny tuolla Bosnia-Hertsegovinassa, niin Bosnian pyramideilla. Ja siellä aion nyt, siellä on semmonen niin kun vapaaehtoistyöntekijöillä pyörivä arkeologinen projekti, niin siellä oon käynny useamman kerran. Ja sieltä saa sitten aiheen niin kun tohon mun kandiin, että siellä on semmonen aika omanlaisensa tämmönen uushenkinen kulttuuri tai semmonen, et mikä mun mielestä on aika omanlaisensa, niin et se on tavallaan ollu semmonen inspiraation lähde monella tapaa. Et aluks arkeologisesti ja sitten myöhemmin muilla tavoilla kutkutellut [naurahdus] jotain minussa.
Pekka Laukkanen: Kyllä, kyllä. Mites näätte semmosen, että onko niin kun lapsuuden tai nuoruuden kokemuksilla, ja nyt ihan puhutaan niin kun kansansaduista ja tarinoista ja perinteistä. Et Anniina sanoitkin, että kun kuulit niitä niin, että onko sillä vaikutusta?
Anniina Kasonen: On. Ja siis ukki on ollu tosi iso tekijä tosiaan minun lapsuudessa, et kaikki kesät oon viettänyt hänen seurassaan. Ja vaikka paljon ei niin kun maaseudulla, kun asuttiin, niin heillä oli lehmiä ja muuta, niin ne oli sit illalla aina ne tarinat mitä kuuli. Mutta oon tosiaan kuullu paljon tarinoita esimerkiksi Kuikka Koposesta ja [naurua] sitten Ryöskästä, joka on Heinäveden alueella tämmönen hahmo. Ja sitten on tosiaan myös ollu sitä paikallisperinnettä siinä, että on käyty laivan passuulla koko suvun voimin. Ja sitten tosiaan mummo on opettanut käsityömenetelmiä vanhoja, et hän pellavasta teki paljon ite kaikkea. Niin minun isovanhemmat on [naurahdus] ollu semmonen tekijä, joka on mulla vaikuttanut ihan lapsuudesta asti.
Pekka Laukkanen: Joo, kyllä. Kun tuota niin kun kävin ite miettimään silleen, niin kyllähän ne niin kun semmoset kirjotetut perustarinat ja totta kai meijät kaikki on pistetty koulussa se Kalevalaa lukemaan, ei kokonaan. Ja harva voi tässäkään maassa sanoa, että on sitä kirjaa läpi lukenut. Mut että eihän se nyt sillee helpommasta päästä oo, mutta jos miettii, niin kyllä ne jotain ihan muita ne tarinat ja kokemukset on mitkä esimerkiks vanhoista perinteistä tulee mieleen.
Annina Kasonen: Ja sit on tärkeä muistaa se, että perinteen tutkimus on paljon muutakin kuin vain se Kalevala ja kansanrunoja. [naurua]
Pekka Laukkanen: Joo. Kun nimenomaan tätä mietin, että mitä teijän mielestä on modernit perinteet, kun esimerkiks onhan niin kun erilaisia some, sosiaalisen median ryhmiä missä luodaan uusia perinteitä. Ja ne ei oo enää sitten paikallisia, että nehän voi olla hyvinkin globaaleja.
Mia Skön: Niin. Ja sitten siinä on semmonen jatkumo, että kun just tossa suullinen perinnekurssilla sen ymmärsin, että miten sieltä niistä tuhansia vuosia vanhoista saduista ja sitten nykyajan meemikulttuurista löytyy yhtäläisyyksiä. Se on semmonen peri-inhimillinen ilmiö, että tarinoita kerrotaan, ja sitten ne syyt. Ja voi olla hyvin samanlaisia vieläkin. Ja semmonen hauskuuttaminen ja ne sosiaaliset kaikki puolet siinä.
Anniina Kasonen: Ja onhan esimerkiksi, jos mietitään niin kun erilaista tarinankerrontaa, niin esimerkiksi rap-musiikki. Siellä on sitä tarinan kerrontaa musiikin avulla.
Pekka Laukkanen: Kyllä. Niin ja jotenkin tuntuu, että tarinoitten erilaiset arkkityypit esimerkiks nehän on niin kun antikin Kreikasta asti varmaan paljon ennen sitäkin, niin nehän on aina ollu periaatteessa aika samanlaisia tarinoissa. Et en tiijä, keinot muuttuu ja tavat miten ihmiset niitä tarinoita kertoo.
