Tämä on Lainahaalareissa -podcastin tekstivastine. Linkki podcastin ääniversioon löytyy tekstivastineen alta.
Puhuja 1 [00:00:01]: Moikka ja tervetuloa Lainahaalareissa-podcastin pariin. Tänään meillä toimii studiona Futuran luokkahuone ja studiossa on Anni ja Laura ja Tytti. Ja tänään meillä ois tarkoituksena puhua ensimmäisestä vuodesta yliopistossa. Muistatteko te, miltä teistä tuntui ensimmäisenä päivänä? Mitä tapahtu? Mitkä oli fiilikset?
Puhuja 2 [00:00:23]: No jännitti kyllä tosi paljon, mutta oltiin etukäteen saatu aika hyvät ohjeet tuttoreilta, että tavataan alkukivillä. Siellä oli tosi paljon uusia opiskelijoita ja myöskin tuutoreita haalareissa. Ja sieltähän myös se oma tuutoriporukka löyty; että punaset haalarit päällä. Ja sitten, kun venäjän kieltä tulin opiskelemaan, niin iso Venäjän lippukin siellä liehui, niin. Sitten, siinä piirissä seisottiin, kaikki yhdessä.
Puhuja 1 [00:00:49]: Jes. Mites Tytillä?
Puhuja 3 [00:00:50]: No, me ite asiassa tavattiin jo edellisenä päivänä Kerubissa, niin se eka päivä oli silleen helppo; et mä tiesin, niinkun jotenkin, että ketä siellä on. Mutta, me tavattiin kans tossa alkukivillä ja jotenki siinä tuntu, että: 'Apua, et ompas meitä jotenki aika paljon', vaikka ei meitä nyt ihan hirveesti oo, mutta... Kyl se vähä silleen jännitti. Ja ehkä oli semmonen, niinku, odottavainen tunnelma, joo.
Puhuja 1 [00:01:17]: Joo. Mullaki, tota... No, itse asiassa, must, must tuntuu, että mä oon ollu jotenki fuksi kahesti; et, ku mä olin eka Savonlinnassa [naurahdus] ja sit me tultiin Joensuuhun, nii oli vähä niinku uudestaan aina se. Mut joo... Meilläki oli joku tommonen, niinku, ennen, ku alko virallisesti opinnot, nii tapaaminen. Mä en tiiä, oliks se joku fuksipiknikki, vai mikähän se oli... Mut, joku tän tyylinen ehkä. [Syvä sisäänhengähdys] En mä tiiä, musta tuntuu, et ekat päivät meni ihan sumussa, koska oli semmosessa jännityksessa ja semmosessa, niinku, et: 'Apua, mitä tapahtuu?'. Mut, joo... Sitten, siirryttiin Joensuuhun ja meillä oli kans täällä, luulen, että alkukivillä kans, tavattiin, niinku, ja näytettiin paikkoja. Koska, olihan tää nyt uus, hieno maailma. Tiesittekö te Joensuusta, niinku; oliks Joensuu teille tuttu? Tiesitteks te mitään Joensuusta, ku te muutitte tänne? Tai, ku saitte tiedon, että pääsitte Joensuuhun opiskelemaan? Oliks, niinku, oliks Joensuu tuttu, vaii, tuntuks siltä, et tulee ihan uuteen maailmaan, kaupunkiin? [Naurahdus]
Puhuja 3 [00:02:02]: No, Joensuu oli mulle entuudestaan melko tuttu; että, mun isovanhemmat ja sukulaisia asuu täällä ja mä oon aika paljo lapsuudessa myöskin viettäny täällä aikaa. Joten, oli silleen aika helppo tulla ja tiesin kyllä suurin piirtein, mitä odottaa.
Puhuja 1 [00:02:16]: Joo. Entäs Laura, tuleeko mieleen? Muistuuko vielä sinne asti?
Puhuja 2 [00:02:21]: No, Joensuu oli vähän tuttu. Muutamia kertoja olin täällä käyny, lähinnä tuossa keskustan alueella. Että, tuli sitten kyllä yllätyksenä, että, miten laaja ja iso kaupunki tää loppujen lopuksi on.
