Tämä on Lainahaalareissa -podcastin tekstivastine. Linkki podcastin ääniversioon löytyy tekstivastineen alta.
[musiikkia]
Maria: Mä itse asias kuulin yhden vinkin, mut mä en ite uskonut sitä. Saatika kuunnellut sitä mutta.
Anni: Niin mä rupesin sit miettii, että no niin jäänkö mä kaikesta pois. Nyt mä en saa kavereita. Mä en tutustu kehenkään. Entä jos mä missaan jotain?
Maria: Vaik on ihanaa, et on semmonen hyvä kutina mahanpohjassa ja vähän jännittää ja on ihanaa alottaa uutta, niin.
[musiikkia]
Anni: Kesäspessu-studiossa Anni ja Maria, ja tänään meidän podcastin aihe on fukseille.
Maria: Ajateltiin, että näin kun molemmilla on useampi opintovuosi jo takana, niin tota jaetaan vähän tätä viisautta. [naurua] Tai sit niitä juttuja, mitä ei ainakaan kannata ehkä tehä.
Anni: No mitäs Maria, jos sä saisit sanoo nyt yhen neuvon itsellesi sinne. Mitä se on? Neljä vuotta taaksepäin. Kun sä alotit fuksina, niin minkä neuvon sä olisit halunnu kuulla tai vinkin?
Maria: Mä itse asias kuulin yhden vinkin, mut mä en ite uskonut sitä. Saatika kuunnellut sitä, mutta mä sain sellasen vinkin ja antaisin edelleen eteenpäin, et älä ota kaikkee ihan niin vakavasti. Et sitä se kuoleman vakavuus, mikä fuksina ainakin itsellä oli noin about kaikkeen, niin vähän vähemmälläkin stressaamisella ois selvitty aika samoihin. Mikäs sulla on semmonen?
Anni: No, mustakin tuntuu, et mä oisin niinku sanonu, että ei kannata stressata ihan niin paljoa kaikesta. Jos et kaikkea vielä tiedä, niin kyl sä jossain vaiheessa tiedät, ja kaikki on niinku siin samassa tilanteessa siel fuksei-. Niinku ku on fuksi. Ja tuutorit on sitä varten, et jos et sä jotain tiedä, niin mee kysymään, koska he tietävät.
Maria: Joo, ja sit ehkä semmonen niinku asia, mitä tavallaan opettelee edelleen, mut mitä niinku itelleenkin hokee yliopistomaailmassa yleisesti, on se, et kukaan muu ei aattele, et sä oot tyhmä, jos sä kysyt jotain, paitsi sinä ite. Siis niinku en oo ikinä törmänny siihen, et joku ois silleen ”todella tyhmä kysymys Maria”. Tai niinku jotenki suhtautunu siihen silleen. Et lähinnä niinku ite sensuroin niitä omia kysymyksiä, vaik siinä luokassa saattaa olla kymmenen muuta ihmistä, jotka miettii sitä asiaa, ja kukaan teistä ei kehtaa kysyä. Niin oo sä se, joka kehtaa kysyy.
Anni: Nimenomaan. Siis toi kannattaa kyl muistaa. Ja ede- siis voin myöntää, et kyl edelleenkin välillä tulee silleen, et no kannattaako tätä nyt kysyä, että onks tää kaikille muille nyt itsestään selvää, mutta luultavasti ei ole. [naurua] Ja kysymällä se selviää ja samalla moni muukin voi just pohtii samoja kysymyksiä, niin jakaa sit sitä tietoa, että kun itse saa sitä.
Maria. Ja siis oon kyllä ollu siinäkin tilanteessa, et kaikki muut itse asias ties sen asian, ja mä en ollu vaan kuunnellu. Mutta ei siihenkään kuollu.
Anni: Nimenomaan. Nimenomaan. Ja sit myös, no sen mä koin hyvänä ite, että mä jännitin tosi paljon sitä, että kun nyt melkein joka ilta oli joku tapahtuma, et niinku että kun kroppa sano, että et jaksa mennä, että sun pitää nukkua välillä, niin mä rupesin sit miettii, että no niin, jäänkö mä kaikesta pois. Nyt mä en saa kavereita. Mä en tutustu kehenkään. Entä jos mä missaan jotain?
