Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Pyöreitä tarroja lasiseinällä.

Vaatetussuunnittelijoiden työurat heijastelevat työn monimuotoistumista 

Tulevaisuuden työelämää leimaavat yhä enemmän työ- ja urakäsitteiden muuttuminen, työn monimuotoistuminen sekä verkostojen lisääntyminen. Monella luovan alan toimijalla on kuitenkin jo nyt kokemusta tällaisesta työn murroksesta. Esimerkiksi vaatetussuunnittelijat ovat toimineet joustavan ja monityösuhteisen työelämän edelläkävijöinä. 

KM Ilona Kauppi tarkasteli väitöstutkimuksessaan suomalaisten vaatetussuunnittelijoiden työuraan liittyvää osaamista. Tutkimuksessa kuvattiin lisäksi vaatetussuunnittelijoiden urapolkuja neljän tarinan avulla. Väitöstilaisuus pidetään Joensuussa 26. maaliskuuta klo 12 alkaen. Tilaisuus on seurattavissa verkon välityksellä.

Tutkimuksen päätuloksena löytyi yhdeksän uraosaamisen tekijää. Nämä tekijät ovat intohimoinen työasenne, tasapainoinen elämä, eettiset ja ekologiset arvot, monipuolisuus, sosiaalinen pääoma, arkinen kansainvälisyys, halu vaikuttaa, halu oppia ja aloitteellisuus. Tutkimuksessa kuvattiin myös vaatetussuunnittelijoiden mahdollisia urapolkuja. Urapolkujen kuvausten avulla voidaan ymmärtää niitä vaihtoehtoja, joita suomalaisilla vaatetussuunnittelijoilla alati muuttuvassa työelämässä on. 

Esimerkiksi Maijan urapolku on johtanut eettiseen yrittäjyyteen, mutta Y-sukupolveen kuuluva Emma tavoittelee työuran sijaan omannäköistä elämää. Jonnan urapolkua määrittelee puolestaan hänen intohimonsa itse suunnittelutyötä kohtaan, kun taas Saana on verkostoitunut moniosaaja, joka on työskennellyt vaatetusalalla useissa eri tehtävissä. 

– Vaatetussuunnittelijoiden työurien tutkimus auttaa ymmärtämään uran rakentumiseen vaikuttavia tekijöitä, ja niitä voidaan soveltaa myös muilla työelämän sektoreilla, Kauppi toteaa. 

Kasvatustieteen maisteri Ilona Kaupin käsityötieteen alaan kuuluva väitöskirja Suomalaisen vaatetussuunnittelijan uraosaaminen ja urapolku tarkastetaan Itä-Suomen yliopiston filosofisessa tiedekunnassa. Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii dosentti Henna Lahti Helsingin yliopistosta ja kustoksena professori Sinikka Pöllänen Itä-Suomen yliopistosta.

Väitöstilaisuus verkossa

Väitöskirja verkossa

Avainsanat