Puhuja 1 [00:02:34]: Joo. Mulla oli kyllä vähä sama; että, mä olin käyny just keskustassa [naurahdus], vaan Joensuussa ja jotenkin yllätti se, että... No, ite tulee niin pieneltä paikkakunnalta, et miten iso kaupunki tää oli. Mutta, kuitenki sit kaikki palvelut lähellä. Lähellä... Mites muutto? Oliko teille helppo? Jännittikö? Stressasko?
Puhuja 3 [00:02:56]: No, mä sain ite asiassa aika hyvin asunnon ja se oli mulla jo melko varhasessa vaiheessa. Ja, se ite asiassa, oli se, tosi tutulla alueella, nii... Nii, sinällään ei jännittäny. Mut, ehkä jollain tapaa se, että mä en oo ikinä oikein itsekseni asunu missään muualla, ku Kuopiossa; nii, vähä justiin se, että: 'No, mites nyt ja...'. Ja jotenki, ku mä Kuopiost tuun ja siellä mielelläni edelleen opiskelen ja oon, niin vähä, että, miten, niinku, ku mä oon nyt kuitenki aika kaukana sieltä, nii... Nii, se ehkä vähä jännitti.
Puhuja 1 [00:03:28]: Hait sä opiskelija-asunnon, vai yksityisen kautta?
Puhuja 3 [00:03:31]: No, mä sain ite asiassa yksityisen kautta alkuun. Et, se oli tosi kiva, edullinen yksiö. Mutta, sitten sain myöhemmin puolen vuoden päästä sitte yksiön Joensuun Elliltä, ihan tuosta keskustasta, nii muutin siihen sitte.
Puhuja 1 [00:03:42]: Joo. Mites Laura?
Puhuja 2 [00:03:44]: No, miulla itse asiassa tuo asunnon saaminen meni aika lailla viime tinkaan. Että, vasta kaksi viikkoa ennen opintojen alkua sitten varmistui, etä sain soluasunnon [ää] yksityiseltä puolelta. Ja [ää] se muutto jännitti varmaan opiskeluittenkin alkamista enemmän, koska se oli sekasolu ja miulla ei aiemmin ollu kokemusta sekasolusta, että... Se oli vielä neljän hengen sekasolu, että se muutto ja asuminen jännitti ehkä eniten tässä koko asiassa, mutta... Kuitenkin, helpotti se tieto, että asunto oli tosi hyvällä sijainnilla ja kaikki palvelut oli lähellä; että, se oli ihan ydinkeskustassa.
Puhuja 1 [00:04:19]: No, miten se eläminen sitten onnistu siellä sekasolussa? [Naurahdus]. Oliks se kamalaa?
Puhuja 2 [00:04:25]: [Vetää syvään henkeä] No, vaihtelevasti [taustalla naurahtaa puhuja 1, tai 3]. Että, kyllä toimeen tultiin ja joitakin sääntöjä saatiin kyllä sovittua.
Puhuja 1 [00:04:34]: Asut sä vieläkin solussa, vai ootko jo muuttanut jonnekin muualle?
Puhuja 2 [00:04:39]: [Nauraa] En, en asu enää solussa; että, se oli vaan se ensimmäinen vuosi siellä sekasolussa, ku oli vuokrasopimus. Ja sen jälkeen, ihan toisen solun kautta yksiöön. Ja nyt on ihan Joensuun Elliltä yksiö.
Puhuja 1 [00:04:54]: Nonii, joo. Vähä vaihtelevissa... Määki muista, tota... No, siihen tietysti vaikutti se, et Savonlinnasta loppu yliopisto ja siirryttiin tänne Joensuuhun, mutta, tota... Sillon oli kans vaikeuksia saada asuntoja; et, meitä tuli niin paljo kerralla, että... Että, että; mut, sit onneks sain kans, kans hyvän asunnon yksityisiltä markkinoilta, niin se oli kyllä ihan kiva. Mut, sitä kyllä, sitä kyllä osas s-s-tressata ja jotenki pelätä ja... Nii... Mut, oliko teillä sitte mittään muita pelkoja, tai jännitittekö? Et, ite muista ainaki, et mä olin [selvittelee kurkkua], vaikka oon hyvin sosiaalinen persoona, nii olin silleen, et: 'No, saako sieltä yliopistosta nyt kavereita ja mitä nyt, ku sinne mennään ja pitääkö nyt olla niin fiksu ja apua, osaanko mä opiskella yliopistossa ja miten vaikeeta se on ja...'. Pystyttekö samaistumaan, oliks mitään...?