Mutta, mutta mutta siis sain kavereita. Sain seuraavana päivänä kuunnella, mitä niinku oli tapahtunu ja silleen. No, ehkä saatto tulla semmonen fiilis, et no oisinpa ollu, mutta toisaalta tuli se fiilis, että onpa ihanaa, kun oon levänny ja oon virkeempi ja jaksan ja tälleen. Et kannattaa kuunnella sitä omaa jaksamista ja sitä, et haluu-. Tai niinku jaksaako lähtee ja haluuko mennä ja niinku niin.
Mut sit kuitenkin suosittelen, et mul oli toinen. Nää on aika vastakkaiset. Mut toinen oli sit myös jossain vaiheessa semmonen, että voinko mä nyt mennä, kun mä en oikein vielä tunne ketään. Että kenen kanssa mä nyt siellä oon, niin menkää. Menkää jos vaan niinku haluatte ja jaksatte, niin menkää.
Maria: Kyllä. Kaikki ihan varmasti tosi mielellään tutustuu, tutustuu niinku toisiin, ja siin on tosi monta ihmistä samassa tilanteessa. Myös vanhat opiskelijat tutustuu ihan hirveen mielellään fukseihin, että me ollaan aina tosi otettuja, jos te haluatte meille tulla, meille vanhuksille tulla höpöttelemään.
Anni: [naurua] No, mites Maria? Mä muistan että kun tuli eka tentti eteen, niin mä niinku [naurua] olin semmosena stressipallerona, että en tiiä, miten päin oisin ollu siel tentissä.
Maria: Joo, mä oon edelleen aivan järkyttävä tenttistressaaja.
Anni: [naurua]
Maria: Et ne ei niinku edelleenkään oo mun ihan parhaita puolia. Toki sen kanssa on oppinu aika paljon pärjäämään. Ehkä siinäkin se, että totta kai on normaalii jännittää. On ihan ok jännittää. Siis ei sun tarvii olla mikään viilipytty ja handlata kaikkee. Mut sit myös ehkä se, että sit jos rupee tuntuu siltä, et jännittää oikeesti niin paljon, et se vaikuttaa siihen suorittamiseen, niin yliopistolla on ihan tosi paljon tukipalveluita. Siit kannattaa niinku jutella kavereitten kans ja oppiaineen kans ja sit ehkä niinku opettajanki kans. Usein se, et tommosen asian sanoo ääneen, niin helpottaa sit myös sitä tilannetta jo itessään.
Anni: Kyllä ja siis no olen edelleen aika katastrofiajattelija ja stressaaja.
Maria: [naurua]
Anni: [naurua] Mutta mä oon kuitenkin oppinu sen, että se ei. No. Oon aika hyvin oppinut sen, että ei se maailma kaadu siihen, vaikka se tentti tulis hylättynä takasin ja sä joutusit menemään uusimaan. Oon käyny monesti uusimassakin. Ja niinku silleen niitten ekojen tenttien jälkeen, niin ehkä vähän niinku. Ku mä jännitin niinku nimenomaan sitä, että osaanko mä nyt. Siis mitä sinne tenttiin pitää kirjottaa? Et minkälainen sen vastauksen pitää olla? Että oonko mä nyt tarpeeks fiksu ja muuta? Niin sit siihen kuitenkin jotenkin silleen. En mä tiedä, voiks sanoo, et tottuu. Mutta niinku että ei se ookaan niin mullistavaa kun on aatellu, et se tentti on niin. Niin niin semmosta. Mä en osaa oikein sanoo, millä sanalla mä sitä kuvaisin mutta.
Maria: Ja siis tommonenkin on semmonen, et sähän voit kysyy vanhemmilt opiskelijoilt tai esimerkiks tuutorit on ehkä tähän se kaikkein paras. Et kysäset, että hei, että mua jännittää tosi paljon, et miten sinne pitäis vastata. Niin ihan varmasti sitten niinku saat sitä vinkkiä ja apua. Ehkä niinku tavallaan aasinsiltana tosta odotuksista, mitä ite lataa ekaan tenttiin ja ekaan kaikkeen ja ekoihin bileisiin ja ekaan vuoteen. Niin tavallaan se, että sitä yliopistoa on kuitenkin aika monta vuotta edessä. Et sen niinku.