Anniina Kasonen: Yleensä aina jonkunlaista samantyylistä rakennetta sieltä on löydettävissä, jos lähetään tutkimaan. Et jotain vanhaa, mutta jotain uutta.
Pekka Laukkanen: Kyllä, kyllä.
Anniina Kasonen: Et se kuvastaa ehkä hyvin perinteen tutkimusta muutenkin, et jotain vanhaa ja jotain uutta.
Pekka Laukkanen: Niin asiat kehittyy [naurahtaa] toivon mukaan tai no niin no niin kun tässä todettiin, et tavallaan pysyy samana, mutta tavallaan jotain uutta siihen aina sitten tulee mukaan ja näin luodaan uusia perinteitä sitte.
Mia Skön: Niin ne muuntuu niin kun kaikki muukin elämässä muuttuu koko ajan, niin ne perinteetkin muuttuu. Mut on siellä silti aina se joku ydin, koska se on ihmisten kulttuuria, että jotain inhimillistä siinä kuitenkin on semmosta ehkä liittyen jotenkin meijän psykologiaan tai johonkin tarpeisiin tai tälläsiin.
Eetu Autere: Ihan niin, että menneisyyteen katsomalla, niin näkee nykyisyyttä ja tulevaisuuteen. Ja tämä itelleni valkeni vasta nytten tänä vuonna, niin perintötutkimus voi olla myöskin tulevaisuuteen katsomista, et voi myöskin tutkia tulevaisuuden perinteitä. Esimerkiks, että onko potit tulevaisuuden tai jopa nykypäivän kansaa.
Pekka Laukkanen: Kyllä, kyllä. Ja nyt kun ollaan tässä, niin otetaan ihan pikkusen tuota tulevaisuudesta, että onko teillä jotain semmosta mitä ehkä haluaisitte tulevaisuudessa tutkia perinteentutkimuksen osalta semmosta?
Anniina Kasonen: No mulla on hyvin vahvasti, kun se on se kyläkulttuuri semmonen mikä minua kiinnostaa, niin mulla ois haaveena tehdä semmonen kierros Suomessa, että kävis vaikka jokaisesta kylästä ja kaupungista ja selvittäs, et mikä ois semmonen sitä paikkaa kuvaava tarina. Ja koostais esimerkiks kirjan näistä tarinoista. Et koska jokaisella paikkakunnalla on joku hahmo tai joku paikka, josta kerrotaan tarinoita. Niin musta ois tosi mielenkiintosta tehdä semmosta keruuta.
Mia Skön: Onko olemassa jotain semmosta trendiä, että niin kun et se kyläkulttuuri, et sitä oltas elvyttämässä jotenkin, että perustamassa jotain semmosia kylämäisiä yhteisöjä ainakin?
Anniina Kasonen: Kyllähän niitä aika ajoin on semmosia. Mutta kylhän siis nykykulttuuri on niin paljon muuttunut siitä ajasta, kun on tavallaan eletty silleen maaseutuyhteiskunnassa. Niin kyllä se vaatii ihmisiltä aika paljon sitä tahtoo, että sitten niin kun palattas takaisinpäin tavallaan. Se on erilaista se kyläkulttuuri nykysin, että kyllähän niin kun kyläyhdistykset ja muut toimii, niin onhan kyläkulttuuria edelleen. Mutta eri tavoin vaan sitten.
Pekka Laukkanen: Joo. Kyllä se on jotenkin modernin maailman juttu, että niin kun ihmiset vetäyty jossain vaiheessa isompiin kaupunkeihin. Ja ne kyläyhteisöt on hävinny sieltä sun täältä. Joskin niin kun mitä nyt muistan uutisista meijän koronapandemian ajalta, niin siinä oli käänteistä muuttovirtaa kyllä sitten paljon enemmän. Mutta nyt ei tietysti en tässä mitään tilastoja ole, mutta luulen, että se on ainakin hidastunut taas se maallemuutto.