Puhuja 3 [00:05:42]: Joo, pystyn todellaki samaistumaan; pelotti kyllä, et saanko yhtään kavereita ja mitä, jos jäänki kaike--, kaikkien porukoitten ulkopuolella ja sit on vaan yksin koko loppuopiskeluajan. Mut, eihän se silleen menny; että, hyvin äkkiä, niinku, sain kavereita ja tosi mukavia oli kaikki. Ja toinen juttu, että mä oikeesti pelkäsin, että miten, onks nää jotain neroja nää, jotka on tänne psykalle päässy. Että, ite en todellakkaan oo, että mitenhän mä, niinku, sovellun tuohon porukkaan, mutta... Mut, oli ihan aiheettomia huolia.
Puhuja 2 [00:06:11]: No, jossain määrin voin mieki kyllä samaistua. Että, minuu jännitti, että onkohan ne ihmiset yhtään samanhenkisiä, ku itse olen ja että minkä ikäsiä ne muut on; että, oonko mie tyyliin porukan nuorin, etten jää nyt sen takia ainakaan siihen porukan ulkopuolelle [sanoo loppulauseen huvittuneella äänellä]. Ja sitten, kyllä kiinnosti tosi paljon, et millasta kieli- ja kulttuuritaustaa niillä muilla opiskelijoilla on. Että, ihan avoimin mielin kyllä lähdin tutustumaan heihin.
Puhuja 1 [00:06:35]: Joo. Ja toi on kyllä, ku muistaa vaan, että on oma ittesä ja menee rohkeesti sinne, nii... Ihan samat fiilikset, että kyllä sieltä löytyy samanhenkisiä ihmisiä ja muodostuu sitte ystäviä ja näin pois päin. Noo, nyt ollaan, ehkä puhuttu, niinku, ennen yliopistoo ja sillon ensimmäisenä päivänä, mut, mites sitte, ku ensimmäinen vuos oltiin saatu pakettiin, niin oliko teillä muuttunu käsitys yliopistosta? Siitä, ku... Teillä varmaan jonkullainen käsitys oli, ku te tulitte yliopistoon, nii muuttuko teillä jollain tavalla käsitys, että minkälaista se yliopistossa opiskelu ja oleminen on?
Puhuja 3 [00:07:10]: No, joo... Aika paljon, kyllä silleen.Että, et tavallaan, kyl mä aatteli, et tää on jotenki tosi hieno ja semmonen, niinku, kuitenki korkeakoulu. Ja kyllähän tää onki, mutta, sitte tavallaan, kyl tää on, niinku, tääl on ihan tavallisia ihmisiä, ihan tavallisia opettajia ja niinku, kyl tää on ihan helppoo, tavallaan silleen, tää opiskelijaelämä. Mutta... No, opinnoista sen verran, et oli seki käsitys ehkä muuttu, että mie jotenki ajattelin, et saattaa olla tosi pitkiä päiviä; tyyliin 8-16 joka päivä ja miten mä niinku jaksan. Että, et näin. Mutta, ite asiassa se osottautukin ihan päinvastaseks; elikkä, meillä on vaan niinku sillon tällön ollu luentoja, jotain ryhmiä ja... Ite asias, aika paljon sai ite aikatauluttaa sitä omaa opiskelua [taustalla naurahdus], nii se on ollu niinku ehkä suurin yllätys [kaikki naurahtavat].
Puhuja 1 [00:07:58]: Mites Lauralla?
Puhuja 2 [00:08:01]: No, miulla on taas vähä päinvastasta[taustalla puhujat 1 ja 3 nauravat]; että, meillä oli tosi tiivis ensimmäinen vuos ja meillä oli paljon läsnäolopakkoa ja sitä on ollu ihan läpi koko opintojenkin, tähän asti. Mutta, kyllä muuttu ihan jonkun verran käsitykset yliopistosta. Lähinnä se, että kuinka itsenäistä se loppupeleissä on; kaikki kursseille ilmottamin--, ilmoittautuminen ja sitten, just, että missaako jonkun kurssin [hakee sanaa], epähuomiossa ja... Että, joutuuko sitten siirtämään sen seuraavalle vuodelle ja kaikkea tällasta.