Anni: Mut menee hurjan nopeesti. [naurua]
Maria: Menee hurjan nopeesti, mut siis se, että ei kaikkee sitä ei tarvii ladata siihen sun ensimmäiseen vuoteen. Et sun ei tarvii keretä tekee kaikkee sillon. Niinku se, että ainakin itellä oli tosi korkeet odotukset just ekalle vuodelle. Ja totta kai se on niinku ihanaa, jos se on tosi mahtava. Mutta on myös niinku varsinkin uskoisin, että korona-aikana on tullu niitä tilanteita, et se eka vuosi ei oo sit ehkä ollukaan ihan semmonen ku on aatellu. Niin joka syksy saa alottaa uuden vuoden ja saa tavallaan alottaa puhtaalta pöydältä. Siel on ne jutut, ja sä saat mennä sinne mukaan. Joka vuos sul on se mahdollisuus tutustuu uusiin ihmisiin ja sosialisoituu ja päästä uudestaan mukaan uusiin juttuihin. Niin ehkä muistuttaisin myös siitä, että vaik on ihanaa, et on semmonen hyvä kutina mahanpohjassa ja vähän jännittää ja on ihanaa alottaa uutta, niin kuitenkin sul on aika monta vuotta siin sit aikaa myös.
Anni: Kyllä. Ja just niinku niin. Must tuntuu, et mullakin oli varmaan odotukset aika korkeella. Mut sit samalla mul oli ehkä jotenkin semmonen, et mä en osannu oikein asettaa mitään odotuksia, koska se oli niin uusi ja jännittävä maailma, mihin astuu sisään. Sit jotenkin niinku silleen. En mä tiiä. Ehkä ku hankki semmosii rutiineja ynnä muuta, niin sitä ihan huomaamattaan olikin vaan niinku. Ei voi sanoo molskahtanu sisään, mut yhtäkkiä uppoutunuki sisään siihen semmoseen opiskelijaelämään ja siihen niinku, et mitä se on nyt, ku sä oot opiskelijana yliopistossa ja miten tää lähtee täst pyörimään ja niinku niin. Mä en tiedä. Must tuntuu, et mä nyt samal tavalla, kun luultavasti viimeinen vuosi lähtee, niin lataan odotuksia tänne että.
Maria: No ihan samoin. Viimenen kaikkee. Miettikää! Enemmän mä lataan odotuksii tähän ku siihen fuksivuoteen.
Anni: Niin ja sit jos miettii, et miten paljon kaikkiin näihin. Me nyt voidaan tälleen. Olemme niin vanhoja ja viisaita. Ei vaan.
Maria: [naurua]
Anni: Ei vaan siis kun on niin monta vuotta jo takana yliopisto-opintoja, niin fuksivuosi oli tosi hyvä, mut kyl kaikki muutkin vuodet on ollu tosi hyviä. Ja just mitä Maria sano, että must tuntuu, et mä oon joka vuosi sosialisoitunu enemmän ja saanu uusii kavereita ja kokenu, nähny uutta ja silleen niinku.
Maria: Ja tehny uusii juttui joka vuos. Siis vaik niinku aattelee, et totta kai fuksivuonna tulee tosi paljon uutta, mut myös kaikkina vuosina sen jälkeen tulee niit uusii juttui, et ei se niinku lopu siihen. Nyt tuntuu, et ku on viiminen vuosi, on tavallaan taas aika uuden edellä.
Anni: Niin. Siis nimenomaan se. Ja just silleen alotat sivuaineen. Oot taas uuden edessä. Oot ehkä tuutorina. Oot taas uuden edessä. Lähet ehkä vaihtoon. Sul on kaikkee. Et nii-.
Maria: Maisterivaihe.
Anni: Kyllä. Just silleen niinku, että ikinä ei oikein tiedä, et mihin ne opinnot vie. Ehkä kannustankin olemaan tosi avoin. Esim. mä voin sanoo, et mul oli tosi. Sillon ku mä tulin yliopistoon, niin mä olin ihan varma, että mä otan liikunnan sivuaineeks. No oonko ottanu liikuntaa sivuaineeks? No en. [naurua] Tie on vienyt.
Maria: [naurua] Siis tää. Tää, siis se, että kaikil meillä on ajatuksia siitä, et miten se yliopistoura tulee menemään ja mitä sä tuut tekemään ja mitä sivuaineit sä tuut ottaa, niin uskaltakaa myös päästää niist irti. Et jos ne ei enää toisen vuoden kohal palvele sua, niin keksi jotain uutta. Tavallaan silleen, että okei. Toki osa tietää siis oikeesti tullessaan, et mitä haluaa tehä.