Anniina Kasonen: Mutta paljon vaikuttaa se, että ihmisillä on niin paljon erilaisia tapoja olla kanssakäymisessä. Niin minua tietyllä tapaa kiinnostaa ne semmoset vanhat tavat nähdä ihmisiä, eli olla kontaktissa toisten kanssa. Jos tavallaan lähimpiin naapureihin on joku kilometri matkaa ja ne on oikeestaan sitten ne ainoot kontaktit. Ja sit tuleekin joku tapahtuma, missä näät niin kun laajemmalta alueelta ihmisiä, niin nykyisin on se, että kun se on se puhelin, niin on niin paljon helpompi olla etäällä olevien ihmisten kanssa tekemisissä. Et ennen sitä ei ollu. Et toki sitten, kun puhelin tuli, niin kyllähän sitä puhelimen välityksellä sitten pystyttiin olemaan. Mutta se näkeminen on erilaista.
Pekka Laukkanen: Niin semmonen sosiaalinen kanssakäyminen on muuttanut vähän muotoansa, että sillä on nyt niin paljon enemmän vaihtoehtoja sitten kuitenkin. Mites ihan henkilökohtasia mielipiteitä, että kannattaako perinteentutkimusta tulla opiskelemaan, jos tää [naurua] on kiinnostanut, jos kiinnostaa nämä aiheet. Tää voi olla aika paha kysymys ja otan kaiken vastuun tästä, en laita sitä vieraille.
Mia Skön: Ymmärrän miks ei kannattais [naurua]. Mulle ei ainakaan oo paljastunut mitään syytä tässä parin vuoden aikana.
Eetu Autere: Komppaan vahvasti, että tietenkin minulla on nyt vasta vähän yli puoli vuotta taivalta täällä takana, mutta olen erittäin, erittäin onnellinen, että valitsin tämän polun. Että suosittelen lämpimästi, et jos siellä on nytten joku pohtimassa, että pystyykö, riittääkö rahkeet, niin minä sanon suoraan, että kyllä sulla riittää, tuu vaan. Jos siellä on joku Eetun kakkosversio, niin tule tänne opiskelemaan vaan. Älä jahkaile niin monta vuotta kun minä. [naurua]
Anniina Kasonen: Joo, kyllä. Mulla on vähän samanlaiset ajatukset, että nyt voin sanoa noin niin kun melkein viiden vuoden kokemuksella [naurua] voin sanoa, että edelleen tulee koko ajan vastaan kursseja, jotka herättää taas uutta mielenkiintoa, että koko ajan tulee semmosta, et ei millään haluais nyt lopettaa näitä [naurua] opintoja.
Eetu Autere: Se on kyllä totta. Minä oon nyt monesti huomannut, et kun tulee varsinkin tämmönen talvinen lahoaminen ja koomaantuminen, ja tuntuu, että ei jaksais, ei pystyis, niin sitten aina tulee joku kurssi tai aina joku tehtävä, joka oikein siis se ei sytytä mitään semmosta pientä kipinää, vaan semmosen oikein ulkotuliroihun tai nuotion, et kipinät lentelee, että voi vitsi, että tää on ihan tosi mahtavaa. Tää jaksaa kyllä innostaa joka hetki uudestaan.
Anniina Kasonen: Parhaimmillaan ne kurssit, mitkä on niin kun hyvin vahvasti jäänyt mieleen, niin niistä tulee siis semmosta, et se niin kun saa hakeutumaan taas uuteen suuntaan ja taas [naurua] uuteen suuntaan. Sit tuntuu, et se on semmonen oikein kunnon puu se minun opiskelu [naurua]. Uusia haaroja koko ajan.
Pekka Laukkanen: Niinhän se tekee parhaimmillaan. Eli niin kun ei voi tietää just, et mihin suuntaan se kiinnostus siitä sitten kimpoaa seuraavaks, että ainakin itekin oon pyrkiny kaikki opiskelut sun muut niin kun elämä mukaan lukien, niin aina menemään siihen suuntaan mikä kiinnostaa. Jos on niin kun tienhaara, niin se mikä on se mielenkiintosempi vaihtoehto, niin miks ei. Koska se toinen puoli voi olla turvallinen, mutta sitten no miten sen nyt sitten ottaa [naurahdus].
Anniia Kasonen: Mun mielestä tää oli hirveen hyvä pohja tavallaan just nää perinteentutkimuksen nää perusopinnot. Niin siinä on kattavasti vähän kaikkea. Ja se herättää semmosta kiinnostusta. Ja siinä kohtaa näkee sit, et mitkä ne on ne semmoset mitkä vetää puoleensa [naurua].