Puhuja 3 [00:08:33]: Joo. Että, jos kalenteri or- oli tärkee lukiossa, nii kyl se yliopistossa on, niinku, vielä tärkeempi ollu. [Puhuja 2 nauraa taustalla]. Joo.
Puhuja 1 [00:08:39]: Joo. Toi on totta. Niinku, sinällään. No, ehkä niitä pelkoja ja jännityksiä, mitä oli, nii ne kaikki kyllä, niinku, just hävis pois. Mut, sitte just, löys ihan tämmösiä uusia puolia, että, ei ookkaan kukaan sillä tavalla--... No, ehkä lukiossakaan ollu enää sinällään sillä tavalla sysäämässä eteenpäin, mut, kuitenki... Niinku, tääl on nyt täysin vastuussa itsestään ja näin pois päin. No, mites, meillä on nyt sitten ihan useampia vuosia, kaikilla meillä, takana jo opintoja, nii [nauraa] mitkäs fiilikset nyt? Onko, oks muuttunu vielä, ekan vuoden jälkeen? Onks tullu mitään, mitään niinkun... Muutosta? Vai, onks ollu nyt samaa tasasta? [Naurua]
Puhuja 3 [00:09:19]: No... Tää on edelleen jotenki [naurahdus ja taustalla nauretaan] järkytys, ku mä mietin, ett': 'Okei, mä opiskelen nyt kolmatta vuotta, että vastahan mä alotin'. Nii, nyt tuntuu jotenkin järkyttävälle toi kysymyskin, että: 'Ai mitenniin täällä on jo opiskeltu?' [Nauraa ja taustalla nauretaan myös]. Tai, silleen, että aika on menny kyllä tosi nopeesti. Ja nyt tässä, ehkä tulee, niinku, vaan oottaa jo sitä, että: 'Apua, pitääks joskus niinku mennä työelämään täältä?'. Tai, silleen, että [naurahdus], et, vie-, nyt, tuntuu tässä vaiheessa, että; et, en oo vielä valmis. Mut, en mä tiiä, miten... Oisko, niinku, muuttunu, muuttunu käsitys... Kyl, niinku, ihan hyvä käsitys tuli siinä ensimmäise- nä vuonna ja sen jälkeen, niinku, tää opiskelu on ollu... [Hakee sanaa], silleen, niinku, rullannu aika hyvin kuitenki eteenpäin. Että, et, että, että... Hyvin on, niinku, oppinu vuosien aikana, tai parin vuoden aikana, tässä justiin lukutekniikoita ja miten kannattaa, niinku, opiskella tentteihin ja näin, nii... Niin, kyl tää, niinku, jotenki ehkä tavallaan on helpottunu.
Puhuja 1 [00:10:09]: Joo ja siis muistan kyllä... Tai siis, tota... Pari viikkoo sitten tein Instagram, tota, stooria, meidän lähettiläiden Instagramiin ja totesin siellä, että: 'Oon Anni ja neljännen vuoden luokanopettajaopiskelija'. Sit, niinku, pysähyin ja silleen: 'M-m-mitä, neljännen... Neljännen vuoden? -Nii, nii, mä oon neljännen vuoden'. Siis silleen, et niinku; sitä ei huomaa. Nää vuodet vaan, niinku, oikeesti menee eteenpäin. Mites Lauralla?
Puhuja 2 [00:10:33]: No, mie kyllä samaistun noihin, teijän [taustalla naurahdus] molempien kokemuksiin tuosta, että vuodet vaan vieri. Että, itsekin tässä nyt mietin, että herranen aika [naurahtaen], että mones vuosi tässä on oikein menossa jo. Mutta... Ehkä, tässä vuosien aikana, ku se lähti jotenki niin aktiivisesti ja niin [hakee sanaa] tiiviisti käyntiin, se opiskelu, että nyt on, vuosien mittaan, ehkä tullu enemmän sellasta itsenäistä opiskelua ja sitten ne opintokokonaisuudet on tullu laajemmiksi, että... Ehkä semmosta, paljo enemmän itsenäisempää, mitä se sillon alussa oli.