Anni: Kyllä.
Maria: Se on ihan mahtavaa. Tehkää se. Mut jos jossain kohtaa tuleeki se tunne, et okei, ehkä joku toinen polku ois se mun juttu, niin uskaltakaa oikeesti hypätä. Mä tulin tänne sen perässä, et must tulee sairaalafyysikko.
Anni: Tuleeks sust sairaalafyysikko?
Maria: Ei todellakaan tuu sairaalafyysikko.
Anni: [naurua]
Maria: Mä en oo käyny yhtään sairaalafysiikan kurssia. Mä en ymmärrä niistä tuon taivaallista. Mä ihailen niitä, mut ei oo tulos sairaalafyysikkoo. Vaan mä hyppäsin aivan toiseen ääripäähän ja teen ilmastotutkimusta tällä hetkellä.
Anni: Mut toi on, toi on niinku. Siis molemmat on mahtavia. Jos sä tiedät sen, et sul on selkee suunta ja se tuntuu sust hyvältä, mee sen mukaan ja niinku kyllä. Mut jos niinku jossain vaiheessa onki silleen, että ei vitsi, et toi toinen juttu kyl oiski kivempi mun mielestä, niin mee sen oman mielen mukaan. Koska mä muistelen myös sitä, että siis mul on semmoset sivuaineet, mitä ihan hirmu moni. Ne ei oo ehkä niitä suosituimpia. [naurua] Elikkä varhaiskasvatusta ja sit lisäks suomen kieltä ja kirjallisuutta. Molemmissa oli aika paljon noppia, niin en tiedä, onks sit sen takia vai muuta.
Mut mä mietin sillon, että no kannattaako munkaan nyt ottaa tämmöstä. Et ku täs on ihan hirveesti työtä ja ynnä muuta. Mut mä oon saanu näist sivuaineist esimerkiks ihan upeita ystäviä ja niin paljon niinku. Vaikka mä olisinkin nyt sit ihan vaan luokanopettajana, niin mä oon saanu näist sivuaineist tosi paljon siihen omaan ammatilliseen osaamiseen. Ja mä oon onnellinen, et mä lähin kulkemaan just sitä omaa polkua. Ja vaikka se liikunta olikin tosi silleen vahva, mut ku se rupes tuntuu, et no ei se nyt ookaan sit ehkä se, mitä mä haluun tehä. Niin kyl kannatti.
Maria: Kyllä. Ihan varmasti. Ite omaan vähän samanlaisen kokemuksen. Mulla on itelläni semmosia sivuaineita, mitä hirveen monella ei oo. Eli mul on fysiikalta ympäristötieteitä ja sitten mä oon lukenu kemiaa ja semmosen pienen sillisalaatin sillon aikanaan kandivaiheessa niinku sivuaineita. En kadu kyl hetkeekään. Siis ihan mahtavaa, että siitä pystyy oikeesti muokkaan sitä tulevaisuuden osaamista. Mä koen, että mulle se osaaminen myös muihin luonnontieteisiin ja se ympäristötieteellinen painotus on just se juttu. Niin vaikkei se ois se kaikkein tyypillisin ratkasu, niin kannattaa uskaltaa hypätä ja oikeesti tehä niit omannäkösii ratkasui. Et kyl ne kantaa sit kuitenkin. Mä haluun uskoo, et se kantaa. Palataan viiden vuoden päästä. [naurua]
Anni: [naurua] Joo ja sit taas tämmönen uusi aasinsilta. Mut tohon tommoseen, että kannattaa luottaa ja antaa mennä. Niin mä kyl suosittelen myös sitä silleen, sanotaanko et pikkusen poistumaan myös sieltä oman mukavuusalueen, niinku oman mukavuusalueen ulkopuolelle, ja kokeilemaan. Koska nimenomaan nyt, ku sä opiskelet, niin sulla on mahdollisuus kokeilla erilaisia juttuja ja muuta. Koska välttämättä sitten työelämässä ei oo enää semmost mahollisuutta niin paljoo kokeilla. Sit voiki olla, että oiskohan joku toinen juttu ollu sittenkin enemmän mun juttu.