Mia Skön: Katsomaan siinä niin kun enemmän, joo totta.
Pekka Laukkanen: Mites onko jotain tiettyjä kysymyksiä mihin nää teijän opinnot on vastannut teidän kohdalla niin kun mitä nyt tähän mennessä Eetulla on vähän lyhyemmät opinnot. Ja Anniinalla on vähän pitemmät ja Mialla taitaa olla nyt vähän niin kun siltä väliltä sitten. [naurua] Eli tässä nyt on kolmea erilaista mielipidettä. Mut onko jotain mihin ois nyt vastannut jotain kysymyksiä?
Mia Skön: Kyllä mulla ainakin on täsmentynyt se, että mihin suuntaan mä haluun lähtee. Ja että ihan hyvä, että mä en päässy sinne arkeologian opintoihin [naurua]. Koska nyt tässä on semmonen taas, et täs on paljon laajemmalti jotenkin ja semmosta, et mitä mä en osannu niin kun etsiä, et tässä on kaikkea semmosta uutta mikä itse asiassa onkin just sitä mitä mä halusin, mutta en vaan tienny, et mä haluan. [naurua] Ja nyt mä haluan sitä enemmän. Mut mä haluun kyllä myöhemmin vielä liittää sen arkeologian tähän. Mutta mun mielestä se on hyvä, että niin kun tätä kautta lähestyy sitä mun haavetta.
Pekka Laukkanen: Kyllä. [naurua] Onko teillä jotain lisättävää vielä?
Eetu Autere: Miulla ehkä se, että nää opinnot on tosi paljon laajentanut sitä mun näkemystä mitä perinteentutkimus on. Että mie nään sen tosi semmosena naftaliinisena arkistojen kaiveluna alkuun, ei sitä rakastan kyllä arkistojen kaivelemista. Mut et mitä kaikkea muutakin se voi olla. Ja ehkä mie näen itseni nytten suuntaamassa vähän toiseen suuntaan. Mie aattelisin, et viis vuotta siten, 10 vuotta sitten. Tää on tämmönen vähän henkilökohtanen kysymys, mihin se on vastannu, että mitä mun elämälläni oikein mitä mie haluan tehä. Ja mihin mie kykenen. Oli varmasti joku toinenkin vastaus tähän, mutta se kerkes tippumaan [naurua] tosta pöydältä lattialle se ajatus.
Anniina Kasonen: Joo. Ja kyllä mulla on niin kun vahvistunut tässä opintojen aikana se, että kun mulla on niin selkee ollu se kiinnostuksen kohde mitä kohti lähdin. Niin et kun sekin perinne, joka oli siis kyläkulttuuria ja laivan passuuperinne, niin mulla oli ikään kun tietynlainen kiire tallentaa se perinne, että koska tiesin, että se ei ole niin kauan elossa sitten kuitenkaan välttämättä. Sitten taas tietyllä tapaa tässä opintojen aikana oon nähnyt kuinka se perinne on välillä lakannu, ja nyt taas uudelleen elvyttämässä. Niin tavallaan näkee sen, että tietyllä tapaa ne aina nousee jollain lailla ne vanhat perinteet tavalla tai toisella. Ja sitten mä uskon myös, et sillä että niitä asioita nostetaan välillä aina esiin keskustelussa, niin sit ne saattaa ihmisten mielessä nousta useimmin esiin, ja sitten niin kun nousee taas. Niin mä uskon, että mulla on nimenomaan vahvistunut se, että mä haluan olla sellanen ihminen, joka nimenomaan nostaa niitä vanhoja tapoja esiin.
Pekka Laukkanen: Kyllä. Kiitoksia tästä ja kiitos teille, kun tulitte tänne vieraaksi Eetu, Anniina ja Mia. Jatkamme perinteentutkimuksesta sitten puhumista seuraavassa jaksossakin, jossa keskustelemme enemmänkin siitä, että millaista perinteentutkimusta on opiskella. Ja lisää perinteentutkimuksen opinnoista ja muista Itä-Suomen yliopiston opintokokonaisuuksista löydät osoitteesta www.ue.fi. Ja kiitos sinulle, kun olit seurassamme ja kuuntelit.
Anniina Kasonen: Kiitos.
Mia Skön: Kiitos.
Eetu Autere: Kiitos.
[musiikkia]