Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Ruokalähetti katsoo kännykkää pyörän selässä.

YTM Jere Immonen, väitös 23.1.2026: Alustatyön moninaisuus ja käsitykset sen reiluudesta tuovat esiin pohjoismaisen mallin vahvuudet ja heikkoudet

Yhteiskuntapolitiikan alaan kuuluva väitöskirja tarkastetaan yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa Joensuun kampuksella. Väitöstilaisuutta voi seurata verkossa.

Mikä on väitöstutkimuksesi aihe? Miksi aihepiiriä on tärkeää tutkia?

Tutkin väitöskirjassani alustatyötä. Väitöstutkimuksessani arvioin tutkimustuloksia alustojen toimintamalleista ja reiluudesta suhteessa pohjoismaiseen malliin. Keskityn tutkimuksessani siihen, mitä reiluuskäsitykset ja työtä välittävien alustayritysten toiminnan monimuotoisuus kertovat alustatyön paikasta pohjoismaisessa mallissa. Aihe on tärkeä, koska usein yrittäjäsuhteessa tehtävä keikkamuotoinen alustatyö haastaa pohjoismaisen mallin ideaalipiirteitä, joissa hyvinvointia ja palveluja on perinteisesti edistetty kokoaikaisen palkkatyön, vahvojen työehtosopimusten sekä työhön kytkeytyvän sosiaaliturvan kautta. Alustayritysten toimintamallit ja työnjohtamisen tavat ovat herättäneet keskustelua erityisesti ruokalähettien kautta siitä, onko alustatyössä tosiasiallisesti kyse yrittäjätyöstä. Alustojen toimintamallit ovat keskenään erilaisia, minkä vuoksi alustatyö saa useita eri muotoja.

Mitkä ovat väitöstutkimuksesi keskeiset tulokset tai havainnot? 

Väitöstutkimuksen perusteella suhde alustatyön ja pohjoismaisen mallin välillä on vuorovaikutteinen. Palkkatyön vahva asema pohjoismaisessa mallissa vaikuttaa haastavan alustayritysten legitimiteettiä. Tämä näkyy tavoissa, joilla alustayritysten johtajat oikeuttavat alustojen toimintaa ja puhuvat alustatyön reiluudesta. Pohjoismaisen mallin ideaalit näkyvät osittain alustojen toimintamalleissa ja ratkaisuissa, joita ne ovat tehneet esimerkiksi työsuhteissa ja työtä tekevien tukemisessa ja suojelussa. Toisaalta alustatyön yleistyminen tuo esille heikkouksia pohjoismaisen mallin kattavuudessa. Kirjallisuuden ja tilastojen perusteella vaikuttaa siltä, että alustatyön määrä on suurempaa aloilla, joille pohjoismaisen mallin palkkatyön ja työehtosopimusten ideaalit eivät ole ulottuneet. Alustayrityksiä toki syntyy useilla eri aloilla, mutta eroja on siinä, millaisissa toimintamalleissa ja työn algoritmisen johtamisen järjestelmissä eri alojen alustoilla työskennellään. Etenkin alustatyötä tekevien positiiviset reiluusnäkemykset kertovat siitä, että alustayrityksille on usein tarve joustavana tulonlähteenä. Alustatyöllä paikataan usein muita epävarmoja tulonlähteitä erilaisissa elämäntilanteissa. Etenkin maahanmuuttajien tekemään alustatyöhön kytkeytyy perinteisillä työmarkkinoilla kohdattuja vaikeuksia. Reiluusnäkemykset viittaavat siihen, että heikkoudet pohjoismaisen mallin ideaalien toteutumisessa, kuten kokoaikaisen palkkatyön kattavuudessa, tasa-arvoisessa työmarkkinoille pääsyssä ja sosiaaliturvan riittävyydessä, edistävät alustatyötä.

Miten väitöstutkimuksesi tuloksia voidaan hyödyntää käytännössä? 

Väitöskirja antaa välineitä hahmottaa paremmin, mitä alustatyö merkitsee niin yksilöille kuin laajemmin yhteiskunnassa. Tutkimus tuo hyvin konkreettisesti esille alustatyön monimuotoisuuden ja moninaistuvat työn tekemisen tavat alustataloudessa. Yksilölliset reiluuskäsitykset antavat näkökulmaa siihen, millaisiin tarpeisiin alustatyö onnistuu vastaamaan ja millaisia haasteita alustatyön yleistyminen tuottaa. Tästä voi olla hyötyä, kun suunnitellaan, kuinka alustatyötä tekeviä, yrittäjiä ja keikkatyötä tekeviä voitaisiin paremmin tukea ja heidän asemaansa parantaa yhteiskunnassa. Tutkimuskirjallisuudessa on esitetty kysymyksiä siitä, miten alustatyötä tekevät voivat kokea heikoilla ehdoillakin tehtävän alustatyön reiluksi. Yksilölliset reiluuskäsitykset avaavat tätä ristiriitaa ja tuottavat tietoa ympäristöistä, joissa alustatyötä tehdään.

Mitkä ovat väitöstutkimuksesi keskeiset tutkimusmenetelmät ja -aineistot?

Väitöstutkimuksessa hyödynnettiin laadullisia menetelmiä, kuten laadullisen sisällönanalyysin eri variaatioita sekä luokittelua. Alustojen toimintamallien jäsentelyssä ja luokittelussa aineistona käytettiin 46 alustayrityksen verkkosivu- ja käyttöehtodataa. Reiluutta analysoitiin alustayritysten johtajien ja alustatyötä tekevien laadullisten haastattelujen pohjalta. Väitöskirjaa toteutettiin pääosin Työterveyslaitoksen rahoittamassa "Reilu työ alustoilla" (REITA) -hankkeessa vuosina 2020–2023, jolloin kerättiin aineisto ja tehtiin suurin osa analyyseista. 

YTM Jere Immosen yhteiskuntapolitiikan alaan kuuluva väitöskirja Unveiling Platform Work in the Context of the Nordic Model: Insights from Online Labour Platform Operations and Perceptions of Fairness tarkastetaan yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa. Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii vanhempi yliopistonlehtori, dosentti Markku Sippola Helsingin yliopistosta ja kustoksena professori Mikko Jakonen Itä-Suomen yliopistosta.

Väitöstilaisuus

Väitöskirja

Väittelijän valokuva