Ja sama esimerkiks, jos nyt ei puhuta vaikka omasta jaksamisesta tai muuten, et miettii, että no just että on vähän ujo. Esim. niinku mä olin tosi ujo fuksivuonna. Must tuntu, että must on kasvanu ihan whole new ihminen tässä yliopisto-opintojen aikana. Niin silleen, ku on miettiny, et no uskaltaako mennä isoon uuteen porukkaan ja jonnekin opiskelijatapahtumaan, olipa sitten piknikki tai aprot tai muuta, niin kannattaa käydä ees kerran kokeilemassa. Koska vähän niinku sama ku päiväkodissa lapsille sanon, että jos nyt et maista tätä porkkanalaatikkoa, niin tuota et sinä tiedä, tykkäätkö sinä siitä ennen kuin olet maistanut. Että kannattaa maistaa. [naurua]
Maria: Kyllä. Ja siis tota ku tapahtumiin voit osallistua niin erilailla, että aika. Ainakin meillä Kuopiossa on aika usein tämmäsiä niinku rastikierroksia erilaisissa tapahtumissa, mitkä on usein sit ulkona, ja sit on jatkot. Niinku jossain baarissa. Niin kuka sanoo, et sun pitää lähteä sinne jatkoille, jos sä et haluu.
Anni: Tämä. [naurua]
Maria: Sä voit tulla vaan sinne kiertelee niit rastei pihalla. Tai sit sä voit tulla vaan sinne baariin. Tai ihan mitä tahansa siltä väliltä. Et niinku ne tapahtumat kyllä muovautuu ja oikeesti siis laittakaa teijän vuosikurssikavereille viestiä. Et hei, moi. Nähtiin tänään matikan luennolla. Voidaanko lähteä yhdessä tänne? Koska mitä tapahtuu, jos se sanoo ei? Maailma ei siihen lopu. Mut kuin kivaa päästä tutustuu johonki ihmiseen ja mennä yhes sitten, jos se jännittää vähemmän?
Anni: Kyllä. Ja tohon samaan mä sanon, että vaikka jos te ootatte jotain luentoo tai jotain pienryhmää tai muuta, ja siinä rupee kertyy porukkaa, niin mee rohkeesti. Kerää vähän rohkeutta ja mee sinne silleen: Moi, mä oon Anni. Ketäs te ootte, että vitsi miten kivaa, et ollaan niinku kurssikavereit. Must tuntuu, et mä niinku. Tää on mun salainen taktiikka.
Maria: [naurua]
Anni: Varmaan monet käyttää tätä, mutta siis tälleen, ku on menny vaan juttelemaan, niin oon saanu niinku hurjasti ystäviä, kavereita. Ja niinku muutamii semmosii ystäviikin, mitkä edelleen niinku näin ku viides vuosi alkaa, niin on niinku ihan sydänystävii ja toivon, että se jatkuu ihan yliopiston jälkeenkin. (-- sanaa) [0:15:13]. Ja just silleen niinku. En mä tun-, mä en tienny ketään. Niinku ku mä lähin. Mä en tienny ketään kuka oli ees Savonlinnassa. Mä tiesin siis. [naurua] Mä oon saanu yhen mun parhaimmist kavereista tätä kautta. Siis mä tiesin, että mun sillosen parhaan kaverin. Lukioystävä. On tulossa sinne.
Maria: Joo.
Anni: Ja meillä oli joku tämmönen tutustumisleikki, missä piirissä niinku tota. Niinku sisäpiiri aina meni yhen eteenpäin ja ulkopiiri pysy paikallaan. Et käytiin niinku läpi ihmisiä. Siin oli niinku köksältä, kässältä, vakalta ja luokanopepuolelta. Sit mä ihan tuntemattoman tytön kohdalle tupsahdan, ja se kattoo mua silmiin ja on silleen: oot sä se Sonjan Anni?
Maria: [naurua]
Anni: [naurua] Ja mä häkellyin siitä hetkestä ja sit mä katoin sitä tyttöö silleen: oot sä se Sonjan Janita? [naurua] Ja siitä hetkestä lähtien niinku ja näin niitä sit ja vaikka oli vaan tämmönen pienen pieni linkki, me ei oltu koskaan nähty, niin esimerkiks siitä lähti ystävyys tulille ja monen, monen muu-, monen monta muutakin tarinaa, mutta tulis pitkä podcast, jos molemmat rupeis tässä kertomaan kaikkien alut.