Puhuja 1 [00:11:05]: Ja kyl mä nyt oon vähä, vähä ollu jopa surullinen; et, ku on tää korona-aika ja meillä varsinkin, Tytillä nyt ei ehkä poikkee normiopinnoista hirveesti, mut just, ehkä mulla ja Lauralla, ku meil on niin paljoo läsnäoloo ollu, kuitenki, ja läsnäolopakkoo, nii sitte, ku on ollu niitten [syvä sisäänhengitys] oman opiskelukavereitten kanssa ja aina eri--, tai samassa ja eri porukassa, eri kursseja, nii sitä jotenkin kaipaa hirveesti nyt, ku on vaan kotona ja opiskelee, opiskelee etänä. Että, vähä on silleen, että: 'Enkö mä kerkeekkään nähä enää niitä mun opiskelukavereita, jos valmistuu?'.
Puhuja 2 [00:11:34]: Joo. Ja vielä sen verran, että, ää, itteeni hämmensi se, että miten paljon meijän porukka kuitenki pieni; että, kun kaikki lähti suuntautumaan sitten eri, ää, eri vaihtoehtoihin ja... Että, sitten oliki paljo pienempi porukka ja, mitä sillon ihan alussa. Että, seki on tuntunu vähän, vähän hämmentävältä.
Puhuja 3 [00:11:54]: Joo. Ite asiassa meillä oli, oli sama. Että, meillä alusta lähtien, niinku, oltiin vähä eri [huokaisu], hmm, eri vaiheessa opintoja. Jotkut oli käyny perusopintoja, jotkut oli--, joillaki oli jo aiempi tutkinto alla, nii me lähettiin silleen pikkusen eri vaiheista. Ja nyt tuntuu, et jotkut jo, osa meistä jo valmistuu melkeinpä ja, ja näin. Että, meillä kyllä kans on se porukka, niinku, pienentyny ja tiivistyny, tässä parin vuoden aikana.
Puhuja 1 [00:12:19]: Pakko kysyy muuten, vielä ekasta päivästä; itelle tuli mieleen, tota... Ööö, olin kuitenkin aika nuori, tulin suoraan lukiosta, nii nii, sitten, ku täällä oli... Kun, kaikki ei ole samanikäisiä, vaan [nauraa] mennään, ollaan, kysytään, että, eiks, et, 'minkä ikänen oot?', vaan kysytään, et 'millä vuosikurssilla oot?', et mennään vuosikurssittain. Niin, niin tota, musta utntu jotenki siltä, että mä oon niin nuori ja tietämätön [nauraa], verrattuna sitte, ku oli myös paljo vanhempiaki, niinku, esim. omalla luokalla [syvä sisäänhengitys]. Meil oli luo-, Savonlinnassa vielä luo-, niinku, luokatkin laitettu. Niin, niin tota... Jotenki tuntu siltä, et, mä en--, niinku, mulla ei oo ees elämänkokemusta [taustalla naurahdetaan hiljaa] tarpeeks yliopistoon. Nii, miten; tuntuks--, oliko, oliko mitään samanlaista?
Puhuja 3 [00:13:00]: No tavallaan oli joo. Että, mäki oon ollu kuitenki melkein, niinku, nuorimpien joukossa. Että, et oli vähän silleen, silleen erikoista, mutta... Mut toinen juttu, mikä on jännä, et mä en ees, niinku, välttämättä muista, et minkä ikäsii mun opiskelukaverit on. Että, normisti, jotenki sen, niinku, tietää, että monesti ystävät on, niinku, suunnilleen samanikäsiä. Mut nyt, niinku, niinku, tuntuu, että vasta nyt rupee oppimaan, että: 'Ainii, että sähän olit noin paljo vanhempi'. Ku me kaikki ollaan alotettu samaan aikaan, nii näin. Mut, kyl mäki mietin, että, mietin, et, jotkut on kyl kokenu ja nähny niin paljon [nauraa ja taustalla nauretaan myös], että mä en oo vielä mitään.
