Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Tero Karjalainen

Vuoden 2020 Uitettava proffa on rohkaiseva ja opiskelijamyönteinen

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY) on valinnut vuoden 2020 Uitettavaksi proffaksi Tero Karjalaisen. Karjalainen työskentelee tutkimuspäällikkönä Itä-Suomen yliopiston sovelletun fysiikan laitoksella.

Filosofian tohtori Tero Karjalainen on järjestyksessään 47. Uitettava professori. Tänä vuonna Proffan uitto sekä opiskelijoiden keskuudesta valittujen Velj’miehen ja Siskotytön palkitseminen esitettiin ISYYn Wappuradion erikoislähetyksessä vappuaattona. Tapahtumat oli nauhoitettu turvallisuuden vuoksi ennakkoon.

Karjalainen on sovelletun fysiikan laitoksen varajohtaja. Hän on myös Itä-Suomen yliopiston yliopistokollegion jäsen. Karjalainen on tutkimustyössään perehtynyt muun muassa ultraäänen tutkimiseen.

Karjalainen tunnetaan rohkaisevana ja opiskelijamyönteisenä opettajana.

– Karjalainen on muun muassa tukenut opiskelijoita uusien työelämätapahtumien järjestämisessä ja innovoinnissa. Hänet valittiin Uitettavaksi proffaksi opiskelija- ja työelämämyönteisen asenteen ansiosta, ISYYn hallituksen puheenjohtaja Aino Peltonen perustelee valintaa.

Tero Karjalainen on lähtöisin Savonlinnasta ja valmistunut vuonna 2016 filosofian tohtoriksi sovelletun fysiikan alalta Itä-Suomen yliopistosta. Hän on työskennellyt muun muassa tutkijana Kuopion yliopistossa vuosina 1999–2001 sekä laitosjohtajana sovelletun fysiikan laitoksella vuodesta 2001 Kuopion yliopistossa ja myöhemmin Itä-Suomen yliopistossa. Karjalainen on tällä hetkellä sovelletun fysiikan laitoksen varajohtaja.

Ylioppilaskunta on valinnut ja uittanut professoreita vappuaaton allastapahtumassaan Velj'mies-patsaalla vuodesta 1974 lähtien. Vuonna 2010 perinne siirtyi Kuopion yliopiston ylioppilaskunnalta Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan jatkettavaksi, kun Kuopion ja Joensuun yliopistojen ylioppilaskunnat yhdistyivät.  Proffan uitto on Suomessa ja kansainvälisesti ainoa laatuaan oleva tapahtuma. Ylioppilaskunnan allastapahtumassa pestään ja lakitetaan lisäksi Velj’mies-patsas sekä palkitaan opiskelijoiden keskuudesta valitut vuoden Velj’mies ja Siskotyttö.


Lisätietoja:

Tero Karjalainen, tutkimuspäällikkö, Itä-Suomen yliopisto, puh. 040 355 2121, tero.karjalainen(at)uef.fi

Aino Peltonen, hallituksen puheenjohtaja, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY), p. 044 576 8404, puheenjohtaja(at)isyy.fi

Opiskelijat lakittavat Velj'mies-patsaan
Vuoden 2020 Siskotyttö Brenda Nissén sekä Velj’mies Aleksi Kinnunen lakittivat Veljmies-patsaan. Lakitus oli kuvattu ennakkoon ja se näytettiin ISYYn Wappuradion erikoislähetyksessä. Kuva: Pinja Kääriäinen