Maria: Mutta tota tohon liittyen tuli mieleen siis se, että aika useinhan. Tai niinku fukseja jaetaan kaikenlaisiin pienryhmiin. Niin niist saattaa muodostuu jonkunlaisia sit niinku pysyvämpiä ryhmiä. Siis herranjumala, ei kaks viikkoo määritä mitään, et jos sust näyttää, et toi porukka näyttää niin siltä, et mä haluisin ihan sika paljon mennä sinne mukaan, mut mä en uskalla, niin herran jestas, mee. Mene ihmeessä. Ei niinku, en oo kuullu, et olis tullu ikinä sellasta tilannetta, että vaikka jonkun tuutoriryhmän, muodostuneen ryhmän porukka olis ”joo, et sä voi tulla”. Et sitä ite pelkää, mut kuitenkin tää on yliopisto ja kaikille joutuu varmasti se oma ryhmä. Se on ehkä se, mitä mä oisin itekin halunnu kuulla. Koska kylhän sitä kaikilla on ehkä joku semmonen pieni pelko siitä, et entäs jos mä jäänkin ihan yksin ja mä en löydä mitään porukkaa tai ketään kaveria tai mitään muuta. Niin menkää ihmeessä. Niinku sanomaan vaan vaikka moi. Ja sit voi sanoo, et jännittää ihan hirveesti.
Anni: Ja luultavast se toinen vastaa, et niin jännittää.
Maria: [naurua] Niin.
Anni: Ja just niinku sitä. Siis mä en tiedä, kuulostaaks tää tosi semmoselta kliseiseltä, et kyl sielt saa ystäviä ja mene rohkeesti ja tälleen, mutta niin se on käyny ja siis. No mä en usko, että kellekään kävis silleen, että. Voi toki käydä, että ei sais siltä omalta alalta. Mutta yliopisto on täynnä ihmisiä. Ja siis mäkin oon esimerkiks, ku mä oon ollu kesätöissä, niin saanu ihan mahtavia ystäviä, jotka ei oo luokanopettaja-alalla, vaan ihan muilla aloilla. Sekin on jotenkin rikkaus, et niitä on sit monelta alalta.
Ja siis tohon, mitä sä sanoit, että se rupee näyttää siltä, et porukat muodostuu, niin must tuntuu, et vielä näin myöhemminkin saattaa joskus tuntua. Tietysti on muodostunu semmonen niinku oma porukka vähän niinku kenen kanssa istuu, mut sit siel on niitä porukoita. Mut sitten, kun teidät jaetaankin johonkin ryhmätyöryhmiin ja siel onkin ihan eri porukasta ihmisiä. Sit sä rupeet miettii silleen, et no, että niinku ajatteleekohan ne nyt, et tommonen nyt tulee tuolta tähän meidän ryhmään, että niinku voi vitsi. Ja ei oo kertaakaan käyny silleen, vaan on vaan ollu, että ei vitsi, nää on huippuja tyyppejä.
Maria: Ja sit jos tuntuu vaikeelta niitten oman vuosikurssilaisten kanssa heti lähteä tutustuun, niin esimerkiks ISYY:llä on kerhoja, jossa sä voit jonkun yhteisen harrastuksen parissa tavata ihmisiä. SYKETTÄ-palvelu, liikuntapalvelut. Sä voit ettiä sieltä ihmisiä, jotka tykkää vaiks samasta lajista tai tykkää harrastaa tai et niinku vaihtoehtoi on. Ja ihan varmasti jokanen löytää sen omannäkösensä vaihtoehdon siihen, kun vaan rohkeesti ettii.
Anni: Kyllä. Ja sit niinku ehkä fuksivuodelle vielä yks hyvä vinkki on se, että monelle voi tulla koti-ikävä. Mullakin oli koti-ikävä sillon niinku.
Maria: Mä soitin äitille ensimmäiset kolme kuukautta joka päivä. Vähintään kerran.
Anni: Mä soitan vieläkin äitille varmaan joka päivä. [naurua] Semmosen viiden minuutin checkin, että mitä kuuluu, okei, heippa.
Maria: Joo.
Anni: Mut siis semmonen niinku, että rupee semmosii jotain tiettyjä rutiineja siihen sun arkeen. Esimerkiks jos sä oot, sanotaan nyt asunu vaikka Rovaniemellä ja sä oot siellä käyny salilla ja lenkillä ja sit sä oot käyny vaikka tanssituneilla tai pelaamassa shakkia tai muuta, niin kato löytyskö Joensuusta tai Kuopiosta niitä samoja harrastuksia. Mee rohkeesti mukaan uusiin piireihin. Hanki semmosii samantyylisii rutiineja, niin se arki alkaa sit nopeesti. Kyl mä sanon, et se arki nopeesti muuttuu sit semmoseks opiskelijaelämäarjeks. Ja-.
