Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Fysikaalinen farmasia, kevät 2026

Avoin yliopisto
smart for good
Päivämäärä:
9.1.2026 - 18.2.2026
Laajuus:
2 opintopistettä
Kampus tai kaupunki:
Kuopio
Kategoria:
Sosiaali- ja terveysala
Toteutusmuoto:
Monimuoto
Hinta:
40 € (alv 0%)
Jatkuva oppiminen verkkosivut

Sisältö: Opintojaksolla perehdytään lääkkeiden valmistukseen ja lääkevalmisteisiin liittyviin fysikaalisen farmasian perusasioihin: aineen olomuodot ja olomuodon muutokset, lääke- ja apuaineiden kiinteän olomuodon tutkiminen, lääke- ja apuaineiden liukeneminen, lääke- ja apuaineiden fysikaalinen säilyvyys, liuoksien tiheys, viskositeetti ja osmoottinen paine, pinta- ja rajapintailmiöt lääkevalmisteissa, dispersioiden ominaisuudet, erityisesti niiden fysikaalinen säilyvyys, termodynamiikan perusteet.

Osaamistavoitteet: Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa

  • selittää olomuodot ja niiden muutosten fysikaaliset perusteet
  • selittää termodynamiikan yleisimmät käsitteet ja suureet
  • tunnistaa ja nimetä tekijät, jotka vaikuttavat kiinteiden lääke- ja apuaineiden liukoisuuteen ja liukenemisnopeuteen
  • tunnistaa ja nimetä tekijät, jotka vaikuttavat kiinteiden lääke- ja apuaineiden fysikaaliseen säilyvyyteen
  • selittää kuinka liuosten osmoottinen paine ja viskositeetti vaikuttavat niiden farmaseuttisiin ominaisuuksiin
  • määritellä dispersiot ja selittää niiden fysikaaliseen säilyvyyteen vaikuttavat tekijät
  • ratkaista fysikaalisen farmasian peruskäsitteisiin liittyviä yhtälöitä
  • arvioida fysikaalis-kemiallisten tekijöiden vaikutusta lääkevalmisteiden käyttökelpoisuuteen ja turvallisuuteen säilytyksen ja käytön aikana

Kohderyhmä: Farmasian perusopintoja voivat hyödyntää urakehityksensä eri vaiheissa olevat terveydenhuollon ammattilaiset kuten omaa lääkealan osaamistaan kehittävät ja/tai päivittävät henkilöt ja farmasian yliopisto-opintoihin tähtäävät opiskelijat sekä muut aiheesta kiinnostuneet.

Suoritustapa

Opintojakso suoritetaan tenttimällä oppimateriaali perinteisenä valvottuna salitenttinä. Avoin yliopisto järjestää tentin vain Kuopiossa, mutta mikäli opiskelija saa hankittua itselleen luotettavan etätenttipaikan (esim. toisesta oppilaitoksesta), on tentti mahdollista suorittaa myös etätenttinä, silloinkin valvottuna paperitenttinä. Videotallenteet (osa luennoista) ja oheismateriaalit ovat saatavilla opintojakson eLearn-Moodlessa.

Ajankohta: 9.1.- 18.2.2026

Tentti 18.02.2026 klo 9.00-11.00

1. uusinta, 16.3.2026 klo 14.00-16.00

2. uusinta, 8.5.2026 klo 8.00-10.00

Arviointiperusteet

Kirjallinen kuulustelu, arvosanat 0-5, hyväksymisraja 50 % kirjallisen kuulustelun maksimipistemäärästä.

Kirjallisuus

Kurssikirja Aulton's Pharmaceutics, kuudes painos. Luennoitsijoiden jakama luentomateriaali.

Tämä opintojakso on osa farmasian perusopintoja. Voit ilmoittautua perusopintoihin yksi jakso kerrallaan, tai ostamalla kerralla perusopintokokonaisuuden, joka sisältää yhden lukuvuoden opiskeluoikeuden farmasian perusopintoihin. Perusopintokokonaisuuden hinta on 15 e/op, ja yksittäisten opintojaksojen 20 e/op. Perusopintokokonaisuuden ilmoittautuminen on auki 4.8.-26.8.2025. Yksittäisille opintojaksoille voi ilmoittautua vielä tämän jälkeenkin, kunkin opintojakson viimeiseen ilmoittautumispäivään saakka.

Katso yleinen tallenne opintojen aloittamisesta avoimessa yliopistossa (kesto n. 5 min).

Yksittäisen opintojakson hinta on 20 € / opintopiste. Hinnat ovat voimassa lukuvuoden 2025 - 2026.
Tutustu avoimen yliopisto-opetuksen opintomaksuihin sekä maksu- ja perumisehtoihin: Opinto-oikeus ja maksuehdot. Opiskeluoikeusaika määräytyy opetussuunnitelman mukaisesti kattaen opetuksen ja tentit.
Kirjallisuuden hankinta/lainauskulut eivät sisälly opintomaksuun. ​ 
Jos työnantaja maksaa opintomaksun, ota yhteyttä koulutuskoordinaattoriin; katso yhteystiedot alla.

Kellonajasta riippumaton
Suomi

Opinnoissa menestyminen vaatii hyvää suomen kielen taitoa.

Ilmoittaudu

I Ilmoittautumaan pääset oheisesta painikkeesta. Siirryt ilmoittautumispalveluun, jossa opintojakso on valmiiksi valittuna. Voit halutessasi lisätä opintokoriin myös muita opintojaksoja, ennen kuin jatkat ilmoittautumaan.

II Siirry tunnistautumaan Suomi.fi-palveluun, täydennä omat tietosi ilmoittautumislomakkeelle, vahvista ilmoittautuminen ja maksa opinnot.

Huom! Ilmoittautuminen on sitova. Tutustu avoimen yliopisto-opetuksen hinnastoon sekä maksu- ja perumisehtoihin.

III Ilmoittautumisesi käsittelyaika on pääasiallisesti 2-5 arkipäivää, maksimissaan 10 arkipäivää. Käsittelyajan jälkeen saat järjestelmän lähettämän viestin, joka sisältää linkin opintojen aloitusohjeisiin. Tutustu ohjeisiin huolellisesti.

Jos sinulla ei ole aiempaa UEF-tunnusta, saat lisäksi yliopiston käyttäjähallinnasta UEF-tunnuksen aktivointiohjeet. Tunnuksesi saa käyttöoikeudet opiskeluoikeuden alkaessa.

Mikäli et saa viestejä, tarkista sähköpostisi roskapostikansio ja tarvittaessa ota yhteyttä avoimeen yliopistoon.

Jos työnantaja maksaa opintomaksun, ota yhteyttä koulutuskoordinaattoriin; katso yhteystiedot alla.

Ilmoittautuminen alkaa:
2025-08-04 09:00
Ilmoittautuminen päättyy:
2026-01-02 23:59