Puhuja 1 [00:13:32]: Mut toi on mun mielestä yliopistossa yks, niinku, just kivoimmista jutuista; et meitä on niin paljo erilaisista lähtökohista ja erilaisella elämäntaustalla ja osalla on enemmän elämänkokemusta, ku osalla. Mut, sit kuitenki, et niitä ei ees, niinku, mietitä, tai muistella. Et se oli ehkä just niitä ekan päivän jännityksiä, mitkä sitte on, niinku... Huomaa, tässä yliopisto[nauraa]ajan varrella, et jotenki, jotenki mä aattelen vaan, et: 'No, ne on mun kanssa nyt neljännen vuoden vuosikurssilaisia', että... [Nauraa].
Puhuja 2 [00:13:58]: Joo, ei meilläkään tää ikäkysymys noussu millään tavalla esille; että oltiin kaikki siinä heti, niin sanotusti, samalla viivalla, kun alotettiin siinä opinnot.
Puhuja 1 [00:14:08]: Joo. Se oli ehkä just sit semmonen [hakee sanaa] pelko, vähä niinku, kaverin saamisen suhteen, että, et aatteli, että on ite niin [nauraa] nuori ja kokematon.
Puhuja 2 [00:14:18]: Nii, mutta kieltämättä kyllä, ku itsellä ei mitään välivuosia ollu lukion jälkeen, että sitten, kun muut kerto, vaikka au pairina olostaan ja tälleen... Että, sinnä, siinä tuli vähä semmonen olio, että onkohan nähny tarpeeksi maailmaa, niin sanotusti, ennen tänne tuloa. Mutta, oli myös niitä, jotka oli samanlaisessa tilanteessa, ku mie itse. Että, miun mielest se on vaan parempi, ku oli monenlaisia ihmisiä.
Puhuja 1 [00:14:40]: Kyllä. Tuleeko mieleen vielä jotain, jotain, ensimmäisestä vuodesta? Tai, ensimmäisestä päivästä? Tai fiiliksestä? Tai... Onko meidän kuuntelijoille terveisiä?
Puhuja 3 [00:14:53]: Yks juttu, mikä tuli ekasta vuodesta mieleen--, vielä mieleen, niin; et mä jännitin aika paljo sitä, että, etää, siis pitääkö jaksaa juosta bileissä joka ilta; et mä en jaksa oikeesti. Mä en oo ehkä semmonen, et mä jaksasin, niinku, noissa ilta/yöbileissä ihan hirveesti juosta. Nii mä aattelin, et mä varmaan jään porukan ulkopuolelle. Niin tota... Mut, niinhän ei sit kyllä todellakaan käyny. Että, meillä oli kyl paljo muitaki tapahtumia ja, ja tota... Kävin niissä, niinku, joissain bileissä, mut ei onneks tarvinnu ihan kaikissa, mut... Miten, oliks teillä sitten villi, toi teijän ensimmäinen vuos? [Naurua].
Puhuja 1 [00:15:26]: No, nyt, ku mainitsit bileet, niin itse asiassa stressasin koko ensimmäisen vuoden, että, millon me oikein saadaan ne haalarit. Jotenki siinä kesti niin kauan, että me saatiin vasta siis, se oli; tais olla päivä ennen vappua. Että, onneksi saatiin edes vapuksi haalarit. Mutta, kyllä sitä aina harmittelee, kun, op-, osallistu kaikkiin näihin opiskelijatapahtumiin ja rientoihin, että, ku itsellä ei ole sitä haalaria ja sitten, ku huomaa, että kaikilla muilla samaan aikaan--, tai monella muulla samaan aikaan aloittaneella on kuitenkin, että... Se on jääny elävästi mieleen.
Puhuja 2 [00:15:55]: Joo, meillä oli sama. Mutta, voi pojat sitä päivää sitte, ku ne haalarit tuli [naurahdus] ja päästiin ne päällä sitten, nii se oli kyl hieno kokemus.