Maria: Sä oot kuule jo viikon jälkeen tääl yliopistol ku vanaha tekijä. Ei kuule sitten vaan painellaan menemään tiällä.
Anni: [naurua] Näinpä. Ja kattokaa Tuudon kartasta, jos ette löydä luokkia.
Maria: Joo, siis luokkii ei kannata stressaa. En mäkään tiedä, mis joku heittää mulle jonkun luokan, niin mä oon silleen mikä.
Anni: Ja mä voin nyt sanoo, et mä oon vuoden ajan tehny näitä hommia. Ja mä oon, no en, sanotaan ehkä viis kertaa käyny Kuo-. Oon mä ehkä enemmän. No kuitenkin. Suunnilleen. Ja just tässä Maria johdatti mut tänne äänittämään podcastia, niin ei oltu kävelty ku kaks minuuttia, niin mä sanoin Marialle, et mä en osais enää ulos täältä. Et älkää stressatko, että niinku viidennellä kerralla ei tarvii vielä osata niinku et miten nää kampukset menee. Mut hanki niit rutiineja. Ja mun vinkki vielä fukseille Joensuussa, et jos liikut pyörällä, niin muista valot. Ja katso, missä menee pyörätie ja millon pitää ajaa ajoradalla, koska näitä saatetaan joskus poliisit sitten ratsata syksyllä, että onhan kunnossa valot.
Maria: Samat sanat tänne Kuopion päähän. Tosin Kuopiossa pyöräily on muutenkin vähän urheilullisempaa maaston muodoista johtuvista syistä. Ainakin osasta kaupunkia.
Anni: Kyllä. Mut tutustu sun. Jos sä tuut aikasemmin, niin kannattaa vähän tutustuu jo paikkoihin. Ehkä kattoo se, että miten, mistä kannattaa mennä yliopistolle. Millä sä pääset sinne pyörällä?
Maria: Meinasin just sanoo, et käy koulureitti. Ihan ku oisit menos ekalle, niin kato, missä se on se paikka, minne sun pitää mennä, ja kävele se kerran.
Anni: Kyllä. Ja sit koska se on jo yks asia. Tai mä oon ainakin semmonen, et mä stressaisin jo sitä, et miten mä pääsen sinne, jos mä en oo käyny.
Maria: Mä olin puol tuntii ajois ihan vaan, koska mä pelkäsin, et mä eksyn.
Anni: Must tuntuu, et sama juttu, et niinku [naurua]. Ja sit se on hyvä, et jos sä näät muitakin niinku ehkä samoilla suunnilla haahuilemassa ja silleen, et ei oikein tiedä, missä on, niin sit kannattaa jo siinä vaiheessa niinku mennä vähän bondaamaan, et hei et sattuis olee saman alan opiskelija tai menossa samaan suuntaan. Koska siinäkin on niinku tulee semmosta. Te ootte kaikki siin samassa tilanteessa. En tie, monestiko ollaan hoettu tää sama.
Maria: Tämäpä.
Anni: Tämä. Mutta roh-.
Maria: Rohkeutta. [naurua]
Anni: [naurua] Rohkein ja avoimin mielin ja kysykää, jos joku mietityttää. Ja jos niinku tuntuu liian isolta kynnykseltä kysyä vaik tuutorilta tai kurssikaverilta, niin kysykää multa ja Marialta.
Maria: Tai uusilt lähettiläilt. Laittakaa instaan viestiä.
Anni: Kyllä.
Maria: Sieltä sitten vastataan ihan varmasti.
Anni: Ja me voidaan täs Marian kanssa niinku, meidän mielestä tyhmiä kysymyksiä ei oo olemassa, joten kaikki vaan. Kysykää vaikka et ollaaks me kissa- vai koiraihmisiä tai että missä on lähin vessa tai ihan sama. Ei oo tyhmiä kysymyksiä.
Maria: Näinpä.
Anni: Mut ihanaa, ihanaa fuksivuotta kaikille meidän uusille fukseille. Nauttikaa.
Maria: Nauttikaa.
Anni & Maria: Kesäspessuilemisiin. Moi moi!
[musiikkia]