Puhuja 1 [00:16:02]: Jotenki ehkä aatteli, että ne, nimenomaan, tuli haalarit kans itelle mieleen; että sit vasta, ku on haalarit, nii on oikeesti opiskelija [nauraa], vaikka, niinku.. Just, että meillekki ne tuli vasta joskus keväällä, mutta tota... Siis, muistan kans, että varsinki ekalla viikolla aatteli tosi paljon, että, että: 'Nojoo, et...'. Must tuntu, et meillä oli, niinku, kaks ekaa viikkoo, et meillä oli joka päivä ois ollu jotkut bileet vähintään. En tiiä, onko, niinku, ihan harhanen muistikuva [naurahdus], mutta näin muistelen. Niin, sillon juat mietin, että en mä jaksa lähtee niinku joka ilta. Et, niinku, mä tarviin semmosta omaa aikaa ja lepoa ja tämmöstä. Niin, sitten mietin just, että jääkö porukan ulkopuolelle, jos sinne ei lähe. Mutta totaa... [Huokaus] Ei, ei siinä kyllä niin käyny [nauraa]. Ja tota... Jos ensimmäistä vuotta miettii, nii kyllähän meillä paljo oli tapahtumia. Mutta, just se, että välillä mentiin sit ehkä holillisella linjalla, mut mentiin myös holittomalla linjalla. Että, ei ollu, niinku, et oikeestaan, kaikissa tapahtumissa on kuitenki hyvä, et on se valinta, et pystyy vaan menemään [syvä sisäänhengitys] pitämään hauskaa myös ilman sitä [nauraa] alkoholia. Et se on, niinku, tärkee muistaa.
Puhuja 2 [00:17:01]: Joo, pystyy. Mä huomasin kans saman, et mä kyllä monesti lähin myös, niinku, ihan holittomana, Ja se oli kyl ihan, niinku, mukavia iltoja oli silti.
Puhuja 1 [00:17:08]: Joo. Kyllä, ehdottomasti. Ja itse muistelen sitä, että... Just mietin, että haluaako muut lähteä sitten, ää, et, jos niitä pyytää, et kuinka kiireisiä sitten ne muut on ja et onko heillä aikaa ja et, miten heillä menee, vaikka asumiskuviot sun muut... Että, taisin olla itse se, että, joka aina pyyti kaikkia kaikiin [taustalla naurua], kaikkiin tapahtumiin ja olin aina perillä, että missä tapahtuu mitäki. Että, aina, aina menossa. Että, onhan se, et, meininki muuttunu kyllä [taustalla hiljaista naurua] ekasta vuodesta huimasti, että ei enää todellakaan ole samalla tavalla menossa. Eikä oo jaksamistakaan.
Puhuja 3 [00:17:41]: Nii, ja nyt jotenki sitte vielä... Tai, kuitenki niinku... Tai, sinällään, itellekki, nii ne on semmosta ihan hyvää vastapainoo opiskeluille, et sit opiskelukavereitten kanssa, niinku, no; sillon harvemmin puhutaan itse opiskelusta [naurahtaa], jos ollaan, niinku, jossain tapahtumassa ja on--. Siis, seki on, niinku, rikkaus, et on tosi monenlaisii tapahtumia ja just se, että oma ainejärjestö järjestää. Mut, sit järjestää myös monet muut ainejärjestöt, mihin sitten välillä pääsee osallistumaan.
Puhuja 2 [00:18:07]: Joo ja ku näitä tapahtumia on kuitenki normiaikana todella paljon ja ainejärjestöt, -eri ainejärjestöt, järjestää niitä silleen, et oikeesti, joka viikko tapahtuu jossaki jotakin. Että, nii-, et kaikkiin ei todellakaan tarvii mennä, mut, sit on myös mahollisuus, jos oikeesti haluu käyä, niin sitten saa vähä niinku valikoija, et mihin tykkää mennä ja haluu mennä.
Puhuja 3 [00:18:27]: Miun mielestä oli kans mahtavaa se, että aina ennen tämmösiä tilaisuuksia ja juhlia ja bileitä sitten, [ää], jos piti pukeutua, tai oli joku teema; että, kuinka oikeesti kaikki panosti siihen ja etittiin sitten yhdessä niitä, [hmm], joitakin asuja, tai jotaki asusteita ja tämmösiä. Että, kierrettiin vaan tuolla kaupungilla kauppoja, tai sitten kirppiksiä ja lainailtiin toisiltamme... Että, se oli kyllä ehdottomasti aivan mahtavaa.
Puhuja 1 [00:18:49]: Siis, toi ol-, on kyllä kanssa. Muistan [öö], iteltä fuksivuonna Savonlinnasta kaupunkisuunnistuksen, muistaaksi; mihin kans oli teema ja meil oli Suomi 100-teema, ku oli se vuosi, kun [naurahtaen] Suomi täytti 100 vuotta. Niin, niin mähän mun parhaan ystäväni, Jennan, kanssa; meil oli Marimekko teemana, niin sitten me, tota, meil oli Marimekon raitapaidat. Ja sit, me ei löydetty Marimekon housuja mistään, niin me käytiin sit kirpparilta ostaa tämmöset raidalliset kalsarit, mitkä ei ollu kyllä, niinku Marimekkoo. Mut, ni-, niis oli raitoja, eli periaatteessa Marimekkoo. Sitte meil oli, niinku, raidalliset kalsarit, Marimekon paidat, Marimekon huivit päässä ja Marimekon laukut ja siellä me vedettiin ympäri Savonlinnaa, niinku, pukeutuneena ja [syvä sisäänhengitys] ja baariin samoilla vaatteilla ja... Toi oli, niinku, no-, noi toi osakseen sitä yhteisöllisyyttä; et kaikki heittäyty siihen ja menttin yhessä [nauraa]...
Puhuja 3 [00:19:34]: Joo. Yliopistossa on tavallaan ihan oma juttusa, että näihin, oikeesti näihin bileisiin panostetaan ja asuihin pano-, panostetaan. Että, harvemmin on, niinkun, ylipukeutunu.
[00:19:42-00:19:49 kuulostaa, kuin nauhoitus pätkäisisi]
Puhuja 2 [00:19:49]: Joo, siis itteeniki ilahdutti kyllä suuresti tämä heittäytyminen; että, sitä pukeutumista ei nähty millään tavalla nolona, vaan [äaa], just positiivena. Että, sitte katottiin, että miten muut on pukeutunu ja mitä kaikkee muut on keksiny, että... Et, se oli, se on semmonen, tavallaan, oma juttu ollu koko ajan ja [syvä sisäänhengitys] sit siinä käsitti sen, et kuinka tärkeetä on osata myös nauraa itelleen; et, ei kaikki oo aina niin vakavaa. Ja ei tarvii todellakaan jännittää, että näyttääkö vääränlaiselta, vaan saa olla ihan täysin oma ittesä.
Puhuja 1 [00:20:19]: Kyllä. Nimenomaan. Kiitos paljo, Tytti ja Laura, teille. Ja loppuun voisin kysyä, et oisko teillä vielä jotakin terkkuja meijän kuuntelijoille, yliopistosta yleensä, tai...? Tai, just, ehkä ekasta päivästä, tai ekasta vuodesta, tai...? Tuleeks mieleen?
Puhuja 2 [00:20:38]: Mä voisin ainaki ekaks sanoo terveisenä sen, ettää... Saa jännittää. Ja, mutta, ei kannata jännittää liikaa. Että, hyvin se sitten menee ja asioilla on tapana aina järjestyä. Ja täältä kyllä saa uusia ystäviä ja molemmat; Kuopio, sekä Joensuu, on ihan tosi kivoja opiskelukaupunkeja, että... [Tss], Näillä terveisillä.
Puhuja 3 [00:21:01]: Noo... Joo. Kaikki ollaan välillä täällä ihan yhtä hukassa, mutta [naurahtaa ja puhujat 1 ja 2 naurahtavat myös], apua saahaan toisiltamme ja näin, etätä... Mutta, eipä mulla muuta, kun [öö] tsemppiä opiskeluihin, tai töihin, missä ikinä ootkin. Ja... Ja näin.
Puhuja 1 [00:21:14]: Mie voisin sanoo terveisenä; että, vaikka jännittää, tai stressaa, niin kyllä sitä aika nopeesti sopeutuu erilaisiin käänteisiin. Ja sitten, antaa vaan virran viedä: Menee vaan siinä virran mukana ja kattoo, mitä tuleman pitää. Että, elää hetkessä, eikä mieti hirveesti huomista. Eikä myöskään eilistä. Etää, ei jää vatvomaan asioita. Ja, myöskin haluun tsempata kaikkia opintoja alottavia ja jatkavia ja opintoja lopettelevia, jotka suuntaa jo sinne työelämän puolelle. Että, tsemppii vaan kaikille. Jes. Kiitos paljo.
Puhuja 2 [00:21:50]: Kiitos.
Puhuja 3 [00:21:50]: Kiitti.
Kaikki [00:21:51]: Moi moi!